Andre oli hereillä. Tai tarkemmin sanottuna hänen ensimmäiset ajatuksensa olivat hereillä, ja ne olivat hyvin hitaita. Ne syntyivät ja liikkuivat tahmeasti kuin laiskat vahakuplat laavalampussa.
Taitaa olla aamu, Andre ajatteli, raotti hitaasti silmiään ja näki tutun huoneen ympärillään. Oven takaa, asunnon muista osista, kuului ääniä lyhyinä sarjoina. Andre yritti nousta, mutta antoi sitten vuoteen pehmeän lämmön vangita itsensä uudelleen. Vain hetkeksi, hän ajatteli.
Andre havahtui uudestaan. Kello oli jo paljon. Nyt pitäisi oikeasti nousta. Enää ei auttanut huijata itseään. Äänet asunnossa olivat vaienneet. Miraj oli jo lähtenyt.
Yksi keittiön seinistä oli lasia lattiasta kattoon, ja Andre istui sen edessä juoden kahvia ja katsellen kaupunkia. Talojen ääriviivat piirtyivät terävästi kirkastuvaa aamutaivasta vasten: asuinkortteleita, tornitaloja, pilvenpiirtäjiä, kirkkoja, pala vanhan kaupungin muuria. Kaupunki oli sekoitus uutta ja vanhaa.
Andre käänsi hitaasti katseensa alas kadulle. Siellä kulki joitakin ihmisiä, ja siristäessään väsyneitä silmiään Andre näki nopeampaa liikettä ihmisten ympärillä. Kuin pikakiitureita olisi kulkenut ihmisten ohi, mutta Andre ei koskaan näin aikaisin aamulla saanut liikkeestä tarkemmin selvää. Hän tyytyi tuijottamaan näkyä sellaisenaan: ihmisiä kadulla ja heidän ympärillään nopeasti vilahtelevia miltei näkymättömiä serpentiinijuovia. Heräilevälle mielelle näky oli jollain tapaa turruttavan vangitseva. Tuolla jossakin Miraj’kin kiisi kohti työpaikkaansa.
Tultuaan ulos kadulle Andre tunsi olevansa jo paremmin hereillä. Hän veti takkinsa tiukemmin kiinni, kiristi reppunsa olkahihnat ja lähti kulkemaan kohti Vardan metroasemaa. Syksy oli varisuttanut lehtiä kadulle, ja ne kieppuivat Andren ohi vilahtavien hahmojen ilmavirrassa. Andre katseli lehtien liikettä. Se oli kuin hidastettua tanssia.
Metroasemalle johtava sisäänkäynti oli ruuhkainen. Andre sai pitää varansa. Liikkumalla itse selkeästi pystyi estämään yhteentörmäykset. Ei äkillisiä liikkeitä sivulle, ei kiihdytyksiä tai äkkipysäyksiä. Piti yrittää kulkea tasaisesti muiden hitaiden kanssa sisään oviaukosta, alas portaita, halki aseman hallin ja vielä pitkiä liukuportaita alas metrolaiturille. Nopeasti liikkuvat hahmot kulkivat kaikkialla heidän ympärillään, eikä törmäys olisi ollut mukavaa. Huolellinen kulkeminen oli kuitenkin hyvin työlästä. Andresta tuntui siltä kuin hän tasapainoilisi taivaalle viritetyllä nuoralla suihkukoneiden kiitäessä ympärillä.
Metrovaunussa nopeat hahmot joutuivat olemaan aloillaan. Andre omalla tavallaan nautti heidän katselemisestaan. Nopeus ei metrossa auttanut, vaan kaikkien piti odotella paikoillaan asemalle saapumista. Oli kuin kaikki olisivat hetken olleet samassa ajassa ja tilassa. Aamun hitaat ja nopeat.
Hahmojen katselu lähietäisyydeltä tosin aiheutti usein ilkeän migreenin. Ne värisivät eri taajuudella, särisivät ja välähtelivät kuin rikkinäiset loisteputket ja liikahtelivat luonnottoman nopeasti aivan Andren tarkkailukyvyn rajoilla. Tuntiessaan taas silmiensä takana tutun poltteen Andre käänsi katseensa pois. Loppumatkan hän tuijotti pimeää ikkunaa.
Granziin asemalla Andre astui pois metrovaunusta ja suunnisti ylös katutasoon. Hitaasti ja selkeästi. Ei törmäilyä. Oikean osoitteen löytäminen teetti hieman vaikeuksia, ja Andre kirosi kuljettuaan pariin kertaan harhaan. Hän ei yleensä käynyt tässä kaupunginosassa, eikä ensimmäisten ajatusten hitauskaan auttanut suunnistuksessa. Oikea ovi löytyi lopulta matalasta korttelista, kahden tornitalon puristuksesta.
