История — прошлое, настоящее и будущее — финского языка на упрощенном финском.
Lukijalle
Tämä on suomen kielen elämäkerta. Kerron sinulle, miten suomen kieli on syntynyt ja millainen kieli se on.
Monet sanovat, että suomen kieli on vaikea kieli. Vaikeus on kuitenkin suhteellista, ja uuden kielen oppiminen on aina vähän vaikeaa.
Jotkut sanovat, että suomi on erikoinen kieli, mutta kaikki kielet ovat erikoisia omalla tavallaan.
Olet ehkä joskus kuullut, että suomen kieli on pieni. Sekään ei ole aivan totta, sillä suomi on yli viiden miljoonan ihmisen äidinkieli, ja jopa 98 % maailman kielistä on pienempiä kuin suomi.
Suomen kielellä on ollut vaikeuksia ja vaarallisia hetkiä, mutta suomen kieli on menestystarina.
On oikeastaan aika ihmeellistä, että Suomessa puhutaan suomea eikä jotain muuta kieltä.
2000-luvulla suomen kielellä on miljoonia puhujia. Suomen kieltä voi opiskella jopa Suomen rajojen ulkopuolella, ja suomi on yksi Euroopan unionin virallisista kielistä. Me suomen kielen puhujat voimme käyttää suomea kaikissa modernin maailman tilanteissa.
Suomen kielellä on siis valoisa tulevaisuus. Aloitetaan tämä kirja tutustumalla suomen historiaan.
Ennen ajanlaskun alkua
1. Kaikki alkoi kantauralista
Kantakieli on vanha kielimuoto, josta toiset kielet ovat kehittyneet. Esimerkiksi latina on ranskan ja italian kantakieli. Suurin osa tutkijoista on sitä mieltä, että suomen kielen vanhin esimuoto on kantaurali. Kantauralia puhuttiin tuhansia vuosia sitten, noin 2000 tai jopa 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Esihistoriallinen aika tarkoittaa aikaa, jolloin ihmiset eivät vielä kirjoittaneet. Meillä ei siis ole mitään tekstiä kantauralin ajalta. Sanotaan, että kantaurali on kuollut kieli, sillä kukaan ei enää puhu sitä.
Kuolleita kieliä tutkitaan genetiikan, luonnontieteiden ja kielitieteiden avulla. On vaikea sanoa tarkasti, milloin eri asiat tapahtuivat, ja monet tutkijat ovat hieman eri mieltä tämänkin kirjan asioista.
Monet tutkijat kuitenkin ajattelevat, että kantaurali syntyi nykyisen Venäjän alueella Kazan-nimisen kaupungin lähellä. SielläVolga-joki kääntyy etelään päin, ja sen takia puhutaan usein Volgan mutkasta.
2. Millaista kantaurali oli?
Sanat kertovat aina siitä maailmasta, jossa kielen puhujat elävät. Tunnemme varhaisimmasta kantauralista noin 300 sanaa. Sana on todennäköisesti kantauralin sana, jos samanlainen sana löytyy esimerkiksi suomesta ja jostain kaukaisesta sukukielestä.
Kantauralin sanasto kertoo meille, että sen puhujat ovat eläneet jossain lämpimässä sisämaassa. Kantauralissa on siis sellaista sanastoa, jota puhujat tarvitsivat Volgan mutkassa, kuten mekshi (mehiläinen) ja meti (hunaja, mesi).
Muita kantauralin sanoja:
icja (isä)
emä (äiti, emo)
jelka (jalka)
sjijili (siili)
lönta (lintu)
pola (puolukka)
kajvva (kaivaa)
elä (elää)
Vaikka monet sanat ovat muuttuneet paljon, kantauralissa on myös sanoja, jotka ovat säilyneet samanlaisina 2020-luvulle asti. Näitä ovat esimerkiksi kala, muna, pesä ja lumi.
Kantauralissa on lainasanoja indoeurooppalaisesta kantakielestä. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi nykysuomen vesi, nainen ja myydä.
Indoeurooppalaiset kielet ovat todella iso kieliryhmä, ja noin puolet maapallon ihmisistä puhuu nykyään jotain indoeurooppalaista kieltä. Esimerkiksi englanti, hindi ja persia ovat kehittyneet indoeurooppalaisesta kantakielestä tuhansien vuosien aikana.
Sanojen lainaaminen oli tietenkin mahdollista vain silloin, kun eri kielten puhujat tapasivat toisiaan. Indoeurooppalaisen kantakielen koti oli Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolella, joka on melko lähellä Volgan mutkaa. Tämäkin asia tukee sitä teoriaa, että suomen kielen alkukoti olisi Volgan mutkassa.
Vaikka kantauralissa on muutamia meille tuttuja sanoja, nykysuomalainen ei ymmärtäisi sitä. Suomen kieleen on tullut paljon uusia sanoja, ja äänteet ja rakenteet ovat muuttuneet.
Suomen kielen vokaalit ovat
a, e, i, o, u, y, ä ja ö.
Suomen kielen konsonantit ovat
b, c, d, f, g, h, j, k, I, m, n, p, q, r, s, t, v, vv, x ja z, mutta monet konsonantit esiintyvät vain lainasanoissa.
Vokaalit ja konsonantit voivat olla lyhyitä tai pitkiä, eli niitä voi olla yksi tai kaksi samanlaista peräkkäin.
Voimme jakaa sanat tavuihin. Esimerkiksi kieli-sanan tavut ovat kie ja li. Jos samassa tavussa on kaksi eri vokaalia, kyseessä on diftongi, kuten tavussa kie. Jos vokaalit ovat eri tavuissa, kyseessä on vokaaliyhtymä, kuten joki-sanan muodossa joen.
Kantauralissa ei ollut ö-äännettä, mutta sen tilalla oli i, joka lausuttiin suun takaosassa. Jotkut vokaalit olivat mahdollisia vain sanan alussa. Pitkiä vokaaleja ja diftongeja ei ollut ollenkaan. Konsonantteja oli enemmän kuin nykyään, ja kielessä ei ollut muotoja kadulla, kadulta eikä kadulle.
Perfektiä ja pluskvamperfektiä ei ollut ollenkaan, joten kukaan ei sanonut Minä olen jo syönyt eikä Minä olin jo syönyt, kun muut tulivat.
Kantauralin kieliopissa oli muutamia erikoisia muotoja, kuten verbimuoto duaali.
Puhujat käyttivät duaalia silloin, kun he halusivat sanoa, että kaksi ihmistä teki jotain. Kun nykysuomalainen sanoo tulin ja tulimme, kantauralin puhuja sanoi tolim, tolimat ja lisäksi toimajn, joka tarkoittaa me kaksi tulemme.
3. Kantauralin puhujat lähtevät länteen päin
Arkeologisen tutkimuksen mukaan Volgan mutkassa asui kaksi erilaista ihmisryhmää, jotka olivat metsästäjä-keräilijöitä. Molemmat ryhmät alkoivat liikkua eri aikaan kohti länttä ja levittää omaa kieltään ja kulttuuriaan Itämeren suuntaai (Huomaa, että Itämeri on saanut nimensä ruotsalaisilta. Ruotsalaisille Itämeri on idässä, vaikka se on Suomen länsi- ja eteläpuolella!)
Ensimmäinen ryhmä lähti Volgan mutkasta noin 6000 vuotta sitten. He olivat kivikauden ihmisiä, jotka tekivät ja käyttivät saviastioita. Toinen ryhmä alkoi liikkua kohti länttä noin 4000 vuotta sitten. He kävivät kauppaa pronssiesineillä.
Kun kantauralin puhujat siirtyivät hitaasti eteenpäin, he oppivat käyttämään uusia metalleja, hoitamaan karjaa ja viljelemään maata. Lisäksi he tutustuivat ihmisiin, jotka puhuivat uusia kieliä.
Kieli leviää niin, että muiden kielten puhujat oppivat jonkin toisen ryhmän kielen ja alkavat käyttää sitä. Puhujat eivät lopeta vanhan kielen puhumista kokonaan, mutta he eivät puhu sitä lapsilleen, ja kieli ei siirry seuraavalle sukupolvelle. Kun aika kuluu, yhteisön kieli vaihtuu ja alkuperäinen kieli voi kadota kokonaan.
Kun kantaurali levisi, se alkoi hajota moniin eri kieliin, joista tuli myöhemmin suomen sukulaiskieliä.
Suomen suurin kielisukulainen on unkari, jota puhutaan omassa valtiossaan. Hanti, mansi, komi, udmurtti, mari, mordva ja samojedikielet ovat kieliä, joita puhutaan Venäjän valtion alueella.
Varhaiskantasuomi on suomen kielen muoto, jota puhuttiin noin vuonna 1500 ennen ajanlaskun alkua. Varhaiskantasuomen aikana viro ja saamelaiskielet olivat vielä yhdessä suomen kielen kanssa.
4. Suomen asukkaat vaihtavat kielensä
Nyt kerron yllättävän asian: Suomen kielen juuret ja suomalaisten juuret ovat kaksi eri asiaa. Suomalaisten kaukaiset esi-isät eivät todennäköisesti puhuneet kantauralia.
Historian tutkijat ja arkeologit ovat sitä mieltä, että nykyisen Suomen alueelle tuli ihmisiä heti jääkauden jälkeen eli noin 10 000 vuotta sitten. Se oli paljon ennen kantauralin aikaa.
Aluksi oli vain maata, vettä, luontoa ja eläimiä. Emme tiedä näiden asukkaiden kielestä mitään, mutta totta kai he puhuivat jotain kieltä tai useita eri kieliä.
Kun kantauralia puhuvat ihmiset saapuivat nykyisen Suomen alueelle, he eivät ajaneet vanhoja asukkaita pois vaan kansat sekoittuivat. Ihmiset kävivät kauppaa, joten heidän täytyi oppia toistensa kieliä. Lisäksi eri kielten puhujat menivät naimisiin keskenään.
Kieli vaihtui useiden sukupolvien aikana, ja lopulta jäljelle jäi kielimuoto, josta kehittyi myöhemmin suomen kieli.
