Финно-угорский эпос “Калевала” и его герои.
Ilmarinen on varsin erikoinen tapaus. Hän on kiistatta Kalevalan päähenkilöitä, ja hän on mukana melkein kaikissa tapahtumissa. Vain Väinämöinen on runoissa esillä häntä enemmän. Silti tuntuu, että Ilmarista tunnetaan sangen vähän eikä hänestä puhuta kovin paljoa. Lemminkäinen ja Kullervokin ovat jälkimaailmassa olleet jotenkin enemmän esillä kuin seppä eli seppo Ilmarinen. Mistä tämä voisi johtua?
Ilmarinen kyllä mainitaan Kalevalassa jo aiemmin, mutta ensimmäisen kerran hän varsinaisesti tulee henkilönä tarinaan ja tapahtumiin mukaan, kun hän tapaa pitkältä harharetkeltä ja viimeksipohjolasta kovin sekavassa tilassa kotiin palanneen Väinämöisen. Miehet ovat parhaat toverit keskenään, he kutsuvat toisiaan veljiksi ja eräiden tarinoiden mukaan he myös olivat veljeksiä. Hyvin tasavertaisia he ainakin olivat keskenään, suunnilleen saman ikäisiäkin. Ja niin kuin veljesten kesken aina, heillä on toisinaan myös pientä kiistaa, epäsopua ja keskinäistä kilpailua, joka kuitenkin päätyy sopuun.
Ilmarinen ei lainkaan ihastu siitä, että Väinämöinen on mennyt mitään kysymättä lupaamaan hänet pohjolaan takomaan Sampoa ja tästä hyvästä hän saisi suuresti ihaillun ja tavoitellun pohjan neidin puolisokseen. Kun Ilmarinen sanoo, ettei hän halua lähteä moiseen hommaan, Väinämöinen itse asiassa huiputtaa häntä, houkuttelee ensin muka ulos erikoista näkyä katsomaan ja toimittaakin toverinsa sitten noitakonsteilla ilmojen halki pohjolaan.
Perin erikoisesta matkastaan ja saapumisestaan huolimatta Ilmarinen sen sijaan ottaa perillä heti tilanteen haltuunsa. Hän on kuuluisa seppä eikä sepällä voisi sen kovempia työnäytteitä ollakaan kuin hänellä on, sillä hän on aikojen alussa, maailmaa tehtäessä takonut taivaankannen ja siihen saranat.
Pohjolalla ei sen sijaan ole tarjota huippumiehelle edes kunnon työvälineitä, vaikka se on hyvin rikas ja kuuluisa paikka. Mutta ammattimies ei hätkähdä siitäkään vaan rakentaa ensin pajan ja käskee sitten työväen tulta lietsomaan ja ylläpitämään. Mukana on niin palkollisia kuin orjiakin.
Työ kestää eikä onnistu yhdellä eikä toisellakaan yrityksellä, mutta lopulta Ilmarinen tekee jälleen kerran vallan ylivertaisen suorituksen, tuloksena täysin toimiva sampo, joka häneltä oli tilattukin. Nyt pohjolan emäntä kuitenkin hieman vetää välistä, sillä hän ei suoralta kädeltä lupaakaan tytärtään sepälle puolisoksi vaan vaatii lisää erittäin vaativia työnäytteitä. Ilmarinen hämmentyy, päättää jättää homman sikseen ja lähtee kotipuoleen.
Kun Väinämöinen vuorostaan perillä kyselee retken kuulumisia ja Sammon tilannetta, Ilmarinen vain tokaisee ykskantaan, että siellähän tuo nyt jauhaa monenmoista rikkautta Pohjolaan.
Ilmarinen tuntuu olevan vähän pihalla koko tilanteesta, mutta hän ei unohda asiaa ja pitää pohjolan neitoa hänelle luvattuna. Kun hän sitten saa siskoltaan yllättävän tiedon, että Väinämöinen havittelee samaa neitiä puolisokseen ja on jo matkalla kosimaan, Ilmarinen heittää omat työnsä siihen paikkaan, laittautuu kuntoon ja lähtee vauhdilla kotri Pohjolaa.