Sisällä ei tiskin takana näkynyt ketään, joten Andre soitti kelloa. Takahuoneesta kuului nopeita ääniä, ja sitten hänen eteensä ilmestyi värisevä hahmo kuin taikaiskusta. Kuului särisevää, kimeää ääntä lyhyinä, linnun viserrystä muistuttavina sarjoina. Andre huokasi ja yritti olla katsomatta kohti värinää.
— Minä olen aamuhidas, hän sanoi. Viserrys muuttui. Se hidastui, mutta oli yhä niin nopeaa, että Andre sai hädin tuskin sanoista selvää.
— Mitä haluat? Teikäläisiä ei näe täällä usein, ääni hahmon
keskeltä kysyi.
— Tässä, kirjoitin kaiken tähän. Andre asetti taitetun paperiarkin tiskille.
— Hah, vai tällainen lista, sopii, järjestyy, hetki pieni, ääni sanoi ja hahmo katosi.
Takahuoneesta kuului sarja nopeita ääniä. Pian hahmo palasi ja laski jonkin värisevän muodon tiskille. Heti kun hahmo irrotti siitä otteensa, muoto muuttui selkeäksi. Pöydälle ilmestyneessä laatikossa oli erikoisia laitteiden osia, johtonippuja ja mittalaitteita. Andre katseli niitä hiljaa. Hänen ensimmäiset ajatuksensa yrittivät kivuliaasti hahmottaa, mitä laatikossa oli.
— Herra Hidas ei itsekään taida nyt oikein ymmärtää, mitä on tilannut, nopea ääni sanoi ivalliseen sävyyn. Andre hillitsi kiukkunsa.
— Aivan niin, en nyt, mutta eilen ymmärsin.
Hän yritti maksaa ja pakata ostoksensa nopeasti reppuunsa. Andre tiesi kuitenkin, että myyjän pilkallisissa silmissä hän muistutti lähinnä tervaan juuttunutta hyönteistä. Hän poistui liikkeestä hammasta purren.
Kotona Andre nosti repun työhuoneensa ovelle, marssi makuuhuoneeseen ja rojahti sängylle. Jos hän olisi saanut valita, hän olisi ollut tähän aikaan vielä nukkumassa. Aamuherätykset olivat vaikeita. Asioiden hoitaminen pelkkien ensimmäisten ajatusten avulla oli työlästä, lähes kivuliasta, ja vilahtelevien hahmojen väistely ärsyttävää.
Jotkut asiat joutui kuitenkin hoitamaan päivällä. Kuten käynnin tuossa liikkeessä, jonka hän oli löytänyt varjoverkosta. Sen aukioloajat pakottivat lähtemään liikkeelle aamusta, ellei sitten halunnut joutua kiinni iltapäiväruuhkiin, jolloin sekä aamunopeat että aamuhitaat olisivat samaan aikaan liikkeellä.
Andren mielestä jotkut aamunopeat kauppiaat tekivät tarkoituksella kiusaa, kun he eivät järjestäneet liikettään auki ilta- tai yöaikaan. Laki olisi periaatteessa edellyttänyt sitä, mutta tämänpäiväisenkin liikkeen pitäjästä näki, ettei tämä pitänyt aamuhitaista ja oli työntekijäpulaan tai muuhun muotoseikkaan vetoamalla välttänyt ikäihmisten palvelemisen. Teknisesti vähemmistön syrjintää, mutta vaikeaa osoittaa tahalliseksi. Andre tiesi, että hänenkin olisi parempi olla vain välittämättä, mutta siitä huolimatta hän tunsi tutun poltteen vatsassaan. Hän irvisti ja sulki silmänsä.
Andre heräsi ulko-oven ääneen ja nousi saman tien ylös. Olo oli paljon aamuista parempi ja mieli terävämpi. Hän huomasi myös liikkuvansa nopeammin. Miraj oli eteisessä riisumassa takkiaan. Andre katseli hetken lumoutuneena tämän nopeita liikkeitä.
— Miten päivä sujui? Andre kysyi lopulta.
— Ihan ok, ihan tavallista. Mites sulla? Pääsitkö aamulla ylös? Miraj kysyi kirkkaalla, korkealla äänellä.
— Juu, pääsin ja löysin sen liikkeen. Haluaisitko kokata tänään yhdessä vai tilataanko kiinalaista?
— Kokataan vaikka yhdessä sitä kiinalaista ja katsotaan illalla joku leffa, jooko kulta?
