Финно-угорский эпос «Калевала» и его герои.
Väinämöinen on Kalevalan ykkösbabmo ja aiheesta onkin, sillä myös alkuperäisessä kansanrunoudessa ja muussa perinteessä hän on keskeinen henkilö. Väinämöisestä on kerrottu kaikkialla, mistä Kalevalan pohjana olevia runoja on kerätty: niin Suomessa, Karjalassa, Vienassa, Inkerissä kuin Virossakin. Missään ei ole päätetty tai sovittu, että Väinämöinen olisi jotenkin yli muiden, eikä hänellä ole mitään muodollista johtoasemaa, mutta hän on paikkansa saanut tai ottanut.
Kalevalaa lukiessa hämmästelee sitä, miten monella tavalla Väinämöistä kuvataan. Hän on ylivertainen tietäjä, ja se on hänen tärkein tehtävänsä tai ominaisuutensa. Mutta hän on myös eräänlainen jumalhahmo, joka on ollut mukana tärkeissä töissä aina maailman luomisesta lähtien. Hän on samaani, joka osaa muuttaa itsensä tarpeen tullen kalaksi ja ties miksi, ja tarvittaessa hän matkaa kauan sitten kuolleen vielä suuremman tietäjän luo sanoja hakemaan.
Toisissa kohdin hän on myös oman kansansa tai joukkonsa päällikkö ja miekkaa käyttävä sankari, mutta nämä ovat kuitenkin vain sivurooleja tietäjän rinnalla. Naissuhteissaan hän sitä vastoin on ainainen epäonnistuja, vanha mies, joka tavoittelee nuorempia naisia puolisokseen ja tulee torjutuksi, vaikka tyttärien äidit ottaisivat kuuluisan miehen mielellään vävykseen.
Väinämöinen kuvataan myös hyvin tunteellisena. Maailmalla oudoille seuduille eksyttyään hän vain itkee ja kaipaa kotiin. Ristiriitaisuus tekee hänestä inhimillisen ja läheisen: jossain tilanteessa hän selvittää noitataidoillaan mitkä tahansa ongelmat, toisena hetkenä hän on hyvinkin avuton. Hänen heikko kohtansa on ilmeisesti polvissa, ja eräät runot sanovat hänen olevan sokea, niin kuin skandinaavisten runojen suuri tietäjä Odinkin oli.
Viimeisessä runossa hän esiintyy tuomarina ja lasten kastajana, joka sitten saa kylläkin väistyä uudempaa aikaa edustavien tulokkaiden ja uusien oppien tieltä. Väinämöinen poistuu dramaattisesti, mutta vihjailee vielä palaavansa
Kalevalan ulkopuoleltakin tiedetään, että Väinämöinen on myös antanut erilaisia käyttäytymisohjeita ja kieltoja. Esimerkiksi veneessä ei saa vihellellä eikä lauleskella tarpeettomasti, koska se voisi edistää myrskyn tuloa. Muutoinkin hänen käskyissään korostuu rauhallinen elämänmeno, ja monet niistä liittyvät juuri vesillä liikkumiseen. Väinä-sana lienee alkujaan tarkoittanut hitaasti virtaavaa vettä.
Väinämöinen onkin Kalevalassa merenkävijä ja merisankari, vaikka näitä runoja on myöhemmin laulettu Karjalan sisämaassa kaukana merestä. Ja toisaalta Väinämöinen on usein juuri vesillä myös melkoinen tohelo. Erityisen surkea on kohtaus, jossa hän tavoirtelee merestä kalaksi muuttunutta Äino-neitoa
Väinämöinen on ollut tai hänestä on tullut eräänlainen jumala tai suojelija jolta pyydettiin apua tukea ja rohkaisua vaikka missä asioissa. Kun runoilija tai lauluntekijä alkoi laulaa, hän pyysi Väinämöistä virittämään kanteleen kielet ja sanat hänen suussaan oikein. Samoin häntä pyydettiin mukaan moneen muuhunkin asiaan.
Jotkut ovat arvelleet, että Väinämöinen olisi alkujaan «veen emä» ja että hän olisikin alun perin ollut naispuolinen, myyttinen alkuhahmo kaiken takana. Toiset ovat pitäneet häntä pikemmin jonain muinaisena päällikkönä. Kalevalan kaikkein tunnetuimpia ja kuuluisimpia kohtia ovat ne, joissa Väinämöinen ylivertaisella soittotaidollaan saa koko luonnonkin kuuntelemaan kaunista soittoaan, eläimet tulevat paikalle ja kalat kuuntelevat vedessä.
Emme voi tietää mitä näistä vaihtoehdoista Väinämöinen alun perin oli, koska hän oli tätä kaikkea. Siinä ehkä onkin Väinämöisen hohto, että hänestä oli niin moneksi. Mutta vakaa ja vanha hän jokatapauksessa oli. Ja kaikkein tärkein hänen monista taidoistaan oli kanteleen soittaminen — siitä kerrotaan vielä tuonnempana.
Свежие комментарии