Nykyään ajatellaan, että suomalaisten geenit ovat tulleet pääosin lännestä. Suomalaiset ovat siis geneettisesti paljon lähempänä ruotsalaisia kuin sukukielikansojamme, jotka asuvat Venäjän puolella. Silti puhumme kieltä, joka on tullut idästä!
Voidaan sanoa, että suomen kieli voitti, mutta ne, jotka toivat kielen, hävisivät. Kantauralin puhujat ovat kuitenkin meidän kielellisiä esi-isiämme.
5. Mistä varhaiskantasuomeen tuli sanoja?
Vuosisatojen aikana varhaiskantasuomeen tuli paljon sanoja muista kielistä. Sanat kertovat meille, miten kieli on kehittynyt ja kuinka sen ajan ihmiset ovat eläneet.
Uudet sanat voivat tulla kieleen eri tavoilla. Vanhaan sanaan voi lisätä johtimen, kuten nykykielen sanassa kirjasto, jossa on sana kirja ja johdin sto. Voimme myös yhdistää sanoja toisiinsa, kuten sanassa kirjakauppa on tehty. Sanan voi myös keksiä “tyhjästä”.
Neljäs tapa tehdä uusia sanoja on sanan lainaaminen eli kopioiminen jostain toisesta kielestä. Suomeen tuli satojen vuosien aikana sanoja latvian ja liettuan kielten esimuodosta kantabaltista. Voimme päätellä, että kantabaltin puhujat ovat suhtautuneet suomalaisiin rauhallisesti, sillä monet balttilaiset lainasanat ovat arkielämän sanoja.
Sanoja kantabaltista:
kaula
napa
seinä
sisar
tytär
morsian
heinä
herne
hirvi
vuohi
meri
lahti
lohi
Suomea sanotaan joskus pakastinkieleksi, sillä sanat säilyvät poikkeuksellisen hyvin. Eräs esimerkki on lainasana kuningas, joka on lainattu kantagermaanisesta sanasta kuningaz. Kantagermaani on muun muassa ruotsin, saksan ja englannin kantakieli. Näissä kielissä kuningaz-sana on lyhentynyt, ja nykyään sanotaan kung, könig tai king. Suomen kielessä sana on vielä melkein sama kuin tuhansia vuosia sitten.
Muita sanoja kantagermaanista:
äiti
kangas
kello
taikina
kaura
ruis
verkko
valta
suuri
ja
6. Millaisia muutoksia kielessä tapahtui?
Suomen kielen rakenne muuttui paljon varhaiskantasuomen aikana. Kieleen tuli uusia sijamuotoja, kun ulkopaikallissijat kadulla, kadulta ja kadulle syntyivät.
Adjektiivi on sana, joka kertoo, millainen jokin toinen sana on. Pronomini on vähän vaikeampi selittää, mutta esimerkiksi minä, tämä ja kaikki ovat pronomineja. Aikaisemmin ihmiset sanoivat vanha miehellä, mutta tietenkin vähän eri sanoilla. Varhaiskantasuomen puhujat alkoivat sanoa vanhalla miehellä. Miksi?
Voi olla, että puhujat ottivat mallia pronomineista, sillä he sanoivat jo tuolla miehellä. On myös mahdollista, että puhujat ottivat mallia joko ruotsin tai venäjän esimuodoista.
Asiat ovat myös voineet tapahtua yhtä aikaa. Joskus äänteet muuttuvat toisiksi, kun ne ovat tiettyjen äänteiden vieressä. Kun tutkijat etsivät sukukielille yhteisiä sanoja, he ovat kuin salapoliiseja. Kun tutkijat tietävät koodin, he pystyvät päättelemään, miltä jokin sana on näyttänyt tuhansia vuosia sitten.
Noin 1000-luvulla ennen ajanlaskun alkua varhaiskantasuomi jakautui saamelaiskieliin ja myöhäiskantasuomeen. Saamelaiskielet alkoivat kehittyä eri suuntaan kuin suomi ja viro. Tämä selittää sen, miksi viron kieli tuntuu suomalaisille tutulta, mutta saamen kieltä on todella vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole opiskellut. Esimerkiksi duaali säilyi saamelaiskielissä, mutta suomessa ja virossa sitä ei enää ole.
7. Astevaihtelu auttaa puhujia
Astevaihtelu on tärkeä asia suomen kielessä, sillä se koskee kaikkia sanoja, jotka taipuvat. Astevaihtelu kehittyi satojen vuosien ajan, mutta siinä on aina ollut kyse konsonanteista k, p ja t. Huomaa, miten k ja kk vaihtelevat lauseissa Minä nukun ja Minä haluan nukkua ja Minulla on laukku ja Kirja on laukussa.
Astevaihtelun idea on periaatteessa yksinkertainen. Kaikki riippuu siitä, millaisen tavun k, p ja t aloittavat ja kuinka paljon energiaa puhuja tarvitsee, kun hän lausuu tavun.
Jos tavun lopussa on konsonantti, puhuja tarvitsee enemmän energiaa, ja tavun alussa oleva konsonantti lausutaan kevyemmin. Tällainen tavu on umpitavu, kuten kus sanassa lau-kus-sa.
Jos tavu loppuu vokaaliin, puhujan ei tarvitse säästää energiaa, ja hän voi lausua alussa olevan konsonantin vahvana. Tällainen tavu on avotavu, kuten ku sanassa lauk-ku.
Astevaihtelu oli ennen säännölllinen, mutta nykykielessä on paljon poikkeuksia. Poikkeukset johtuvat siitä, että kieli on muuttunut.
Minä leikkaan oli ennen Minä leikkaðan. Leik-ka-ðan oli ennen aivan looginen, sillä ka on avotavu. Kun ö-äänne katosi suomen kielestä, vahva aste kk kuitenkin jäi, ja sanomme edelleen leikkaan, vaikka tavutamme sanan leik-kaan.
Myös e-loppuisilla sanoilla on erikoinen astevaihtelu. Alun perin sanan lopussa oli h, eli esimerkiksi vaate on ollut vaateh. Konsonantti h on kadonnut, mutta se on kuitenkin jättänyt itsestään muiston. Voimme edelleen “kuulla” sen, kun sanomme e-loppuisen sanan jälkeen toisen sanan. Esimerkiksi sana hernekeitto lausutaan itse asiassa hernekkeitto. Ehkä arvaatkin, että astevaihtelu on minun mielestäni yksi suomen kielen mielenkiintoisimpia ilmiöitä!
8. Miten äänteet muuttuivat varhaiskantasuomessa?
Sanojen ja rakenteiden lisäksi myös äänteet voivat muuttua. Äänteiden muutos on helppo huomata, kun vertaa kieliä toisiinsa. Esimerkiksi suomenruotsalaiset ääntävät s-kirjaimen eri tavalla kuin ruotsalaiset.
Englannin kielen sanat thing ja this auttavat meitä puhumaan suomen kielen vanhoista äänteistä. Sanan thing alussa on soinniton dentaalispirantti, Θ. Sen soinnillinen pari, ð, on sanan this alussa. Molemmat äänteet olivat ennen myös varhaiskantasuomessa. Nykykielen metsä oli ennen meΘä ja meidän oli meiðän.
Suomen kielen varhaisissa muodoissa oli myös hieman g-äännettä muistuttava ϒ, joka on kadonnut kokonaan. Sen takia k:n pari astevaihtelussa on kato eli ei mitään, ja sanomme nykyään esimerkiksi sika — sian.
Myös v-äännettä muistuttava ß katosi, tai oikeastaan se muutui v:ksi. Nykyään sanomme esimerkiksi apu — avun. Uusia äänteitä olivat äng-äänne ja ö, joka ilmestyi kieleen varhaiskantasuomen lopulla.
Suomen kielen äänteet muuttuvat edelleen, mutta muutos tapahtuu niin hitaasti, että sitä ei huomaa.
Noin vuodesta nolla eteenpäin
9. Suomen kieli syntyy
Minulle suurin yllätys suomen kielen synnyssä on se, että alussa ei ollutkaan yhtenäistä suomea. Kielet eivät toimi siististi ja yksinkertaisesti, vaan ne sekoittuvat toisiinsa.
Vuoden nolla aikaan Suomenlahden rannikolla oli noin 10 000 asukasta, jotka puhuvat myöhäiskantasuomea. Myöhäiskantasuomella oli kaksi murrealuetta.
Etelärannikon murteesta kehittyi viron kieli, ja pohjoisrannikon murteesta suomen kieli. Pohjoismurre jakautui itäiseen ja läntiseen murteeseen, mutta lopullinen suomen kieli kehittyi kuitenkin molemmista murteista.
Itäisestä murteesta kehittyi ensin muinaiskarjalan kieli. Myöhemmin muinaiskarjala jakautui neljään osaan: karjalan kieleen, inkeroiseen ja hieman yllättäen suomen kaakkoismurteisiin ja savolaismurteisiin.
Läntistä murretta puhuttiin ensin Suomen länsirannikolla, ja se levisi sitten pohjoiseen.
Myöhemmin siitä kehittyivät lounaismurteet ja hämäläismurteet ja vielä myöhemmin näiden sekoituksena pohjalaismurteet.
Suomen kielen käyttäjät olivat rautakauden ihmisiä, jotka elivät tavallista elämää luonnon parissa. En usko, että he olivat erityisen kiinnostuneita kielestä. Todennäköisesti suomen kielellä ei sanottu kovin suuria asioita.
10. 1000-luvun uusia sanoja
Vuosisatojen aikana suomen kielen puhujamäärät kasvoivat hitaasti ja suomen puhujat oppivat uusia asioita. Ruotsi ja Venäjä olivat molemmat kiinnostuneita Suomen alueesta ja täällä asuvista ihmisistä. He halusivat käydä kauppaa mutta myös levittää kristinuskoa. Suomen kieli kehittyi, kun sen puhujat tutustuivat uusiin kansoihin ja ilmiöihin.
