назад
SIELLÄ KOHTA PYLLYILEMME!
Viimeisenä koulupäivänä rehtori piti meille kuulustelun.
— Luettele kolme kalalajia, rehtori pyysi.
— Särki, rikkoi ja hajotti, Hanna luetteli.
— Pekalla on kolme omenaa ja hän jakaa ne Liisan ja Jaakon kanssa. Kuinka monta omenaa kukin saa? rehtori kysyi.
— Nonni, minä en taaskaan saa yhtään omenaa. Kaikki muut saa, mutta minä en, Samppa pirahti itkuun.
— Osaatko sanoa, miksi kutsutaan maamme korkeinta johtajaa?
— Äidiksi, ehdotti Tiina.
— Miten toimit, jos joku tönäisee sinua ruokajo-nossa?
— Minä kypsennän sitä tönijää pariisinperunaan, Pukari tiesi.
Enempää rehtori ei jaksanut kysellä, vaikka kaikki eivät olleet vielä edes vastanneet. Hän sulki kirjansa ja katsoi meitä synkän näköisenä.
— Joko saa syödä? kysyi Pate. Me olimme saaneet kevätjuhlassa eväspussit, joissa oli omena, pillimehu ja jäätelöpuikko. Rehtori oli kuitenkin kerännyt pussit pois kuulustelun ajaksi. Myös opettajalta, joka ei olisi ollenkaan halunnut luopua omastaan. Kaikkia vähän huoletti, että jäätelö alkoi olla jo aika pehmeää.
— Syömistäkö te vain ajattelette? Hyvä on pidättäkää nyt ja syökää, te puuhevoset, möykyttäkää kuin märehtivät pukit tarhassa. Mutta muistakaa, että tämän atrian perästä ei pidä tuleman huulillenne yhtään suuruksen murenata ennen kuin aapisto on päässänne, te visa-kalloiset sonnit. Tunnin annan teille atrian ajaksi, mutta ovesta ette käy vielä askeltakaan ulos. Katsonpa terveelliseksi pidentää arestianne aina iltaan asti, hyvin terveelliseksi. Mutta avatkaa nyt kitanne, sillä paikalla saatte eväspussit kynsiinne.
Niin haasteli rehtori, poistui ja lukitsi luokan oven lähtiessään. Opettaja jakoi meille eväspussit sanaakaan sanomatta, päätään puistellen.
TIINA: Missä on pussini?
HANNA: Tuossa sinun, tässä minun. Syönpä vaikka pieniä kiviä nyt.
PUKARI: Nyt ei syödä yhtään ainoata einettä!
HANNA: Mitä, eikö syötäisi nyt?
PUKARI: Ei einettäkään!
HANNA: Sulje ennen kämmenelläsi meren kurkku.
PUKARI: Olkoot pussit koreasti rauhassa.
ELLA: Mikä on tarkoitukses?
PUKARI: Tehdään rehtorille kiusaa. Ei syödä ennen kuin on noussut huomispäivä. Vereni kiehuu ja Keitu-lan tuulimyllynä pyörii pääni. Mutta kiusa vasten kiusaa.
ELLA: Sille kiusalle nauraisi ukkomme sulavasti.
PUKARI: Anna hänen nauraa! Minä en syö. Tuukka tavailee jo, kas, kas, mutta minä en syö.
SAMPPA: En minäkään tässä, mutta Sonnimäen nummella tuolla. Siellä istun kohta kanervaisella polsta-rilla.
PUKARI: Oikein, siellä kohta pyllyllemme.
TUUKKA: Minä suostun tuumaan.
OPETTAJA: Puhutte asiaa. «Ei tule tuohesta takkia, eikä vanhasta pappia», sen tähden «pillit pussiin ja pois» ja kaikki yhdestä päästä.
PATE: Häh?
OPETTAJA: Akkuna sälähti ja taivas välähti.
Sitten opettaja tarttui vielä kerran karttakeppiinsä, avasi sälekaihtimet ja avasi sen jälkeen tuuletusikkunan.
— Ulos koko pataljoona! Hyvää kesälomaa kaikille. Ensi syksynä tavataan taas ja hyvällä tuurilla opitaan ehkä lukemaankin.
* Alkuperäinen teksti: A. Kivi; Seitsemän veljestä, SKS 1873 132
В эту главу автор вставил куски из «Семеро братьев» Алексиса Киви.
Свежие комментарии