Небольшой рассказ из серии криминальных рассказов финского писателя Ээро Пасанена (Eero Pasanen) про инспектора Кононена. Рассказ помещен на сайте исключительно в учебных целях. Некоторые слова, выражения и лексико-грамматические комментарии в конце. Рассказ не очень сложный, хотя и не адаптированный, и из него, кстати, я узнал, почему в финских домах и квартирах двери открываются наружу, а не внутрь.
Eero Pasanen (1947-2013) on helsinkiläinen dekkarikirjailija, joka päätti aloittaa kirjailijan uran löytääkseen kapakkaelämää halvempaa ja terveellisempää ajanvietettä. Näin syntyi Pasasen dekkarien päähenkilö, rikostarkastaja Martti Kononen, tuo kaimansa Martti Ahtisaaren näköinen tyly väkivallan virkamies, joka tutkii rikoksen kuin rikoksen koko 130-kiloisella tarmollaan.
Rikostarkastaja Martti Kononen oli osin tahtomattaan ajautunut keväällä puheväleihin naapurina jo vuosikausia elelleen vanhan rouvan kanssa. Myöhemmin väkivaltaisesti päättynyt tapahtumien ketju käynnistyi, kun parivaljakko astui hissistä Liisankadun kotitalon kolmannen kerroksen porrastasanteelle.
— Anteeksi Martti, mutta olisiko sinulla hetki aikaa?
— Mikä hätänä, tökkiikö Facebook?
— Ei, ei! Se pelaa hienosti, mutta minun systerillä on murheita.
-No?
— Hänen lapsenlapsiaan hakataan.
— Kuka hakkaa?
— Lasten isä. Se on yks perkele!
Kononen heltyi rouvan kyläilykutsuun. Edes kahvi, konjakki ja lupa panna piipuksi eivät keventäneet istunnon kolkkoa aihetta. Rouvan sisarentyttären mies oli pahoinpidellyt perhettään vuosikausia. Ei koskaan sairaalakuntoon, mutta vakain tuumin ja harkiten. Mies piti huolen siitä, ettei kahdelle kouluikäiselle lapselle noussut näkyviin ruumiinosiin edes mustelmia.
Emäntä teki puhelinmyyntitöitä kotoa käsin eikä ruokakaupassa juuri kyselty turhia, jos kuritus sattui joskus lipsahtamaan pitkäksi. Uhri pystyi purkamaan huolia äidilleen, mutta vannotti tätä käsi Raamatulla olemaan kertomatta asiasta ulkopuolisille.
Kononen olisi niellyt kertomuksen jopa ilman tietoa siitä, että pariskunta kuului tiukkaan uskonnolliseen lahkoon. Pakarat paukkuivat ja lätyt lätisivät tuhkatiheään myös tavallisissa pakanaperheissä. Perheväkivalta ei Suomessa enää ollut vain asianomistajarikos, ja pelkästään nyt kuulemansa perusteella Konosella olisi itse asiassa ollut velvollisuus käynnistää esitutkinta. Naapuri tuntui olevan selvillä säädöksistä.
— Lupaa, ettet kerro tästä ystävillesi.
— Ei minulla ole ystäviä.
— Tarkoitin sinun virkaveljiä.
— Mitä sitten haluat?
— En tiedä. Tämä on niin raskasta.
— Oletko itse uskovainen?
— Hyi helvete! Ei kukaan kunnon jumala antaisi tällaista tapahtua.
Niinpä niin. Maailmankaikkeuden luojan mopo oli karkaillut käsistä heti aikojen alusta. Ihmisten oli parasta yrittää ratkaista ongelmansa omissa porukoissa. Naapurin rouvan vaihtoehdot olivat silti kieltämättä vähissä: rikosilmoitus ja välit poikki sukulaisiin, alistuminen maailman pahuuteen tai sitten Kononen.
Konosella ei ollut harhaluuloja lähestymiskiellon kaltaisista virallisista virityksistä. Niistä oli saatu viimeksi näyttöjä Espoon kauppakeskus Sellossa. Hän kehitti päässään suoran toiminnan suunnitelman.
Kononen oli omasta mielestään kohtalaisen hyvin selvillä hyvistä ja huonoista ominaisuuksistaan. Kukapa ei olisi. Hän ei esimerkiksi osannut nauraa eikä rupatella.