Seuraavat sanat ovat lainasanoja muinaisvenäjästä eli venäjän kielen esimuodosta. Listassa on suomalaisen kulttuurin perussanastoa ja erityisesti paljon sanoja uskonnosta ja tavallisesta elämästä.
risti
saapas
lusikka
piirakka
papu
raja
vapaa
tavara
Ruotsin kielestä tuli paljon sanoja eri aihepiireistä.
Uskonnollista sanastoa:
pappi
munkki
nunna
kirkko
enkeli
Ammattisanoja:
mestari
mylläri
lääkäri
Tavallista arki sanastoa:
viikonpäivät
tuoli
peili
ämpäri
kakku
uuni
’’Suuren maailman” sanoja:
silkki
kulta
kameli
palmu
Ruotsissa kirjoitettiin lakitekstejä jo 1200-luvulla. Ruotsi ja Venäjä solmivat Pähkinäsaaren rauhan vuonna 1323. Sen jälkeen Suomi kuului Ruotsiin, ja Suomessakin alettiin käyttää ruotsinkielisiä lakeja eli kirjoitettua kieltä.
11. Hitaasti kohti kirjoitettua suomea
Kirkon kieli oli latina, mutta keskiajan kirkoissa papit saarnasivat myös suomeksi. On melko varmaa, että jo 1400-luvun papit kirjoittivat muistiin suomenkielisiä rukouksia ja messuja, sillä tekstien muistaminen ulkoa olisi ollut vaikeaa. Näitä muistiinpanoja ei ole kuitenkaan säilynyt.
Ensimmäinen suomenkielinen teksti on noin vuodelta 1450. Se löytyi saksalaisesta matkakertomuksesta, jossa on lainaus Turun piispalta. Teksti menee näin:
Mynna thachton gernast spuho somen gelen Emyna taida.
Nykykielellä se tarkoittaa suunnilleen tätä:
Minä tahdon mielelläni puhua suomea, mutta en osaa.
Todennäköisesti Turun piispa opetti tuon lauseen sille saksalaiselle, joka kirjoitti matkakertomuksen.
Kun saksalainen matkusti Suomeen, hän pystyi kertomaan suomalaisille, että ei valitettavasti osannut heidän kieltään.
Ensimmäinen tunnettu suomen kielellä kirjoitettu teksti on siis suomen kielen opetusmateriaalia!
Muita 1400-luvulla kirjoitettuja tekstejä on vain vähän, ja ihmiset kirjoittivat samat sanat joskus eri tavoilla. Suomen kieli oli kuitenkin siirtymässä esihistorialliselta ajalta historian valoon.
1500-luku
12. Kuka oli Mikael Agricola?
Monet suomalaiset tietävät, että suomen kirjakielen ’’isä” on Mikael Agricola. On totta, että Agricola kehitti kirjakieltä, mutta hän teki myös paljon muita asioita.
Mikael Agricola syntyi Pernajalla Itä-Uudellamaalla. Hänen isänsä oli maanviljelijä, jolla oli iso talo. Pernaja oli ruotsinkielistä aluetta, joten saattaa olla, että Agricolan äidinkieli oli ruotsi. Toiset tutkijat ovat sitä mieltä, että Agricola osasi suomea niin hyvin, että hän oli vähintäänkin kaksikielinen. Jokatapauksessa Mikael Agricola oli kielellisesti lahjakas ja osasi suomea yhtä hyvin kuin äidinkieliset.
Mikaelin ensimmäinen opettaja oli hänen seurakuntansa pappi. Pappi ehdotti, että Mikael menisi oikeaan kouluun Viipuriin, jossa hän oppisi muun muassa latinaa. Latina oli tärkeä kieli, sillä kirkon tekstit ja jumalanpalvelukset olivat latinaksi. Mikael oli todella hyvä oppilas.
Hän muutti kuitenkin Viipurista Turkuun, sillä hänen opettajansa kutsuttiin Turun piispan kansleriksi ja opettaja halusi, että Mikael tulisi mukaan. Turku oli Ruotsin vallan aikana Suomen alueen suurin ja tärkein kaupunki.
13. Mitä Agricola teki Saksassa?
1500-luvulla Suomessa ei voinut opiskella kovin pitkälle, joten syksyllä 1536 Agricola lähti Wittenbergin yliopistoon Saksaan opiskelemaan. Wittenbergissä oli opettajana Martti Luther, joka oli saksalainen munkki ja teologi. Hänen mielestään oli tärkeää, että papit käyttivät jumalanpalveluksissa kansan omaa kieltä.
Myös Suomessa papit halusivat alkaa puhua suomea, jotta tavalliset ihmiset ymmärtäisivät heitä. Papit tarvitsivat siis suomenkielisiä tekstejä.
Agricola alkoi kääntää Uutta testamenttia jo opiskeluaikoinaan Witten bergissä. Tärkein asia oli, että tavallinen kansa ymmärtäisi pappeja. Suomen kirjakieli oli tavallaan kääntämisen sivutuote.
Agricola valmistui maisteriksi vuonna 1539, palasi Turkuun ja aloitti työt Turun katedraalikoulun rehtorina. Katedraalikoulu oli Suomen ylin oppilaitos, jossa kaikki Suomen papit opiskelivat.
Agricola oli rehtorina 1540-luvun lopulle asti ja toimi sen jälkeen muissa kirkon tehtävissä. Hän eli ja työskenteli Turussa suurimman osan elämästään.
14. Agricolan käännökset ja viimeiset vuodet
Agricolan Abckiria ilmestyi vuonna 1543. Kirjan ensimmäisillä sivuilla on kirjaimet ja muutamia yleisiä tavuja, mutta enimmäkseen siinä on uskonnollisia tekstejä, kuten kymmenen käskyä, uskontunnustus ja rukouksia. Myöhemmin Agricola julkaisi Rukouskirjan ja osia Vanhasta testamentista.
Agricolan päätyö oli Se Wsi Testamenti eli Uusi testamentti, jota Agricola alkoi kääntää jo Saksassa. Uusi testamentti ilmestyi vuonna 1548. Siinä oli yli 700 sivua ja lähes sata puupiirrosta.
Agricola ei tehnyt työtä yksin, vaan hänellä oli apunaan myös muita kääntäjiä. Agricola käytti työssään latinan-, kreikan-, ruotsin- ja saksankielisiä käännöksiä. Lopputulos on kuitenkin selvää suomea.
Agricolan ansiosta monet kirkon asiat muuttuivat. Papit alkoivat käyttää Suomen kirkoissa suomea, ja Ruotsin valtio sai kirkon rikkaudet.
Lisäksi papit saivat mennä naimisiin. Agricolan vaimo oli nimeltään Birgitta Olavintytär, ja heille syntyi poika vuonna 1550.
Vuonna 1554 Agricolasta tuli Turun piispa. 1550-luvun lopulla Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa halusi neuvotella rauhasta venäläisten kanssa. Agricola oli korkeasti koulutettu, ja hän osasi monia kieliä. Kuningas nimitti hänet ryhmään, joka matkusti Moskovaan vuonna 1557. Paluumatkalla Agricola kuitenkin sairastui ja kuoli. Hän oli kuollessaan noin 50-vuotias.
15. Millaisen kirjakielen Agricola loi?
Agricolan tuotantoa on vähän vaikea lukea, sillä se painettiin goottilaisilla kirjaimilla. Lisäksi 1500-luvun teksteissä oli paljon painovirheitä.
Suomalaiset puhuivat eri murteita, jotka olivat melko kaukana toisistaan. Agricola valitsi kirjakielen pohjaksi Turun alueen murteet eli lounaismurteet.
Kun Agricola kirjoitti suomea, hän otti mallia kielistä, joissa yksi kirjain ei vastannut yhtä äännettä. Hän merkitsi k-äänteen kirjaimella k, c, q tai g ja joskus kirjainyhdistelmällä ki,gh, ck tai ch. Ä-äänne oli joskus ä ja joskus e.
Pienet yksityiskohdat kertovat kielen muutoksesta. Agricolan Isä meidän -rukouksessa sanotaan Anna meiden syndinne andexi, joka lausutaan Anna meidän syntinne anteeksi. Nykyään sanomme syntimme,mutta 1500-luvulla oli mahdollista sanoa myös meidän syntinne.
Suomen kielessä ei ollut Agricolan aikaan d-äännettä. Se, mitä Agricola kirjoittaa d-kirjaimella tai dh-kirjainyhdistelmällä esimerkiksi sanassa meiden, on dentaalispirantti ð. Ruotsin kielessä tuo äännettä kirjoitettiin d-kirjaimella, ja näin se tuli myös suomen kieleen. Palaamme dentaalispiranttiin uudelleen 1800-luvulla!
Näköispainos Mikael Agrikolan ABCkirjan eri painosten säilyneistä katkelmista.
16. Agricolan uudet sanat
Agricolan teoksissa käytetään noin 8500 sanaa, joista noin 60 % on vielä käytössä. Suurin osa sanoista on kielen vanhaa perussanastoa. Uudessa testamentissa oli kuitenkin paljon sanoja, joita suomalaiset eivät olleet aikaisemmin käyttäneet, joten Agricola joutui keksimään sanoja itse.
Agricola kehitti paljon verbejä, joissa on samantyyppinen etuliite kuin saksassa ja ruotsissa. Myöhemmät raamatunkääntäjät käänsivät monet verbit uudelleen, mutta käytämme edelleen esimerkiksi verbejä ristiinnaulita ja ylenkatsoa. (Kirjoitan sanat siinä muodossa kuin ne nykyään kirjoitetaan, jotta lukeminen on helpompaa.)
Agricola käytti myös lainasanoja ruotsista, kuten tyyris ja pruukata. Sanat ovat tuttuja niille, jotka osaavat ruotsia tai tuntevat lounaismurteita. Ruotsin dyr tarkoittaa samaa kuin kallis ja bruka on olla tapana tehdä jotain.
Agricola keksi paljon yhdyssanoja, kuten karkausvuosi, isänmaa ja leijonaa tarkoittava jalopeura. Myös luutarha ja näkypaikka ovat Agricolan keksimiä sanoja, mutta nykyään käytämme sanoja hautausmaa ja teatteri.
