Реальные и не совсем реальные животные в финских сказках и культуре вообще.
Jänis on suomalaisissa tarinoissa usein sään, ja nimenomaan talvisen sään ennustaja. Eri puolilla maata on väitetty, että jos jänis syksyllä syödessään katkoo oksia korkealta, tulee paljon lunta. On jopa väitetty, että lunta tulee juuri sille korkeudelle, jolta jänis on käynyt puita tai pensaita jyrsimässä.
Samoin tiedettiin, että jos jänis tekee ensilumelle paljon jälkiä, niin se lumi ei jää pysyväksi. Jos taas jälkiä näy, niin se lumi pysyy. Ja jos jänis ensilumella juostessaan vetää kynsillään lumeen jälkiä, tulee luminen talvi.
Jänis oli metsästäjille tärkeä eläin, jota pyydettiin lähinnä pyydysten avulla, ja jänisansojen saaminen tehokkaiksi oli oma taitolajinsa. Vihannissa kerrottiin, että jos ansat käy laittamassa ennen jumalanpalvelusta kirkon rappusten alle niin, että kaikki kansa kulkee niiden yli, niin niihin pyydyksiin jää varmasti otuksia, jänistä sanottiin usein vain otukseksi.
Muutoinkin metsästettävien eläinten nimiä vältettiin sanomasta ääneen, ja niistä käytettiin muita nimityksiä tai kiertoilmauksia. Karhu ei siten ole ollenkaan ainoa tällainen tapaus, vaan myös jäniksen kohdalla saatettiin pelätä, että sen nimen sanominen vie saalisonnen. Jäniksellä oli myös vakiintunut tuttavallinen etunimensä, jussihan se on meillä edelleenkin.
Jäniksen kohdalla puhutaan kahdestakin eri lajinhaltijasta tai «jumalasta», jotka aivan erityisesti pitivät huolta jäniksistä mutta myös ajoivat niitä metsämiesten pyydyksiin. Kuihtilassi ja Hittavainen olivat tällä asialla molemmat, mutta nämä tiedot ovat niin vanhoja, että emme tiedä noista haltijoista tai niiden keskinäisestä suhteesta paljoakaan.
Helatorstain vastaisena yönä jänislajin haltijat olivat aivan erityisesti toimessaan, sillä tarinoiden mukaan tuona yönä liikkui aivan mahdottomasti jäniksiä. Metsästäjät saattoivat lisätä omia jänissaaliitaan myös tekemällä sopimuksen paholaisen kanssa.
Yleisesti jänikseen ei liitetty kovin voimakkaita tunteita tai mielikuvia, jossain saatettiin pitää huonona enteenä, jos jänis loikki tien yli.
Jäniksen arkuus oli tunnettu asia, ja kun ihminen pelkää, sitä saatetaan yhä sanoa jänistämiseksi. Ennen saatettiin myös sanoa, että pelkäävällä ihmisellä meni jänis sydämeen. Nykyäänkin jollain saattaa mennä pupu pöksyyn.
Myös kansansaduissa korostuu jäniksen arkuus ja eräänlainen vähäpätöisyys, josta se itse saduissa usein kärsii. Eräässä tarinassa jänis tunsi itsensä niin epäonnistuneeksi, kun kukaan ei pelännyt sitä ja kaikki olivat aina sitä parempia, että se päätti hukuttautua. Mutta rantaan mennessään se hypähti niin, että sammakko säikähti ja loikki pakoon. Jänis katsoi kummissaan, että jokuhan kuitenkin pelkäsi sitä, ja ratkesi nauramaan niin, että sen suu meni ristiin.
Toisen tarinan mukaan jänis sai samalla tavalla lammaslauman pelästymään, mikä nauratti sitä itseään kovasti, mutta kerrotaan myös sellaista, että jänis itse asiassa olisi nauranut jollekin toiselle sattunutta haaveria samoin seurauksin.
Свежие комментарии