Miinuspuolelle meni ilman muuta myös yli viidenkymmenen vuoden tupakoinnin raunioittama verenkierto ja siitä johtuva katkokävely. Sitä kutsuttiin leikkisästi myös näyteikkunakävelyksi. Sata metriä sujui kepeästi, mutta sitten pohkeet pamahtivat maitohapoille ja tallustelu kävi kivuliaaksi. Pian teki jo mieli pysähtyä katselemaan näyteikkunoita.
Konosen kävely kotoa Liisankadulta klubille Kirjatyönteki-jänkadulle käynnistyi aina kuin tanssi, mutta Oikokadulla iski jo kramppi eikä sillä kohdin ollut näyteikkunoita. Tällä kertaa kurjuutta lisäsi vielä parinkymmenen asteen kieppeillä paukkuva pakkanen.
Kononen puri hammasta ja keskittyi omiin vahvuuksiinsa. Häntä pidettiin vittumaisena miehenä, ja tämän lahjan avulla hän aikoi taltuttaa perhettään terrorisoivan lanttuaivon. Siihen tarvittiin kuitenkin myös etsivä Sumasta.
Sumanen odotteli klubin eteen keskelle katua pysäköidyssä autossa. Kuuralumen koristelemat puistikon puut olivat kuin postikortista, mutta Kirjatyöntekijänkadun kunto oli kuin jääkarhun perseestä. Jalkakäytävää peitti umpihanki, pysäköityjä autoja ympäröi melkein metrinen lumivalli, ja kadun keskelle aurattu kapea väylä oli hädin tuskin henkilöauton levyinen.
— Terve! Mihin mä tungen tän kiesin?
— Odota seuraavaa ohi yrittävää taksia, ja kysy siltä.
— Huonolla tuulella, rouvaseni?
— Mistä arvasit? Mutta kyllä sun pitäis tietää, etten mä ole mikään pysäköintineuvoja.
Ajokortittoman Konosen autoilu oli rajoittunut vaatimattomaan kokeiluun Pohjanmaan laakeilla peltoteillä silloisen naisystävän hellässä opastuksessa. Hän jäi nyt palelemaan klubin ovelle siksi aikaa, kun Sumanen haki ilmaisen paikan jostain Kruununhaan sokkeloista.
Miehet yrittivät asettautua Konosen kantapöytään, mutta sikariklubin superilmastointi ja löyhästi tilkitty parvekkeen ovi pakottivat siirtymään muualle. Jos Konosella olisi ollut tukkaa, se olisi hulmunnut iloisesti nurkkauksen pyörteessä.
Suojaisa satama löytyi salin toisesta päädystä television alta. Kononen haki baarista itselleen kahvin ja Sumaselle kokiksen. Rikostarkastaja kuvasi etsivälle lyhyesti naapurin rouvan ongelman.
— Nyt tarvitaan apua.
— Aina valmiina!
— Mun suunnitelma on pykälien kannalta vähän niillä rajoilla.
— Vielä valmiimpana! Kerro!
— Käy asentamassa riemuperheen himaan valvontakamera.
— Älä naurata.
— En.
Hetken päästä kalahti ovikello, ja Sumanen haki vieraan sisään. Klubilla ei onneksi tähän aikaan päivästä ollut muita. Kononen ei tiennyt, millä sanankäänteillä kerrosnaapuri oli saanut hiukan homssuisen oloisen naisen liikkeelle, mutta kaikesta näki, että tämä pelkäsi. Saatuaan päällysvaatteet naulakkoonpa eteensä kupillisen kuumaa kaakaota hän sanoi heti ensimmäiseksi:
— Te ette tunne miestäni. Onko varma, että voin itse tehdä kaikki päätökset?
— Sitä en voi luvata, mutta kai te ymmärrätte, ettei minulla ole tässä omia intohimoja. Toimin vain äitinne sisaren neuvonantajana.
Sumasen aseistariisuvan vilpitön olemus vei voiton rikostarkastajan yrmeästä ulkomuodosta, ja pian oli jo tehty sinun-kaupat. Vajaassa tunnissa saatiin sovituksi yhteinen strategia. Sumanen asentaisi perheen olohuoneeseen tulitikkulaatikkoa pienemmän valvontakameran. Rouva saisi itselleen lähes huomaamattoman ja helppokäyttöisen hälytyslaitteen. Rikostarkastaja Martti Kononen kuvitteli sinisilmäisesti hoitavansa loput.
Kameraan langattomasti kytkettyyn tallentimeen kertyi vedenpitävät näytöt vajaassa viikossa. Kononen matkusti Ou-lunkylään ja esittäytyi oven avanneelle korstolle palotarkastaja Partasena. Mies päästi Konosen vastahakoisesti omakotitalon porstuaan.
