Адаптированный (на так называемом selkokieli) и небольшой детективный роман (несколько патриархально-пасторальный, конечно, но это даже придает ему определенный шарм). На очень простом финском, уровень ниже среднего. Некоторые слова, особенно связанные с церковной терминологией, смотреть в словаре нужно, ну так словарем тоже нужно пользоваться учиться.
Henkilöt
Jakob Halme, pastori
Tuuran seurakunnan pidetty kirkonmies, joka joutuu mukaan selvittämään raakaa surmatyötä. Tuleeko rikosten selvittämisestä hänelle harrastus?
Naimisissa, perheeseen kuuluu vaimo Kerttu ja aikuinen tytär.
Riikka Heinämaa, lastentarhanopettaja
Seurakunnan pyhäkoulunopettaja ja 12-vuotiaan Mikan äiti. Mikan isästä ei ole tietoa.
Pastori Halme viettää usein miellyttäviä kahvihetkiä pirteän Riikan seurassa.
Juhani Mäkinen, pastori
Seurakunnan toinen pappi, jonka ura ja elämä saa karmean lopun.
Raija Mäkinen, Juhani Mäkisen vaimo
Puutarhanhoito ja kahden lapsen kasvattaminen ovat Raijan elämän sisältö, kunnes tapahtuu rikos, ja Raijan elämä muuttuu täydellisesti.
Ville Mäkinen, Juhani Mäkisen veli
Alkoholisti, joka ei halua tehdä pahaa kärpäsellekään.
Pahaksi onneksi Ville omistaa metsästyskiväärin.
Reino Komulainen, nimismies
Punanenäinen poliisimies, joka tekee liian nopeita johtopäätöksiä, mutta joka tarvittaessa uskoo järkipuhetta.
Suntio Riikonen
Veneilyä harrastava seurakunnan työntekijä. Mäkisen perheen naapuri, joka kuulee seinän läpi, mitä Mäkisten perheessä tapahtuu.
-1-
Tuuran kunnan harmaa kivikirkko seisoi tukevasti mäellä. Se oli vanha kirkko, rakennettu yli 400 vuotta sitten. Kirkkoa käytettiin vain joskus kesäisin. Talvella se oli liian kylmä.
Vähän matkan päähän oli rakennettu toinen kirkko. Se oli uudempi ja isompi ja tehty punaisista tiilistä. Jumalanpalvelukset pidettiin siellä talvisin, nykyään usein myös kesällä.
Oli sunnuntai. Pastori Jakob Halme sulki vanhan kirkon ovia jumalanpalveluksen jälkeen. Hän oli tyytyväinen. Väkeä oli ollut tavallista enemmän, varsinkin turisteja. Tuuran vanha kirkko oli tunnettu nähtävyys.
Kesällä kirkkoa tultiin katsomaan kaukaakin. Lähialueen hääparit halusivat mennä naimisiin juuri tässä kirkossa. Pastori Halme oli vihkinyt tänäkin kesänä monta onnellista hääparia.
Aurinko paistoi lämpimästi kirkon kattoon. Kirkon ympärillä oli kiviaita. Tummat kuuset aidan takana humisivat leudossa tuulessa. Niiden takaa alkoivat viljapellot.
Nurmikolla asteli parvi naakkoja. Pastori Halme hymyili niille. Hän kutsui naakkoja mielessään pastoreiksi. Hänessä ja linnuissa oli jotakin samaa.
Pastori Halme lähti kiertämään kirkon ympäri, kuten aina jumalanpalveluksen jälkeen. Siitä oli tullut tapa.
Varjon puolella seinän vieressä oli tiheä pensas. Oksien keskellä lähellä maata pastori Halme näki jotain vaaleaa. Se ei näyttänyt muovipussilta tai paperiroskalta. Se oli jotain muuta.
Pastori Halme meni lähemmäksi ja vavahti pelästyksestä. Pensaasta näkyi ihmisen käsi.
-2-
Pastori Halme veti oksia sivuun. Maassa makasi mies. Mies oli kuollut.
Miehen päässä oli valtava haava. Kasvot olivat veren ja mullan tahrimat. Haavasta oli valunut maahan paljon verta.
Pastori Halme tunsi miehen. Mies oli toinen kylän papeista, Juhani Mäkinen, pastori Halmeen työtoveri.
He olivat olleet työtovereita vähän yli kolme vuotta. Mäkinen oli ollut jo Tuuran seurakunnassa, kun pastori Halme oli muuttanut sinne.