Jotkut Agricolan sanat tarkoittavat nykyään eri asiaa, kuten koska, huone ja turku, jotka ovat nykykielessä kun, talo ja tori. Agricolan kirjoittama suomen kieli on hieman outoa, mutta voimme silti ymmärtää sitä.
Agricolan tekstit ovat uskonnollisia, eikä uskontoon liittyvä sanasto muutu kovin helposti. Voi olla, että esimerkiksi 1500-luvun ruoanlaitosta tai luonnontieteestä lukeminen olisi paljon vaikeampaa!
Agricolan jälkeen suomen kieleen on syntynyt satojatuhansia sanoja. Itse asiassa maailma ja suomen kieli ovat muuttuneet 1500-luvun jälkeen niin paljon, että Mikael Agricola ei ymmärtäisi, mitä ja mistä me puhumme 2020-luvulla.
17. Miksi kirjakieli on niin tärkeä asia?
Maailmassa on noin 7000 kieltä. Noin puolella ei ole kirjakieltä, ja ne ovat vaarassa kadota. Jos kieltä ei voi kirjoittaa, sillä ei ole tulevaisuutta.
Ihmiset ymmärsivät kunnolla vasta 1800-luvulla, kuinka tärkeän työn Mikael Agricola oli tehnyt. Se oli 250 vuotta Agricolan kuoleman jälkeen. Voi olla, että Agricolan aikana ihmiset eivät osanneet ajatella, miten tärkeä asia kirjakieli oli.
Jos Agricola ei olisi kehittänyt suomen kirjakielen ensimmäistä versiota, joku muu olisi tehnyt sen ennemmin tai myöhemmin. Voimme silti miettiä, millaista elämämme olisi ilman kirjoitettua suomea. Jos emme osaisi kirjoittaa suomea, kirjoittaisimme nykyään todennäköisesti englantia, ja se olisi suomen kielen loppu.
1600— ja 1700-luvut
18. Koko Raamattu julkaistaan suomeksi
Vuosisadat kuluivat, mutta suomen kirjakielen tilanteessa ei tapahtunut suurta muutosta. Syy oli siinä, että kirjoitettua suomen kieltä ei oikeastaan tarvittu muualla kuin kirkoissa.
Tavallinen kansa puhui suomea, ja suomeksi kirjoitettiin joitain uskonnollisia tekstejä. Jos ihmiset halusivat nousta korkeampaan yhteiskuntaluokkaan, heidän täytyi osata latinaa tai vähintään ruotsia.
Itse asiassa ruotsin kielen asema vahvistui Suomessa, ja suomesta tuli yhä selvemmin vain rahvaan eli tavallisten ihmisten käyttökieli. Hienot ja koulutetut ihmiset eivät osanneet tai käyttäneet suomea. Voisi sanoa, että he käyttivät suomea vain silloin, kun he halusivat sanoa jotain palvelijoilleen, jotka eivät osanneet muita kieliä.
Kaiken lisäksi Suomessa oli kurjaa. 1600-luvulla oli kaksi pahaa nälänhätää ja 1700-luvulla isonvihan ja pikkuvihan ajat, jolloin venäläiset miehittivät Suomea.
Ensimmäinen kokonainen raamatunkäännös Biblia, Se on Coco Pyhä Raamattu, Suomexi ilmestyi vuonna 1642. Raamatussa oli 1500 sivua, ja se oli 40 senttiä korkea ja 25 senttiä leveä. Kirjassa oli paljon kuvia, ja se oli niin kallis, että vain muutamat pystyivät ostamaan sen itselleen. Raamatusta otettiin 1200 kappaleen painos, joka kesti vuosikymmeniä.
Uusi raamatunkäännös päivitti kieltä monella tavalla. Käännöstyön takana oli nelihenkinen ryhmä, jonka johdossa oli ruotsalainen tuomiorovasti Eskil Petraeus. Petraeus ei ollut suomen kielen asiantuntija, mutta muut komitean jäsenet olivat suomenkielisiä.
Raamatun suomennos oli onnistunut, ja se antoi mallin suomen kielen kirjoittamiselle lähes 1800-luvulle asti. Raamattu oli aikansa luetuin kirja, joten sen kielellä oli suuri merkitys.
Nykylukija ymmärtää vuoden 1642 Raamatun kieltä helposti, vaikka kieli on selvästi erilaista kuin nykyään. Vuoden 1642 Biblia oli kuitenkin erilainen kuin Agricolan uusi Se Wsi Testamenti. Kun Agricola kirjoitti ele iodhatta meite kiusauxen, uudessa käännöksessä oli älä johdata meitä kiusauxeen.
Voidaan sanoa, että Biblia on viimeinen uskonnollinen kirja, joka kehitti suomen kieltä. Nykyään ajatellaan, että uskonnon kieli säilyttää traditioita ja rituaaleja eikä luo uutta.
19. Mitä muuta kirjoitettiin?
1700-luvulla myös muut kuin kirkonmiehet alkoivat kirjoittaa ja kehittää suomea. Daniel Juslenius toimi 1700-luvun alkupuolella muun muassa professorina, rehtorina, poliitikkona ja piispana. Hän tutki suomen kielen historiaa ja arvosti suomen kieltä. Juslenius julkaisi sanakirjan, jossa oli noin 19 000 sanaa suomeksi, ruotsiksi ja latinaksi. Jusleniusta ja hänen ajatustovereitaan kutsutaan fennofiileiksi, suomalaisuuden ystäviksi.
Suomen kielellä ei ollut virallista asemaa Ruotsissa, mutta muutamia Ruotsin lakeja käännettiin suomeksi. Suomeksi kirjoitettiin myös erilaisia oppaita, kuten Yxikertaiset Kysymyxet Juopumisesta (1755) ja Neuwo, kuinga tervvellinen ja hyvvän maullinen ruoka taitaan walmistaa Nummi- eli Kangas-jäkälästä (1798). Oppaiden nimistä voi päätellä, että maailma ei ole muuttunut niin paljon kuin ehkä ajattelemme!
Suomenkieliset Tieto-Sanomat oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti.
Sen julkaisi Mynämäen rovasti Antti Lizelius, joka oli toimittanut Biblian kolmannen ja neljännen laitoksen. Lizeliuksen mielestä oli tärkeää opettaa tavallista kansaa. Hän alkoi julkaista sanomalehteä aivan yksin vuonna 1775, jolloin ilmestyi vain näytenumero. Seuraavana vuonna ilmestyi kuitenkin 24 numeroa.
Lehdessä oli paljon käytännöllisiä ohjeita arkipäivän tilanteisiin. 1700-luvulla kirkolla oli tärkeä rooli siinä, että suomalaiset oppivat lukemaan. Monet olivat kuitenkin tottuneita lukemaan hengellisiä tekstejä, ja ilmeisesti lehdessä oli niitä liian vähän. Sanomalehti ei ilmestynyt enää seuraavana vuonna, koska sillä oli liian vähän tilaajia.
1700-luvun lopulla historioitsija Henrik Gabriel Porthan kiinnostui suomalaisten kansanrunoudesta ja kehotti ihmisiä keräämään sitä muistiin. Porthan puhui myös siitä, että suomen kirjakieleen voisi lisätä sanoja itämurteista. Suomen murteissa oli paljon hyviä ilmaisuja, joista olisi hyötyä kaikille suomen kirjoittajille.
20. Mitä uusia sanoja suomen kieleen tuli?
Suomen kieleen tuli paljon uusia sanoja ohjeiden, lakien ja muiden tekstien kautta.
Yhdyssanoja:
tuomioistuin
epäjärjestys
avioliitto
luonnonlaki
äidinkieli
suurennuslasi
elämäkerta
Johtamalla tehtyjä sanoja:
avaruus
mahdollisuus
veljellinen
Lainasanoja ruotsin kielestä:
kinkku
rusina
sakset
kenraali
pistooli
pommi
piippu
tupakka
kahvi
Monet sanat kirjoitettiin vähän eri tavalla kuin nykyään. Esimerkiksi kurkku oli 1600-luvulla augurcka. Voimme kuitenkin ymmärtää sen, kun mietimme hetken.
21. Kuinka suomalaiset puhuivat?
Voidaan sanoa, että 1700-luvun lopulla suomen kielen murrealueet olivat samat kuin nykyäänkin: lounaismurteet, hämäläismurteet ja pohjalaismurteet ovat länsimurteita, ja kaakkoismurteet ja savolaismurteet ovat itämurteita. On hyvä muistaa, että savolaismurteita puhutaan paljon laajemmalla alueella kuin vain Savon maakunnassa.
Lounaismurteissa oli paljon lainasanoja naapurikielistä eli virosta ja ruotsista. Hämäläismurteet jäivät murrealueiden keskelle, ja ne ottivat itseensä sanastoa ja rakenteita muista murteista. Eräs hämäläismurteiden piirre on se, että ts-kirjainyhdistelmän tilalla on tt, kuten sanassa mettä, joka on yleiskielellä metsä.
Pohjalaismurteiden puhuma-alue on etelä-pohjoissuunnassa hyvin laaja, ja eri pohjalaismurteissa on piirteitä muista murteista. Pohjalaismurteille on tyypillistä, että yleiskielen vokaaliyhtymä ea on ia, kuten sanassa kipeä, joka on pohjalaismurteella kipiä. 1700-luvun loppuun mennessä dentaalispirantti ð oli kadonnut tai katoamassa kaikista länsimurteista. Se, mikä oli ennen meiðän ja on nykyään kirjakielellä meidän, sanottiin länsimurteissa joko meidän, meiän tai edelleen meiðän.
Itämurteet ovat muinaiskarjalan jälkeläisiä. Niiden tärkeä piirre on dentaalispirantin katoaminen, eli meidän sanottiin ja sanotaan meiän. Toinen yhteinen piirre ovat persoonapronominit myö, työ ja hyö.
Suomen murteet ovat mielenkiintoisia. Pienelläkin paikalla voi olla niin erityinen murre ja sanasto, että koulutettu murre-ekspertti voi kuunnella puhetta ja kertoa, mistä puhuja on kotoisin.