— Teillä on kuulemma ollut ongelmia lasten ja vaimon kasvatuksessa.
— Mitä vittua sä höpiset?
— Sitä vittua, että perheen pahoinpitely loppuu nyt! Jos rouvasi ei lähetä minulle joka päivä rauhoittavaa viestiä, nämä kuvat esitetään aikanaan kihlakunnanoikeudessa kaiken muun todistusaineiston ohella.
Kononen ojensi nipun huolella valittuja värikuvia. Kuvista, aikakoodeista ja suurennoksista näki hyvin esimerkiksi ensin rouvan hätääntyneet, mutta ehjät kasvot, sitten heilahti nyrkki ja tirskahti veri. Lapset olivat selvinneet ainakin kuvausviikon pelkillä litsareilla.
Kononen tökkäsi miehen käteen muistitikun.
— Tästä löytyy samaa tavaraa myös elävinä kuvina. Voin toimittaa kopion teidän hartausseuroihinkin, vai onko tämä meininki niissä porukoissa ihan jokapäiväistä leipää?
Luulisi, ettei paatuneinkaan pahantekijä pystyisi muina miehinä katselemaan sadistista käytöstään. Tai mistä sen tiesi? Nyt leikittiin oudoilla ja tulenaroilla asioilla.
— Mikä saatanan kusipää sä oikein olet?
Kononen näytti poliisikorttinsa.
— Taisi unohtua. Olen itse asiassa rikostarkastaja Kononen keskusrikospoliisista, ja me teemme nyt näin. Sinä haet itsellesi uuden kämpän ja sillä aikaa pidät näpit irti vaimosta ja lapsista. Muussa tapauksessa lähdet lusimaan.
— Haista sinä läskikasa pitkä vittu ja nyt otat jätkä ritolat!
Mies yritti nostaa Konosen rinnuksista ylös seinälle, mutta
voimat loppuivat eikä rikostarkastajalla ollut varsinaista hätää. Hän potkaisi korstoa polvella nivusiin ja lateli lattialle käpertyneelle hylkiölle:
— En neuvoisi enää uimaan poliisiviranomaisen liiviin. Haluan, että ymmärrät asetelman. Perhe-elämä on sinun osaltasi tällä kertaa ohi. Oma vika, kuka käski olla sika. Ja muista, että sinua tarkkailee silmä, joka ei ummistu.
Vanha lastenloru ja sitaatti Pekka Puupään etsivätoimiston ovikyltistä eivät ehkä olleet nokkelinta Konosta. Hän ei voinut aavistaa sitäkään, että vitsit olisivat vielä todella vähissä ennen kuin näytelmä olisi ohi.
Kononen oli hädin tuskin ehtinyt klubille ja avannut viinipullon, kun KRP:n teknisen tarkkailun yksiköltä käyttöön saatu pieni hälytin piippasi. Sen vielä pienikokoisempi lähetin roikkui oulunkyläläisen rouvan avainketjussa. Häly-tysnappia oli määrä painaa vain jos aviomies vieläkin äityy väkivaltaiseksi.
Kononen kirosi ääneen, mietti hetken ja soitti ohjeet Su-maselle. Kaikkeen sitä pitääkin saatana hyvää hyvyyttään sotkeutua. Eihän yksinelävällä rikostarkastajalla voinut olla hajuakaan perhettään pahoinpitelevien miesten mielenliikkeistä. Ja pitikö sitä kusipäätä vielä mennä potkimaan munille?
Kaksi rotevaa järjestyspoliisin miestä oli jo omakotitalon ovella, kun Kononen ja Sumanen ehtivät paikalle.
— Kyllä siellä ollaan kotona, mutta ovea ei avata.
— Sitten mennään väkisin.
— Oliko tuo käsky?
-Oli.
Omakotitalon ovea ei potkaistu sisään yhtä helposti kuin amerikkalaisissa poliisisarjoissa. Suomessa ovet aukenevat ulospäin, ja tämän väitetään juontuvan entisaikojen puukirkkojen paloturvallisuusmääräyksistä. Tulipalotilanteissa oli hankalaa yrittää tempoa ovea auki kohti paniikissa ulos ryntäävää karitsalaumaa.
Muualla maailmassa ulko-ovet avautuivat yleensä vieraan-varaisuussyistä sisäänpäin. Tosin jotkut arvelivat, että entisaikojen amerikkalaiset uudisasukkaat pitivät talon sisäpuolelle sijoittuvia nahkasaranoita turvallisempina. Verenhimoiset intiaanit eivät saaneet puukotettua niitä poikki.