Alussa he eivät olleet tulleet toimeen keskenään. Mäkinen oli pitänyt häntä uhkana tai kilpailijana.
Alkuaikoina seurakuntalaiset olivat olleet kiinnostuneita pastori Halmeesta ja tulleet kuuntelemaan vain hänen saamojaan. Siitä Mäkinen oli ollut kateellinen, pastori Halme arveli. Läheisiä ystäviä he eivät olleet vieläkään.
Pastori Mäkisellä oli vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta. Lisäksi hänellä oli veli, Ville Mäkinen, joka asui samassa kylässä. Kumma kyllä, pastori Halme tunsi Villen oikeastaan paremmin kuin Juhani Mäkisen. Ville Mäkinen oli juoppo. Vihellä oli tapana tulla pyytämään rahaa viinaan pastori Halmeelta. Joskus pastori Halme olikin antanut rahaa, useimmiten ei.
Mäkisen veriset kasvot eivät olleet miellyttävä näky. Pastori Halme astui taaksepäin. Nurmikkoon oli jäänyt kaksi vanaa kuolleen miehen kengistä. Hänet oli raahattu pari metriä avoimelta nurmikolta pensaan suojaan.
Nurmikolla oli kirves. Joku oli ilmeisesti lyönyt sillä Mäkistä ja jättänyt aseen siihen.
Pastori Halme katsoi kirvestä tarkemmin. Hän tunsi sen hyvin. Se oli hänen oma kirveensä.
-3-
Pastori Halme oli rauhallinen ja harkitseva mies. Hän seisoi paikallaan ja tuijotti kirvestä hiljaa monta sekuntia. Hän ei koskenut kirveeseen. Rikospaikalla ei saanut sotkea jälkiä.
Miten kirves oli joutunut tänne? Eilen hän oli pilkkonut sillä puita saunaan omassa liiterissä. Nyt joku oli tappanut sillä ihmisen.
Ajatus oli kammottava ja pelottava. Pastori Halme katsoi ympärilleen. Ehkä murhaaja oli vielä lähistöllä.
Ketään ei näkynyt. Maisema oli rauhallinen, aurinko paistoi lämpimästi, taivaalla oli joitakin valkoisia pilviä. Kiviaidan takana keltainen vilja aaltoili rauhallisesti tuulessa.
Ja pensaassa makasi kuollut mies, joka oli tapettu hänen kirveellään. Paikalle oli saatava poliisi. Uskaltaisiko hän jättää ruumiin yksin? Pakkohan se oli.
Pastori Halme lähti kiireesti kohti lähellä olevaa seurakuntataloa. Siellä oli hänen työhuoneensa ja puhelin.
Hän näki suntion tulevan kirkkoa kohti seurakuntatalolta. Suntio Riikonen oli tulossa laittamaan kirkkoa kuntoon seuraavaa tilaisuutta varten.
— Kuule Riikonen. Mene kirkon taakse pensaan luo ja jää sinne vahdiksi. Älä koske mihinkään. Älä päästä ketään lähelle. Siellä on kuollut mies, pastori Halme sanoi ja kiirehti suntion ohi.
Suntio Riikonen jäi hämmästyneenä katsomaan Halmeen perään.
-4-
Rauhallinen kirkon piha oli pian täynnä meteliä ja ihmisiä. Aidan vieressä seisoi useita poliisiautoja. Siniset valot vilkkuivat autojen katolla.
Kirkon pihalla oli joukko poliiseja. Eräs poliisi kiersi pihaa koiran kanssa ja etsi jälkiä. Toinen poliisi otti valokuvia ruumiin löytöpaikasta. Ruumis kannettiin ambulanssiin. Pihan ympärille oli vedetty keltainen nauha, jossa luki:
PÄÄSY KIELLETTY POLIISI.
Kirkon aidan viereen oli tullut runsaasti uteliaita kyläläisiä. Kaikki kyselivät, mitä oli tapahtunut.
Pastori Halme seisoi erään poliisiauton vierellä ja katsoi nimismies Reino Komulaisen nenää. Nimismiehen nenä oli tavattoman iso ja punainen.
Pastori Halme muisteli, kuinka rippikoululaisilla oli tapana kertoa pilajuttuja nimismiehen nenästä:
— Kylän ainoa liikennevalo. Kun nimismies kulkee kadulla, kaikki autot pysähtyy. Ne luulee, että punainen valo palaa.