1. lounaismurteet
2. hämäläismurteet
3. eteläpohjalaiset murteet
4. keski- ja pohjoispohjalaiset murteet
5. peräpohjalaiset murteet
6. savolaismurteet
7. kaakkoismurteet
1800-luku
22. Suomen kieltä Venäjän suuriruhtinaskunnassa
Tervetuloa 1800-luvulle! Olen iloinen, että olemme vihdoin päässeet tänne, sillä 1800-luku on parasta, mitä suomen kielelle on tapahtunut. 1800-luku on suosikkiaikani suomen kielen historiassa.
Vuonna 1809 Suomen alueesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta ja Suomen alue sai rajat. Vuonna 1812 Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki.
On tavallista, että uudet isännät pakottavat alaisensa käyttämään omaa kieltään. Miksi Suomessa ei tapahtunut näin?
Venäläisille oli tärkeää, että suomalaiset huomasivat, että Venäjään kuuluminen oli hyvä asia. Sen takia he eivät pakottaneet suomalaisia oppimaan venäjää. Venäläiset yrittivät kyllä tuoda kieltään Suomeen, mutta se ei onnistunut kovin hyvin.
Virkamiesten täytyi osata venäjää, mutta esimerkiksi papit ja opettajat saivat tehdä työnsä suomeksi. Venäjän kielestä yritettiin tehdä pakollinen kouluaine, mutta kouluilla ei ollut oppikirjoja eikä venäjän kielen opettajia. Suomalaiset saivat siis jatkaa oman kielensä puhumista kodeissa, kaduilla, pelloilla, toreilla ja tehtaissa. Vähitellen myös ruotsinkieliset kiinnostuivat suomen kielestä.
Tutkijat käyttävät termiä vanha kirjasuomi, kun he puhuvat kielimuodosta, joka alkoi Mikael Agricolasta 1500-luvulla ja jota suomalaiset käyttivät 1800-luvun alkuun asti.
Vuodesta 1810 vuoteen 1880 on varhaisnykysuomen aikaa. Seuraavissa luvuissa kerron tarkemmin, mitä kaikkea 1800-luvulla tapahtui.
23. Murteet taistelevat
Monissa maailman kielissä kirjakieli on sama kuin jonkin yksittäisen alueen murre. Näin oli Suomessakin ennen, sillä Agricolan kehittämä kirjakieli oli enimmäkseen lounaismurretta eli sellaista kieltä, jota ihmiset puhuivat Turun seudulla. 1800-luvun ansiosta nykyinen suomen kieli on kuitenkin eri murteiden sekoitus.
1800-luvulla eri murteiden puhujat alkoivat kritisoida kirjakieltä. Itämurteiden puhujat halusivat, että myös heidän murteensa näkyisi kirjakielessä. Toisaalta myös länsisuomalaiset halusivat kehittää kirjakieltä.
Tässä vaiheessa lukija saattaa miettiä, mitä väliä kirjakielen murrepohjalla on, mutta onhan se nyt tärkeää! Ihmiset ajattelivat 1800-luvulla, että kirjoitettu kieli ei ollut vain kirjakieli vaan todellinen nationalspåk, kansalliskieli. Kuvittele, jos kirjoittaisimme edelleen Turun murretta.
7-vuotiaat ensimmäisen luokan oppilaat opettelisivat kirjoittamaan Turkkusse sen sijaan, että saisivat kirjoittaa Turkuun.
250 vuotta vanhan kirjakielen muuttaminen ei ollut mikään pieni asia. Monet yrittivät löytää Turun murteen tilalle jonkin toisen murteen, jossa ei olisi niin paljon vaikutteita vieraista kielistä. Toiset ehdottivat eri murteiden sekoittamista. Jotkut ehdottivat jopa kahta eri kirjakieltä uskonnollisille ja maallisille teksteille. Myös kirjoitusasua ja uusia kirjaimia mietittiin. Tästä keskustelusta käytetään nimitystä murteiden taistelu, vaikka taistelussa ei onneksi käytetty väkivaltaa.
Elias Lönnrot tunnetaan parhaiten Kalevalasta, mutta hänellä on tärkeä rooli myös murteiden taistelussa. Lönnrot kannatti sitä, että kirjakielessä olisi sanoja myös itämurteista. Hän huomasi kuitenkin, että jopa itäsuomalaisten oli vaikea ymmärtää kansanrunoja, jotka oli kirjoitettu kokonaan murteella.
Kun teksti oli vähän kirjakielisempää eli vanhan kirjasuomen mukaista, lukijat ymmärsivät paremmin. Kun Lönnrot keräsi runoja, hän kirjoitti ne ensin sillä tavalla kuin ihmiset lausuivat ne. Lönnrot kuitenkin muokkasi runoja ennen julkaisua, jotta ne oli helpompi ymmärtää.
Murteiden taistelu kesti 1840-luvulle asti. Kirjakieleen otettiin sanoja ja rakenteita ensin muista länsimurteista ja lopulta myös idästä. Hiljalleen ihmiset alkoivat kirjoittaa samalla tavalla, ja uudet muutokset olivat mukana myös vuoden 1850 Raamatussa.
Lopullinen kirjakieli muistuttaa hämäläismurteita, joten tavallaan kirjakieli muutti Turusta Tampereelle!
24. Mitä kirjakieleen tuli itämurteista?
Monet 2000-luvun murresanat olivat aikaisemmin neutraalia kirjakieltä. Murteiden taistelun tuloksena kirjakielessä käytetään nykyään sanoja ilta, kesä ja tuli eikä länsimurteisia sanoja ehtoo, suvi ja valkea.
Myös sijamuodot muuttuivat hieman. Kaupassa oli vanhassa kirjasuomessa kaupasa ja rahatta oli rahata. Sanomme nykyään Näin hänet, mutta kirjakielinen muoto oli ennen Näin hänen.
Kirjakielen verbintaivutus muuttui monikon imperfektissä ja konditionaalissa. Sanomme nykyään He menivät ja He menisivät, mutta vanhassa kirjasuomessa kirjoitettiin He menit ja He menisit.
On kiinnostavaa, että vanhassa kirjasuomessa oli muoto alkaa tekemään. Sen tilalle tuli 1800-luvulla itämurteinen muoto alkaa tehdä, ja olemme oppineet koulussa, että alkaa tekemään on puhekieltä. Suomen kielen lautakunta päätti kuitenkin vuonna 2014, että molemmat muodot ovat oikein.
25. Elias Lönnrot ja Kalevala
1800-luvulla yhä useampi suomalainen oppi lukemaan, joten suomalaiset tarvitsivat jotain, mitä he voisivat lukea. Uskonnollinen kirjallisuus oli edelleen tärkeää, mutta kansa halusi muutakin.
Muunkielisiä tietokirjoja ja kaunokirjallisuutta käännettiin suomeksi ja kouluja varten kirjoitettiin oppikirjoja. Lisäksi suomalaiset perustivat sanomalehtiä ja kirjoittivat tietokirjoja omalla kielellään. Vähitellen heräsi kysymys siitä, voisiko suomen kielellä kirjoittaa myös kaunokirjallisuutta. Olisiko suomalaisilla jotain omaa sanottavaa?
Haluan nostaa 1800-luvun kirjallisuudesta esille kaksi tärkeää teosta. Ensimmäinen on Elias Lönnrotin Kalevala. Toinen on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, josta kerron luvussa 31.
Kalevala on Elias Lönnrotin kokoama kirja, jossa on suomalais-karjalaisia kansanrunoja.
Lönnrot oli ammatiltaan lääkäri, mutta hän oli kiinnostunut myös suomen kielestä ja kansanrunoudesta. Lönnrot teki useita runonkeruumatkoja Itä-Suomeen ja nykyisen Venäjän puolelle.
Lönnrot keräsi Kalevalan runot oikeilta ihmisiltä, mutta hän yhdisteli tarinoita ja teki runojen kielestä helpompaa. Lönnrotin ansiosta Kalevalassa on yhtenäinen juoni.
Kalevala on lyhesti kerrottuna tarina siitä, kuinka maailma syntyi ja miten ihmiset elivät. Kalevalassa on paljon taisteluita ja sekavia ihmissuhteita. Päähenkilö on maaginen tietäjä Väinämöinen.
Lönnrot julkaisi Kalevalan vuonna 1835. Tuohon aikaan Suomen sivistyneistö ei vielä osannut suomea kovin hyvin, ja ensimmäistä Kalevalaa ei luettu niin paljon. Lönnrot jatkoi kuitenkin keruu matkojaan ja julkaisi toisen version vuonna 1849. Tämä uudempi Kalevala on yleensä se, jonka ihmiset tuntevat ja joka on nykyään käännetty yli 60 kielelle.
Tässä on esimerkki Kalevalan alusta:
Vaka vanha Väinämöinen
elelevi aikojansa
noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla.
Elelevi-muoto olisi nykykielellä eli tai asui. Väinämöinen oli siis vanha ja asui paikoissa, joiden nimet olivat Väinölä ja Kalevala.
Kalevalan merkitys oli suuri, sillä se osoitti, että suomalaisillakin on omaa kulttuuria. Monet kuvataiteilijat ja säveltäjät innostuivat Kalevalasta, ja lisäksi Kalevala levitti monia itämurteiden sanoja kieleemme.
Muun muassa nämä sanat ovat tulleet kirjakieleen Kalevalan runoista:
eräs
joten
järjestää
kuten
muuten
nuoriso
ongelma
onnistua
uudelleen
yhteensä
Suomalaiset sanovat usein, että Kalevalan kieli on vaikeaa. Minä luulen, että olemme ehkä lukeneet Kalevalaa ensimmäisen kerran niin nuorina, että mikä tahansa vähän vaikeampi teksti on tuntunut vaikealta. Jos ja kun luemme Kalevalaa aikuisina, se ei enää olekaan niin mahdotonta!
26. Ruotsinkieliset kiinnostuvat suomen kielestä
Koska Ruotsi ei enää hallinnut Suomen aluetta, ruotsin kielellä ei ollut Ruotsin valtion tukea eikä erityisasemaa Suomessa. Suomen sivistyneistö oli kuitenkin ruotsinkielistä. Tämä tarkoitti sitä, että yläluokka puhui ruotsia ja tavallinen kansa suomea.