Siellä ovat veljekset sitten samaa tyttöä tavoittelemassa, mutta saavat tilanteen kuitenkin sovituksi keskenään. Ja niinhän siinä käy, että Pohjolan neiti valitsee kahdesta kilpakosijasta nuoremman eli Ilmarisen, vaikka äiti on kovin painostanut häntä Väinämöisen kannalle. Tytön päätöksen jälkeen äiti tuleekin taas väliin ja toteaa, että Ilmarinen ei saa tyttöä ennen kuin on tehnyt säädetyt urotyöt.
Ilmarinen selviytyy aivan ihmeellisellä tavalla kaikista etukäteen mahdottomilta näyttävistä urotöistä, tosin Pohjolan neidon ja tämän vihjeiden avulla. Kuuluisa Väinämöinen huomaa pettyneenä jääneensä tappiolle, mutta kokoaa arvokkaasti itsensä, ja aikanaan hän sitten muiden kerällä osallistuu nuorenparin häiden toteuttamiseen.
Pohjolan häät ovat uskomattoman komeat, ja kahden toisinaan kilpailevankin tai vähän kireissä suhteissa olevan kansan välille näyttää syntyvän uudenlainen liitto.
Siihen nähden, miten pitkästi häävaimisteluja ja itse juhlaa Kalevalassa kuvataan, sulhasen osuus jää itse tapahtumassa vähäiseksi, mutta yhtä kaikki tuore aviomies matkaa nuorikkoineen aikanaan kotiin, jossa Ilmarisen Lokka-äiti on miniästä kovin ilahtunut. Äidin nimikin siis Kalevalassa ohimennen mainitaan.
Perhe-elämä taisi kuitenkin katketa aika pian vaimon tapaturmaiseen kuolemaan, ja tämä kolhu laittaa Ilmarisen pään sekaisin. Ensin hän vain suree pitkään mutta takoo sitten itselleen kullasta uuden naisen. Kun sellainen luomus osoittautuu kuitenkin yhteiselämän kannalta pettymykseksi, hän harmissaan tarjoaa kultaista naista Väinämöiselle ja lähtee itse Pohjolaan kysymään toista tytärtä, siis menehtyneen vaimonsa sisarta puolisoksi.
Vastaanotto on nyt todella tyly, aivan toisin kuin ensimmäisellä kerralla — mikä tosin ei ole edellisen tyttären kohtaloon nähden mitenkään ihmeellistä. Lopulta Ilmarinen ryöstää neidon matkaansa mutta kyllästyy jo matkalla tämän valituksiin ja loihtii Pohjolan toisen tyttären lokiksi kivelle.
Ei siis ihme, jos yksinäinen ja monet kolhut kokenut Ilmarinen onkin aivan kypsä lähtemään mukaan, kun Väinämöinen kysyy häntä kumppaniksi rosvoretkelle, Pohjolaan Sampoa varastamaan. Silläkin retkellä tarvitaan hänen sepän taitojaan, joita ilman Sampo ei olisi paikoiltaan irronnut.
Ilmarinen on toisin sanoen äärimmäisen taitava ammattimies, alkuun rauhallisen ja vähän hitaankin oloinen, mutta vauhtiin päästessään erittäin päättäväinen ja hurjistuessaan jopa arvaamaton. Tuntuu, että Ilmarisessa on jonkinlaisia perisuomalaisen miehen aineksia ehkä enemmänkin kuin äärimmäisyystyyppi Kullervossa.
Mutta miten Ilmarisen elämä monivaiheisen Sampo-retken jälkeen mahtoi sujua, kun Väinämöinenkin vielä otti ja lähti pois koko Kalevalasta? Jatkoikohan vanheneva Ilmarinen työhönsä uppoutuen ja erakoituiko ehkä kokonaan — tai kenties hän vielä vanhemmiten löysikin jonkin uuden vaihteen elämässään?
Tuo Kalevalassa hyvin inhimilliseksi kuvattu hahmo on kuitenkin alkuperäisissä kansanrunoissa ja vanhoissa uskomuksissa haltija tai jumala. Siksi onkin helppo ymmärtää, että hänestä oli moneen lähtöön.
Свежие комментарии