Ruoanlaitto kahdestaan sujui mukavasti. Miraj teki kaikki hitaat työt, kuten kasvisten pilkkomiset, sillä hän oli vielä huomattavasti nopeammassa värähtelytaajuudessa ja sai ne valmiiksi siihen mennessä, kun Andre oli vasta tehnyt jonkin yksinkertaisemman työvaiheen. Kun he pääsivät pöytään, oli heidän nopeuseronsa kuitenkin jo tasoittunut. Se oli Andren mielestä päivän paras hetki, vaikkakin riipaisevan lyhyt. Silloin tuntui, että he olivat oikeasti läsnä samassa ajassa ja paikassa.
He söivät rauhallisesti, keskustelivat päivän tapahtumista ja joivat muutaman lasin viiniä katsellen pimenevää kaupunkia. Elokuvan aikana Andre huomasi nopeutuneensa taas melkein normaaliolotilaansa. Miraj puolestaan hidastui, ja Andren oli vaikea keskittyä keskusteluun. Kaikki piti sanoa tavattoman hitaasti, jotta Miraj pysyi mukana. Onneksi elokuva oli hyvä, ja he saattoivat keskittyä siihen ja lojumiseen sohvalla kylki kyljessä. Elokuvan loputtua Miraj kulki Andren silmissä kuin hidastetussa filmissä iltapesulle, toivotti suukon kera hyvää yötä ja meni nukkumaan. Andre katseli hetken hänen peräänsä.
Moni halusi puolisokseen samanaikaisen, koska toisai-kaisten yhteiselämä oli vaikeaa, mutta Miraj ja Andre olivat valinneet toisensa alun perin juuri limiajan epätasapainon vuoksi, ja siinä oli edelleenkin jotakin kiehtovaa. Siitä huolimatta Andre toivoi, että hän ja Miraj voisivat olla useammin yhteisessä ajassa.
Ja oli myös se toinen asia. Perheen perustaminen oli toisaikaisille käytännössä mahdotonta, sillä lapset joutuisivat kasvamaan jatkuvassa aikaerossa toisesta vanhemmastaan. Niin kovasti kuin Andre Miraj’ta rakas-tikin, ajatus yhteisestä mutta lapsettomasta tulevaisuudesta sai aina palan nousemaan Andren kurkkuun.
Jäätyään yksin valvomaan Andre siivosi nopein liikkein ruokailun jäljet ja tiskasi tiskit. Sitten hän meni työhuoneeseensa. Andre tunsi värähtelynsä kiihtyneen niin, että myös toiset ajatukset heräisivät kohta. Hän purki repusta ostokset työpöydälle muiden laitteiden ja instrumenttien keskelle ja jäi paikoilleen odottelemaan hetkeksi. Kesken tavaroiden katselun hänen silmiensä takaosassa välkähti valkea valo.
Toiset ajatukset olivat heränneet. Mieli toimi kuin elohopea. Aamuinen hitaus oli kuin outo uni, monimutkaiset komponentit ja mittalaitteet taas päivänselviä. Aika, värähtelytaajuus ja limiajan ylitys olivat vain haasteita, joita Andre ei vielä tässä hetkessä ollut ratkaissut. Mutta kiihkeänä sykkivien toisten ajatusten aikana hän ne ratkaisisi. Tänä yönä tai jonain toisena.
Слова:
tahmeasti: tahmea – липкий (напр., от варенья)
laavalamppu — лавовая лампа (лава-лампа) — декоративный светильник, представляет собой прозрачную стеклянную ёмкость (обычно цилиндр) с прозрачным маслом и полупрозрачным парафином, снизу которых расположена лампа накаливания. Лампочка нагревает и подсвечивает содержимое цилиндра, при этом происходит «лавообразное» перемещение парафина (или воска) в масле.
havahtua – очнуться
pikakiituri – спринтер, бегун на короткие дистанции
vilahdella — мелькать
serpentiinijuova – лента серпентина
varisuttaa — ронять, осыпать (осень осыпает листья…)
pitää varansa — быть начеку, быть осторожным
olla aloillaan — быть на месте, не двигаться
väristä – дрожать
säristä — дребезжать
loisteputki – лампа дневного света
liikahdella — двигаться, шевелиться
teettää — делать, производить (классический понудительный глагол)
Teikäläisiä ei näe täällä usein – Ваших здесь не часто увидишь (таких, как вы…)
suunistus — ориентация на местности
puristus — сжатие (в рассказе фигурально — квартал «зажат» между двумя башнями)
kuin taikaiskusta — как по волшебству
viserrys — щебет
mittalaite – измерительный прибор
hillitä – сдержать
varjoverkko – теневая Сеть, теневой Интернет
tehdä kiusaa – делать гадость (кому-либо)
kokata – готовить еду
värähtelytaajuus – частота вибрации
riipaiseva – душераздирающий, крайне огорчительный
pysyä mukana – «не выпадать», оставаться в разговоре
välkähtää (= välähtää) — сверкнуть
Свежие комментарии