Kansallisfilosofi J.V. Snellman korosti, että yhtenäisellä kansalla täytyi olla yhtenäinen kieli. Vaihtoehtoja oli kaksi: suomi ja ruotsi. Ruotsi oli kuitenkin vain sivistyneistön kieli ja se oli myös Ruotsin kansan kieli.
Myös suomen kieli oli ongelmallinen, sillä sitä oli käytetty vain kodeissa, kirkossa ja joissain lakiasioissa. Suomi ei ollut vielä sivistyksen kieli, mutta 1800-luvun sivistyneistö alkoi kehittää sitä uusien tehtävien tasalle.
1800-luvun puolivälin jälkeen sivistyneistö jakautui kahteen leiriin:
Fennomaanit olivat sitä mieltä, että ruotsinkielisten täytyi oppia suomea. Svekomaanit taas pelkäsivät, että suomen kieli olisi uhka ruotsin kielelle.
Snellman kannatti kaksikielisyyttä. Ajatus oli radikaali, mutta monet ruotsinkieliset olivat innoissaan suomen kielestä.
Kun ruotsinkieliset alkoivat opetella suomea, he opiskelivat kieltä kirjoista eivätkä tavallisilta suomen puhujilta. Ruotsinkieliset ajattelivat, että vaikka kirjakieli olikin keinotekoinen kielimuoto, yhtenäinen kirjoitettu kieli oli kuitenkin parempi kuin maalaismurteet. Näin kirjakielestä tuli korkean statuksen kieli.
Ruotsinkieliset käänsivät tekstejä suomeksi ja kirjoittivat sanomalehtiin suomen kielestä. Jotkut jopa matkustivat maaseudulle oppimaan suomea. Kaikki eivät koskaan oppineet suomea kovin hyvin, mutta se oli kuitenkin muodikas asia.
Jotkut ruotsinkieliset perheet vaihtoivat kotikielensä suomeksi, sillä he halusivat omille lapsilleen suomenkielisen elämän. Kielenvaihto oli vaikeaa, sillä oppimateriaalia oli vähän ja outo kielioppi tuntui lähes mahdottomalta. Käytännössä monissa perheissä puhuttiin suomen lisäksi edelleen ruotsia ja perheiden lapsista kasvoi kaksikielisiä.
27. Ruotsinkieliset alkavat puhua kirjakielistä suomea
Muistatko vielä ð-äänteen eli dentaalispirantin? Se oli aluksi eräänlainen laiska versio t-äänteestä. Sitten siitä tuli oma äänteensä ja t:n pari astevaihtelussa, esimerkiksi sanaparissa katu — kadun.
Kun suomea alettiin kirjoittaa 1500-luvulla, Agricola otti ruotsin kielestä d-kirjaimen ð-äänteen merkiksi. Ne harvat, jotka osasivat lukea, lukivat kuitenkin d:n omalla murteellaan. 1800-luvun lopulla ruotsinkielinen sivistyneistö alkoi lausua d-kirjainta kuten nykyisessä ruotsin kielessä. Saamme siis kiittää ruotsinkielistä yläluokkaa siitä, että meillä on suomen kielessä d-äänne!
Muita “paremman väen” piirteitä suomen kielessä olivat ts-yhdistelmä, omistusliitteiden käyttö ja sanojen lausuminen kokonaan. Ei siis sanottu mun mettäs vaan metsässäni.
Puhuttu kirjakieli syntyi ensin yläluokan keskuudessa, mutta se ei jäänyt vain sinne. Ensimmäiset kansakoulut perustettiin 1850-luvulla. Koulussa ei periaatteessa saanut käyttää omaa murretta, vaan kaikkien täytyi puhua kirjakieltä.
28. Mitä venäläiset ajattelivat tästä kaikesta?
Venäläiset tarkastelivat Suomen kielikysymystä omasta näkökulmastaan. Venäläisten mielestä oli hyvä asia, että suomen kielen käyttö lisääntyi ja Suomi etääntyi Ruotsista.
Aluksi suomalaisten puuhastelu kielen kanssa oli venäläisten näkökulmasta harmitonta. Tilanne kuitenkin muuttui, kun suomalaiset alkoivat haaveilla itsenäisyydestä. Ajatus suomalaisten omasta kielestä ja kansasta huolestutti venäläisiä, sillä monissa maissa tavallinen kansa oli alkanut kapinoida.
Venäjä päätti hillitä suomalaisia ja asetti kieliasetuksen vuonna 1850. Kieliasetuksen mukaan suomeksi sai julkaista vain uskontoon ja talouteen liittyviä tekstejä, kun ruotsiksi sai edelleen julkaista mitä vain. Suomenkieliset julkaisut olivat venäläisten mielestä vaarallisia sen takia, että ne oli suunnattu maan enemmistölle.
Kieliasetuksen takia suomen kielen kehitys pysähtyi hetkeksi. Tilanne oli melkein sama kuin 1600-luvulla, jolloin kirjoitettu suomi oli vain uskonnon kieli. Onneksi asetusta lievennettiin jo vuonna 1854, ja 10 vuoden kuluttua se poistettiin kokonaan.
Venäjän keisari Aleksanteri II suhtautui suomen kieleen paremmin kuin edelliset keisarit. Vuonna 1863 Venäjä asetti uuden kielilain, jonka mukaan suomalaiset saivat käyttää omaa kieltään kaikissa tilanteissa viranomaisten kanssa. Kielilain piti olla voimassa viimeistään vuonna 1883, joten tasa-arvoa ruotsin kielen kanssa täytyi odottaa 20 vuotta. Syynä oli se, että virkamiehet eivät osanneet suomea, sillä he olivat ruotsinkielisiä. Kun ruotsinkieliset virkamiehet alkoivat opetella suomea, venäjän kieltä ei enää vaadittu niin paljon. Voidaankin sanoa, että venäjän kieli jäi suomen kielen jalkoihin.
29. 1800-luvun uusia sanoja
1800-luvulla suomalaiset keksivät suomen kieleen tuhansia uusia sanoja. Yhteiskunta muuttui, ja oli tärkeää, että suomalaiset voivat puhua uusista asioista omalla kielellään.
Kuka tahansa sai ehdottaa uusia sanoja ja käyttää niitä omissa teksteissään. Lukeva yleisö eli käytännössä melko pieni joukko miehiä tutki ja arvioi uusia sanoja tarkasti, ja lopulta jotkut sanoista jäivät kieleemme. Mukana oli kielitieteilijöitä, mutta myös lääkäreitä, sanomalehtimiehiä, pappeja ja historian tutkijoita.
Yksi tärkeimmistä suomen kielen uudistajista oli Elias Lönnrot, josta olen kertonut jo aikaisemmin tässä kirjassa. Myös Wolmar Schildt, myöhemmin Volmari Kilpinen, keksi paljon uusia sanoja.
1800-luvun kielimiehet eivät halunneet lainata sanoja vieraista kielistä.
Muun muassa Lönnrot argumentoi, että uuden sanan ymmärtäminen on helpompaa, kun siinä on mukana jotain vanhaa ja tuttua. Uudet sanat olivat joko yhdyssanoja tai sanoja, jotka oli johdettu muista sanoista.
Sana fabriikki oli lainaa ruotsin kielestä. 1800-luvulla fabriikin tilalle ehdotettiin sanoja tekimö, valmisto, ryöstö, pajasto, tejinpaja ja tekohuone. Kilpailun voitti kuitenkin sana tehdas. Myös kyökki, kahveli, talriiiki ja hantuuki saivat väistyä, ja tilalle tulivat keittiö, haarukka, lautanen ja pyyheliina. Seuraavaksi esittelen muutamia sanoja, jotka keksittiin 1800-luvulla.
Sanoja sairaille:
rokotus
lämpömittari
kuume
sairaala
osasto
tulehtua
ruisku
Sanoja urheilijoille:
kilpailu
yksilö
epäterveellinen
aamiainen
ruokahalu
ruuansulatus
kunnianhimo
Sanoja kokouksiin:
toimitusjohtaja
suunnitelma
monipuolinen
mielipide
sisältö
kehittää
rahoittaa
enemmistö
anteeksipyyntö
väitellä
periaate
tulevaisuus
yhteiskunta
yhteenlasku
vähennyslasku
kertoa
jakaa
kertotaulu
murtoluku
osamäärä
halkaisija
Sanoja, jotka on tehty e-johtimella:
osoite
ohje
esine
tunne
rakenne
taide
tiede
puolue
lause
Kirja-sanasta tehtyjä sanoja:
kirjasto
kirjallisuus
kirjain
kirje
kirjailija
kirjakieli
kirjoitustaito
kirjoitusvirhe
kirjakauppias
kirjanpito
Kaikki sanaehdotukset eivät olleet yhtä hyviä. Esimerkiksi tosine, otustarha, lukisto ja onnisto ovat nykyään historia, eläintarha, lukio ja paratiisi.
30. Miten paikannimiä suomalaistettiin?
Suomalaiset eivät siis halunneet ottaa mallia muista kielistä, mutta maiden ja paikkojen nimet olivat hankalia. Mitä niille pitäisi tehdä? Pitäisikö paikannimet suomalaistaa, vai pitäisikö ne jättää rauhaan?
Eräs innokkaimpia nimien suomalaistajia oli lääkäri ja kielimies E.A. Ingman. Hän oli sitä mieltä, että paikannimet ovat kuin mitä tahansa sanoja. Hänen mielestään suomen kieleen ei pitänyt tuoda vieraita konsonantteja eikä outoja kirjainyhdistelmiä. Ingman esimerkiksi ehdotti, että saksalainen Stuttgart olisi ollut Tutkartti.
Monet vastustivat Ingmanin ehdotusta ja sanoivat, että nimillä on oikeus olla nimiä. Keskustelun tulos oli kompromissi, jonka me nykyisin tunnemme. Jos nimi oli jo vakiintunut suomen kieleen, se kirjoitettiin suomen kielen mukaisesti. Muut nimet saivat olla alkuperäisessä asussaan.