Pastori Halme hymyili itsekseen.
— Ihmisen tappaminen on vakava asia, sanoi nimismies Komulainen.
— Anteeksi, sanoi pastori Halme ja lopetti hymyilemisen.
Pastori Halme oli kertonut nimismiehelle, miten hän oli löytänyt ruumiin.
— Entä sinun kirveesi. Miten se on tänne joutunut, nimismies kysyi.
— En tiedä. Liiteri ei ole lukossa. Kuka tahansa on voinut hakea sen, pastori Halme vastasi.
Pastori Halme asui pappilassa. Sinne oli vanhalta kirkolta vain sata metriä.
— Milloin käytit kirvestä viimeksi, nimismies kysyi.
— Eilen. Pilkoin puita saunaa varten, pastori Halme vastasi.
— Joku on siis vienyt kirveen sen jälkeen. Ehkä, nimismies mietti.
Pastori Halme katsoi nimismiestä. Mitä se «ehkä» tarkoitti. Epäilikö nimismies häntä?
— Minä en tappanut pastori Mäkistä, pastori Halme sanoi rauhallisesti.
— Kirves viedään tutkittavaksi. Tutkimme, onko siinä sormenjälkiä tai muita merkkejä tekijästä, nimismies Komulainen selitti.
— Henkilökohtaisesti uskon kyllä, että pastori ei sitä tehnyt, hän sitten jatkoi.
Nimismies Reino Komulainen oli jo vanha mies, melkein eläkeiässä. Hänellä oli helppo työ tässä kylässä. Jos sattui varkauksia, tekijä oli yleensä tullut toiselta paikkakunnalta. Kylän baarissa oli joskus ollut humalaisten tappeluita. Perheriitoja oli ollut joitakin, mutta kylässä ei ollut koskaan tapahtunut tappoa tai murhaa.
Itse asiassa nimismies Komulaisella oli varma mielipide siitä, kuka oli kirveellä tappanut pastori Mäkisen.
Hän katsoi kirkon katolla olevaa ristiä ja mietti ääneen:
— Yleensä tapot tehdään humalassa jonkin riidan jälkeen. Pastori Mäkisellähän on juoppo veli, aina rahapulassa. Jos se oli tullut pyytämään pappiveljeltään rahaa. Tämä oli kieltäytynyt antamasta, veli oli hakenut kirveen pappilan liiteristä ja lyönyt sillä Mäkistä täällä.
Nimismies käänsi katseensa pastori Halmeeseen, mutta pastoria ei näkynyt missään. Pastori Halme oli lähtenyt äkkiä ja huomaamatta.
-5-
Pastori Halme ajoi kovaa vauhtia kapeaa ja mutkaista soratietä. Hänen yritti ehtiä Ville Mäkisen luo ennen poliiseja. Ville Mäkinen asui muutaman kilometrin päässä kylästä. Taloon johti huonokuntoinen tie.
Pastori Halme olisi halunnut ajaa vielä kovempaa, mutta kuopat pakottivat hiljentämään. Auto kärsi jo muutenkin.
Ville Mäkisen elämän tärkein asia oli viina. Hän tarvitsi viinaa joka päivä. Pastori Halme arveli, että Ville ei ollut koskaan täysin selvä. Ville Mäkinen oli alkoholisti.
Pastori Halme ajoi pihaan ja suoraan oven eteen. Pihalla kasvoi pitkää ruohoa. Pari omenapuuta kurkotti ruohikosta. Pieni talo oli vanha ja rähjäinen. Yksi ikkuna oli rikki. Kattopellissä oli reikiä.
Pastori Halme koputti oveen. Ovi aukesi itsekseen ja narahti hiljaa. Pastori Halme astui eteiseen ja siitä suoraan keittiöön. Välissä ei ollut ovea.
— Päivää. Onko täällä ketään, hän sanoi kovalla äänellä.
Ei vastausta.
Keskellä lattiaa oli metsästyskivääri. Pastori Halme astui varovasti aseen ohi kamariin. Ensin hän näki miehen jalat, sitten kasvot. Ville Mäkinen makasi selällään, suu oli auki. Lattialla ja vaatteilla oli punaisia tahroja.
— Ei kai taas uusi ruumis, pastori Halme pelästyi.
Sitten hän huomasi, että lattialle oli kaatunut punaviinipullo. Viiniä oli myös Ville Mäkisen vaatteissa. Ville Mäkisen suusta pääsi syvä huokaus. Mies avasi silmänsä ja tunnisti vieraan.