Nyt ovi rusahti auki sorkkaraudalla ja ensimmäisenä syöksyivät sisään virkapukuiset poliisit aseet tanassa. Kononen ja Sumanen seurasivat perässä. Olohuoneen puolella odotti hätkähdyttävä näky. Naisen hakatut kasvot eivät nekään olleet kaunista katseltavaa, mutta vielä hurjemmalta näytti paistiveis-tä naisen kurkulla pitelevän aviomiehen ilme.
— Laskekaa aseet tai akka kuolee!
Toinen konstaapeleista karjaisi epäröimättä:
— Veitsi pois perkele ja käy lattialle!
Mies painoi veistä yhä tiukemmin itkevän vaimonsa kurkkua vasten. Näytti siltä, ettei hän ollut enää tästä maailmasta.
— Painutte kaikki ulos nyt heti! Häivytte koko kaupunginosasta! Muija kuolee jos huomaan, että meitä seurataan.
Kononen ei viitsinyt edes kysyä, mihin asti mies luuli pääsevänsä. Ehkä peräti Narniaan. Tilanne oli karkaamassa käsistä, eikä sitä taatusti enää päästettäisi leviämään takaa-ajoksi ympäri kaupunkia. Konstaapeli katsahti Konosta, joka nyökkäsi ja sanoi suupielestään:
— Anna palaa!
Laukaus oli epäilemättä tähdätty miehen olkapäähän, mutta se osui kaulavaltimoon eikä verenvuotoa saatu ajoissa tyrehdytetyksi. Siitä seurasi aivan saatanallinen paperisota.
Слова:
ajokortiton — не имеющий прав (на вождение машин)
akka — баба
Anna palaa! — antaa — давать + palaa — гореть; лучше всего на русский перевести как «Жги!» (в данном случае — «Стреляй!»)
asetelma — расклад (уж очень хорошо в данном случае это не совсем литературное слово подходит): Haluan,
että ymmärrät asetelman. — Я хочу, чтобы ты понял расклад.
heilahtaa — качнуться
hulmuta (hulmua-) — развеваться
karitsalauma — стадо ягнят
katkokävely — прерывистая, хромающая походка
kokis — (puhekieli) кока-кола
lusia — сидеть в тюрьме
lähestymiskielto — запрет на приближение, запретительный приказ [Содержание запретительного приказа обычно заключается в обязании лица, кому адресован приказ (преследователя), держаться на расстоянии от определённого человека (жертвы), его жилища, места его работы или учёбы, запрете на физический контакт с жертвой]
muija — баба
Narnia — отсылка к «Хроникам Нарнии» Карла Стэйполза Льюиса.
ottaa ritolat — (идиома) свалить, убежать, проваливать
Про происхождение этой идиомы (на русском: связана с соперничеством финских бегунов Вилле Ритола и Пааво Нурми)
Juontaa juurensa juoksija Ville Ritolasta, joka 5 000 metrin voitosta Amsterdamissa vuonna 1928 on kehittynyt sanonta ”ottaa ritolat”, tämä aiheutui Ritolan taktisesta vastauksesta Paavo Nurmen irtiottoyritykseen 5 000 m loppusuoran alussa. Nurmi oli tapansa mukaan juossut Ritolan takana aikomuksena ohittaa loppukirissä. Ritola taktiikan tuntien iski ensin aloittaen kovan kirin n.120 m. ennen maalia. Nurmi ei pystynyt vastaamaan yllättävän kovaan kiriin vaan taipui hopealle.
Joku vanki oli viime yönä ottanut ritolat. — Один заключенный прошлой ночью сбежал.
parivaljakko — пара, парочка
piipata — бибикать, бибикнуть, подать сигнал
porstua — передняя, на старые деньги — «сени»
pyörre (pyörtee-) — вихрь
rikosilmoitus — заявление в полицию (о преступлении)
rikostarkastaja — инспектор по уголовным делам
tempoa ovi auki — распахнуть дверь
tirskahtaa — брызнуть (напр., кровь из носа)
työtapaturma — несчастный случай на производстве
uida liiviin — подходить слишком близко, нападать
Таким образом:
En neuvoisi enää uimaan poliisiviranomaisen liiviin. — Я бы не советовал больше нападать на полицейского (чиновника).
vannottaa käsi Raamatulla — заставить поклясться на библии (рука на библии)
vastahakoisesti — неохотно
virkaveli — коллега
2 пинга