On helppo todeta, että päätös oli oikea. Jos kaikki paikannimet olisi suomalaistettu, matkojen suunnittelu ja matkustaminen olisi vaikeaa ja meidän pitäisi oppia paljon uusia paikannimiä. Toisaalta monet meille tutut paikannimet ovat englannin mallin mukaisia. Esimerkiksi Egyptin pääkaupunki on meille Kairo, vaikka sen arabiankielinen nimi kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla Al-Qarihah.
Paikannimiä, jotka suomalaistettiin 1800-luvulla:
Tukholma (ruotsiksi Stockholm)
Hampuri (saksaksi Hamburg)
Englanti (englanniksi England)
Siperia (venäjäksi Сиби́рь , Sibir)
Myös näitä nimiä ehdotettiin, mutta ne eivät jääneet elämään:
Luorita (Florida)
Kyöttipori (Göteborg)
Pahdatti (Bagdad)
Niu-Jorkki (New York)
31. Aleksis Kivi ja Seitsemän veljestä
Toinen tärkeä 1800-luvun kirja Kalevalan lisäksi on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, joka ilmestyi vuonna 1870. Tarinan alussa veljekset ovat 17-25-vuotiaita, ja heidän elämäänsä seurataan noin 10 vuoden ajan.
Aleksis Kivi syntyi vuonna 1834. Hän opiskeli Helsingissä ja kirjoitti Seitsemän veljestä -romaanin lisäksi näytelmiä ja runoja.
Aleksis Kivi kirjoitti juuri ennen nykysuomen aikaa. Vaikka Kiven kieli kuulostaa joskus vähän vanhalta, se on kuitenkin täysin ymmärrettävää myös 2020-luvulla. Aleksis Kivi osasi käyttää suomen kieltä niin, että se “hengitti vapaasti”.
Tässä on näyte Kiven runosta. Runo kertoo siitä, kuinka orava nukkuu hyvin pesässään. Orava on turvassa, sillä koira ja metsästäjä eivät löydä sitä.
Makeasti oravainen
makaa sammalvuoteessansa.
Sinnepä ei hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.
Kauniin kielen lisäksi Aleksis Kivi osasi kirjoittaa myös toisenlaista tekstiä. Tässä on näyte Seitsemän veljeksen Juhanilta. Selkokielellä akkuna säpäleiksi tarkoittaa ikkuna rikki.
’’Mene helvettiin
keskustelemaan perkeleen kanssa!
Akkuna säpäleiksi ja vankeudesta pois!”
1800-luvulla huomattiin, että myös suomen kielellä voi luoda hienoa kirjallisuutta. Kirjojen ansiosta suomalaiset oppivat arvostamaan omaa kieltään.
32. Suomen kieli ja idea on valmis
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta Suomi tai suomalaisuus? Ajatteletko järviä, metsiä, ehkä joitain eläimiä? Se ei ole ehkä sinun oma ideasi.
Zacharias Topeliuksen Maamme kirja ilmestyi vuonna 1875. Kirjassa kuvataan Suomen luontoa, kansaa ja historiaa, ja sitä käytettiin kouluissa oppikirjana jopa 1950-luvulle asti. Nykypäivän tyypilliset mielikuvat suomalaisuudesta ovat samoja kuin tuossa kirjassa. Jos ajattelit kaunista luontoa, sinistä taivasta ja ihmisiä, jotka tekevät ahkerasti töitä, ajattelit 1800-luvun kirjan kuvauksia.
Sanotaan, että nykysuomen kausi alkaa noin vuodesta 1880. Suomen kielellä oli 1800-luvun lopussa monien eri alojen sanastoa, suomeksi julkaistiin sanomalehtiä ja kirjallisuutta ja kielen käyttäjät olivat (yleensä) samaa mieltä siitä, miten suomea kirjoitettiin.
Kun suomen kielen asema muuttui ja kieltä pystyi käyttämään eri paikoissa, myös tavallisen kansan asema parani. Yhtenäinen suomen kieli teki elämästä demokraattisempaa. Lisäksi Suomessa oli nyt ensimmäinen sukupolvi nuoria, jotka olivat opiskelleet suomeksi.
Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Se tarkoitti muun muassa sitä, että suomalaiset saivat nyt kehittää omaa kieltään rauhassa.
1900-luvulta kohti tulevaisuutta
33. Kirjakieltä ja puhekieltä nykysuomen aikana
Nykysuomi alkoi siis kehittyä noin 1880-luvulla ja jatkuu edelleen. 2020-luvun suomi on kuitenkin kaukana 1880-luvun kielestä. Voisimmeko käyttää termiä jälkinykysuomi?
Olen valinnut kirjan loppuun teemoja, joista olen erityisen kiinnostunut. Ne ovat kirjakieli ja puhekieli, sanojen tuleminen ja meneminen, englannin kieli Suomessa, oppijoiden suomi ja tulevaisuuden suomi.
Kirjoitettu kieli on kirjakieltä, kun se on virallista ja sitä käytetään kielenhuollon sääntöjen mukaan. Esimerkiksi tietokirjoissa, sanomalehdissä, uutisissa ja monissa työelämän teksteissä on kirjakieltä.
Puhuttu kieli on puhekieltä. Monet asiat vaikuttavat siihen, millaista puhekieltä ihmiset käyttävät.
Tällaisia asioita ovat muun muassa puhujan ikä, murre, kielitaito ja se, kenen kanssa tai missä tilanteessa hän puhuu. Myös puhujan ammatti, harrastukset ja alakulttuuriin kuuluminen voivat vaikuttaa siihen, millä tavalla hän puhuu.
1800-luvulla kirjakielestä oli tullut hyvän puhutun kielen malli. 1900-luvun elokuvissa, radiossa ja televisiossa puhuttiin ensin vain kirjakieltä.
Vuosikymmenet kuluivat, ja hiljalleen televisiossa ja radiossa alettiin käyttää yleispuhekieltä. Yleispuhekielen perussanasto on kirjakieltä, mutta tietyt rakenteet ja sanat sanotaan Etelä-Suomen puhekielen mukaisesti. Kun puhutulla kirjakielellä eli yleiskielellä, sanotaan Hän on mennyt, yleispuhekielellä sanotaan Se on menny. Me menemme on Me mennään, ja kirjani on mun kirja.
Nykyään melkein kaikki julkinen puhe on yleispuhekieltä ja ihmiset saavat vapaasti puhua omaa murrettaan. Puhuttua kirjakieltä kuulee lähinnä uutisissa. Usein myös poliitikot ja erilaiset asiantuntijat puhuvat kirjakieltä, kun he puhuvat medialle tai pitävät puheita.
Jotkut ajattelevat edelleen, että kirjakieli on parempaa kuin puhekieli. Näinhän ei tietenkään ole, mutta on kuitenkin yleistä, että virallisissa tilanteissa käytetään vähän kirjakielisempää puhetta ja tekstiä kuin vapaa-ajalla.
Erityisesti sosiaalisessa mediassa ja yksityisviesteissä käytetään usein kirjoitettua puhekieltä.
34. Viime vuosikymmenien uusia sanoja
Suomalaiset tarvitsivat uusia sanoja myös 1900-luvulla, jotta he pystyivät puhumaan maailmasta ja sen ilmiöistä. Uusia sanoja tehtiin samalla tavalla kuin ennenkin eli johtamalla, lainaamalla ja yhdistämällä.
Esimerkiksi viihdemusiikki, tutka ja turhautua ovat 1900-luvun uusia sanoja. Pitkät sanat lyhenivät käytössä, ja esimerkiksi elävä kuva on nykyään elokuva.
Suomessa järjestettiin myös sanakilpailuja. Muun muassa veikkaus, pakaste, mainos, palaute ja työuupumus ovat sanakilpailujen voittajia. Voittajasanat eivät kuitenkaan aina jää elämään. Käytämme edelleen lainasanaa tabletti, vaikka sormitietokone voitti virallisen kilpailun vuonna 2010.
1900-luvun puolivälin jälkeen suomen kieleen alkoi tulla paljon lainasanoja englannista. Englannin kielen sanoista ketchup, make up, bacon ja project on tullut ihan tavallista suomea eli ketsuppi, meikki, pekoni ja projekti.
Nykyään myös ilmaisut vau, sori, pliis, jes ja jees alkavat olla yleisiä.
Lainasanat eivät ole vaarallisia, ja itse asiassa melkein kaikki sanavartalot ovat lainaa jostain muusta kielestä. Ongelmia tulee kuitenkin silloin, kun puhujat käyttävät englanninkielisiä termejä, joita kuulijat eivät ymmärrä. Toisaalta myös uudet suomenkieliset sanat voivat olla vaikeita. Tällaisia ovat esimerkiksi monet politiikan sanat. Tärkeää on siis käyttää sanoja, jotka kuulijat tuntevat.
Kuka tahansa kielenkäyttäjä voi keksiä uusia sanoja. Kun muutkin alkavat käyttää samoja sanoja, ne leviävät ja ehkä jopa vakiintuvat.
Kotimaisten kielten keskus kerää uusia sanoja ja päättää, mitkä sanat ovat jo niin vakiintuneita, että ne voi lisätä sanakirjaan.
Muun muassa nämä suomen kieleen vakiintuneet sanat lisättiin Kielitoimiston sanakirjaan vuonna 2020:
crossfit
drag-artisti
esiteini
fuksiaiset
geeniperimä
hiustenpidennys
ignoroida
jenkkakahvat
kotimajoitus
lähimaksu
nenähuuhtelukannu
sometili
yhteiskäyttöauto
ääniviesti
överi
Suomen kielen yleisimmät sanat pysyvät melko samoina vuodesta toiseen. Ne ovat usein kieliopillisia sanoja eli konjunktioita, pronomineja ja olla- ja ei-verbien muotoja.
Nämä olivat esimerkiksi 1990-luvun kirjoitetun kielen yleisimmät sanat:
1. ja
2. on
3. ei
4. että
5. oli
6. se
7. hän
8. mutta
9. ovat
10. kuin
11. myös
12. kun
13. ole
14. sen
15. tai
16. joka
17. niin
18. mukaan
19. jo
20. vain
Yleisimpien sanojen lista on melkein samanlainen myös 2020-luvulla.
35. Miksi sanat katoavat?
Suomen kielessä on sanoja, joita kuulee melko harvoin, mutta jotka kuitenkin ymmärrämme. Esimerkiksi limonaadi ja karamelli ovat vanhahtavia, eivätkä ne kuulu neutraaliin perusanastoon.
Joskus sanat häviävät nykykielestä mutta jäävät elämään sanontoihin. Monet esimerkiksi tietävät, mitä Ojasta allikkoon tarkoittaa, vaikka sanaa allikko ei enää käytetä. (Allikko on lammikko tai avovetinen kohta suolla. Sanonta tarkoittaa, että ongelma ratkeaa, mutta edessä on vielä suurempi ongelma.)
Joskus sanat kuitenkin vain katoavat. Eräs syy on se, että sanan tarkoite vanhenee. Kun maailma muuttuu, joitain asioita ei enää ole eikä niille tarvita sanoja.
1970-luvulla syntyneet tietävät, mikä piirtoheitin on, mutta 2020-luvulla kouluissa käytetään älytauluja ja dokumenttikameroita.
Nykyään ei myöskään tarvita sanaa taulutelevisio, sillä melkein kaikki televisiot ovat litteitä eikä television litteää muotoa tarvitse korostaa.
Joskus kaksi sanaa tarkoittaa samaa asiaa ja toinen niistä jää pois. Tällainen sana on esimerkiksi käsinkäynti, joka tarkoittaa samaa kuin käsillä kävely. Käsinkäynti poistettiin Kielitoimiston sanakirjasta vuonna 2016, koska sitä ei käytetty juuri ollenkaan.
Myös polittisesti epäkorrektit sanat katoavat yleisestä käytöstä. Sanat ovat vielä olemassa, ja ihmiset tietävät niiden tarkoituksen, mutta niitä ei käytetä neutraalissa kielessä.
36. Pitäisikö meidän pelätä englantia?
1900-luvun loppupuolella globaali maailmankieli eli englanti alkoi kuulua ja näkyä myös Suomessa. Suomalaiset olivat olleet vuosisatojen ajan ruotsin ja venäjän kielten keskellä, mutta nyt oli englannin vuoro. 2020-luvulla englantia on kaikkialla.
Menemme alennusmyynteihin, kun kaupoissa on black Friday, ja rautakauppa kertoo olevansa dream builder. Englannin kielen avulla myydään tuotteita, houkutellaan ostajia ja ollaan hauskoja. Nykymaailmassa on tärkeä osata englantia, ja englannin kieli on itse asiassa melko tavallinen osa elämäämme.
En ole huolissani lainasanoista enkä englannin kielen käytöstä mausteena. Ongelma on siinä, että joissain suomalaisissa yrityksissä ei puhuta enää edes suomen ja englannin sekoitusta vaan pelkästään englantia. Myös joillain tieteenaloilla käytetään vain englantia.
Tilanne johtaa siihen, että ne, jotka eivät osaa englantia, eivät voi lukea uusista tutkimuksista. Lisäksi suomen kieleen ei enää automaattisesti keksitä uusia sanoja uusille asioille. Vaarana on myös se, että asiantuntuijat etääntyvät tavallisesta kansasta ja yhteiskunta alkaa suhtautua vihamielisesti asiantuntijoihin.
Jotkut ovat ehdottaneet, että englannista tulisi virallinen kieli suomen ja ruotsin rinnalle. Jos olet lukenut tätä kirjaa tähän asti, tiedät, millaisen taistelun ja millaisten ongelmien kautta suomen kielestä tuli virallinen kieli. Siksi tuntuu uskomattomalta, että jotkut haluavat vapaaehtoisesti alentaa suomen kielen asemaa.
37. Oppijoiden suomi
Äidinkieliset puhujat eivät omista kieltään. Minäkin saan sanoa, että puhun englantia, vaikka se ei ole äidinkieleni.
2020-luvulla suomea puhuu suuri joukko ihmisiä, jotka eivät ole oppineet suomea omilta vanhemmiltaan. Heidän suomestaan voi joskus kuulla, että he eivät ole äidinkielisiä puhujia, mutta he puhuvat silti suomen kieltä!
Monet suomen kielen oppijat kärsivät siitä, että kun he itse puhuvat suomea, suomalaiset vastaavat heille englanniksi. Jos puhujalla on vieras aksentti, suomalaiset alkavat helposti puhua englantia.
Suomalaiset saattavat luulla, että englannin käyttäminen olisi kohteliasta ja nopeuttaisi tilannetta. He eivät kuitenkaan ajattele sitä, että kaikki eivät osaa englantia ja että monet puhuvat suomea paremmin.
Joka tapauksessa kielen vaihtaminen on harmillista.
Silloin voi sanoa esimerkiksi: ”Ei tarvitse vaihtaa kieltä. Minä kysyn, jos en ymmärrä jotain.”
2000-luvun suomenkielisille tilanne on vielä melko uusi. Esimerkiksi ruotsalaiset, saksalaiset ja englanninkieliset ovat jo tottuneet vieraskieliseen aksenttiin, mutta suomalaiset vasta harjoittelevat.
Tai hetkinen! Ei tämä ole uusi tilanne.
Niin kuin ehkä muistat, kielemme ja geenimme tulivat eri ilmansuunnista. Jossain vaiheessa joidenkin on täytynyt opetella suomen kieltä aikuisena. Lisäksi suomen kirjakieli ei olisi syntynyt ilman ruotsinkielisiä suomen osaajia, ja 1800-luvulla monet ruotsinkieliset jopa vaihtoivat kotikielensä suomeksi. Olen aika varma siitä, että he kuulostivat aluksi samalta kuin monet maahanmuuttajat nyt.
Historia osoittaa, että suomen kieli on hyväksynyt sekä äidinkieliset puhujat että ne, jotka ovat oppineet kielen vasta myöhemmin. Voimme siis huoletta elää maailmassa, jossa suomea puhutaan erilaisilla aksenteilla.
38. Millaista on tulevaisuuden suomi?
Kirjan lopuksi haluan ennustaa, mitä suomen kielelle tapahtuu seuraavien vuosikymmenien aikana.
Kielen tulevia muutoksia voi arvailla esimerkiksi sen perusteella, miten kieli on muuttunut aikaisemmin. Nykypäivän sanomalehdessä on sellaisia muotoja, jotka eivät olisi olleet mahdollisia 1970-luvulla, vaikka suomalaiset käyttivätkin niitä puheessa. Nykyinen puhekieli on siis tulevan kirjakielen malli.
Suomen kieleen tulee jatkossakin paljon uusia sanoja englannista, mutta myös muista kielistä. Uusia sanoja tulee todennäköisesti venäjästä, somalista ja arabiasta, sillä Suomessa on paljon maahanmuuttajia, jotka puhuvat näitä kieliä.
Kirjakieli on jatkuvasti matkalla puhekielen suuntaan. Tulevaisuuden kirjakielessä ei ehkä tarvitse kirjoittaa minun kirjani, vaan minun kirja on ihan yhtä hyvä.
Myös monikon ensimmäisen persoonan verbimuoto tulee todennäköisesti vapautumaan ja jonain päivänä me mennään on hyvää kirjakieltä. Uskon myös, että tulevaisuudessa kaksoispassiivi eli muoto tätä ei oltu ajateltu on mahdollinen myös kirjakielessä.
Työelämä on muuttunut, ja kirjoittamista tarvitaan myös sellaisissa ammateissa, joissa ei ennen kirjoitettu niin paljon. Myös sosiaalinen media on vaikuttanut siihen, että suomalaiset lukevat ja kirjoittavat enemmän kuin koskaan.
Konekäännökset ja tekoäly ovat arkipäivää jo nyt. Tulevaisuudessa koneet voivat myös tulkita ja tiivistää tekstejä. Toivon, että suomen kieli pysyy mukana tässä kehityksessä. Kun suomen kieli pärjää digimaailmassa, maailma on avoin myös suomenkielisille.
Suomen kielen puhujat ovat itse vastuussa siitä, mitä kielelle tapahtuu. Suomen kielen tulevaisuus on meidän käsissämme. Sinä ja minä olemme tärkeitä.
Suomen kielen vaiheita
|
Vuosiluku |
Kielimuodon nimi |
Mitä tapahtuu? |
|
4000 / 2000 eaa.-1500 eaa. |
Kantaurali |
Kantauralin puhujat alkavat liikkua nykyisen Suomen aluetta kohti. Kantaurali jakautuu moniin eri kieliin. |
|
1500-500 eaa. |
Varhaiskanta- suomi |
Saamelaiskielet eroavat suomesta ja virosta. |
|
500 eaa. — 0 |
Myöhäiskanta- suomi |
|
|
0-1540 |
Varhaissuomi |
Suomen kieli eroaa viron kielestä. Suomen kieli «syntyy”. Kristinusko leviää Suomeen, ja Suomesta tulee osa Ruotsin valtakuntaa. |
|
1540-1810 |
Vanha kirjasuomi |
Mikael Agricola kääntää uskonnollisia tekstejä ja luo suomen kirjakielen ensimmäisen version. Suomen kielellä kirjoitetaan myös muita uskonnollisia tekstejä, sanakirjoja ja ohjeita. |
|
1810-1880 |
Varhaisnykysuomi |
Suomi on osa Venäjää. Kirjakieli saa sanoja ja rakenteita itäisistä murteista. Suomeksi kirjoitetaan kaunokirjallisuutta, kuten Kalevala ja Seitsemän veljestä. Ruotsinkieliset kiinnostuvat suomen kielestä. Venäjä kieltää suomen kielellä julkaisemisen, mutta lopulta suomen kieli saa tasa-arvoisen aseman ruotsin kielen kanssa. |
|
1880- |
Nykysuomi |
Suomen kieli on ’’valmis”, mutta tietenkin jatkaa kehittymistä. Suomi itsenäistyy vuonna 1917. |
1 пинг