— Päivää pastori. Taisin nukahtaa, Ville Mäkinen sanoi ja nousi.
— Tulin sanomaan, että poliisi on pian täällä. Veljesi on kuollut. Poliisi luulee, että sinä teit sen, pastori Halme sanoi ja kertoi, mitä kylässä oli tapahtunut.
Hän sai selittää kahteen kertaan, ennen kuin Ville Mäkinen ymmärsi ja uskoi.
— En se minä ollut. Ei kai pastori sitä luule. Tunteehan pastori minut. En minä pysty tappamaan edes hiiriä talosta. Olen koko yön ja aamun nukkunut täällä, Ville Mäkinen sanoi.
— Tiedän, että sinä et ole mikään murhamies. Tulin vain varoittamaan etukäteen, että et pelästy poliisia, pastori Halme rauhoitteli.
Ensimmäinen poliisiauto kaarsi siniset valot vilkkuen pihaan ja sen perässä kaksi muuta autoa. Poliisit nousivat nopeasti autoista ja kyyristyivät puiden ja auton ovien suojaan.
Pastori Halme nosti kiväärin lattialta ja ripusti sen keittiön seinässä olevaan naulaan. Juuri sillä hetkellä kaksi poliisia astui sisään aseet kädessä.
-6-
Poliisit ryntäsivät Ville Mäkisen luo, vetivät hänen kätensä selän taakse ja panivat hänelle käsiraudat. Ville Mäkinen näytti pelästyneeltä. Hän lähti kuitenkin rauhallisesti poliisien mukana poliisiautoon.
Nimismies Komulainen tuli seisomaan pastori Halmeen viereen.
— Halusin pyytää yhtä asiaa, mutta lähdit niin äkkiä. Tulit tietysti varoittamaan Mäkistä. Oletko kenties Mäkisen rikostoveri, nimismies kysyi.
Pastori Halme näki, että nimismies ei ollut tosissaan.
— Mikä se pyyntö on, pastori Halme kysyi.
— En ole kertonut kuolemasta Juhani Mäkisen vaimolle. Ajattelin, että sinä voisit pappina tehdä sen, nimismies sanoi.
— Minä teen sen, pastori Halme huokaisi.
Mäkiset asuivat seurakunnan paritalossa lähellä kirkkoja. Mäkisen perhe asui toisessa asunnossa ja suntio Riikonen toisessa.
Raija Mäkinen tuijotti pastori Halmetta pelästyneenä, kun tämä astui Mäkisten valoisaan keittiöön. Rouva Mäkisen silmien reunat olivat punaiset ja poskilla oli kosteita viiruja. Hän oli itkenyt.
Joko Raija Mäkinen tiesi miehensä kuolemasta? Kuka siitä oli kertonut? Rikospaikalla oli ollut paljon kyläläisiä, ehkä joku heistä oli kertonut, pastori Halme mietti.
Raija Mäkisen edessä oli pullo konjakkia.
— Otin konjakkia, että rauhoittuisin. Suntio Riikonen toi joskus pullon Virosta, Raija Mäkinen selitti.
— Ovatko lapset kotona, pastori Halme kysyi aluksi.
Pastori Mäkisen perheessä oli kaksi tytärtä, 14- ja 15-vuotiaat. Hän oli kesän alussa opettanut vanhinta tytärtä rippikoulussa.
— Lapset ovat kavereiden luona, Raija Mäkinen vastasi.
— Ole hyvä ja istu.
Pastori Halme istui keittiön pöydän ääreen. Keittiön ikkunasta näki puutarhaan, jossa oli iso kasvimaa.
Puutarhan hoito oli Raija Mäkisen harrastus. Hän oli ylpeä kasvimaastaan. Pastori Halmekin oli saanut monena syksynä porkkanoita ja sipuleita Mäkisten kasvimaasta.
Pastori Halme veti syvään henkeä ja mietti, miten aloittaisi.
Raija Mäkinen ehti ensin.
— Kuka hänet löysi, Raija Mäkinen kysyi.
Joku siis oli jo kertonut.
— Minä löysin Juhanin. Hänet on viety ambulanssilla pois, pastori Halme yritti puhua rauhallisesti.
Raija Mäkinen katsoi pitkään pastori Halmetta. Äkkiä hän nosti kädet kasvoilleen. Sormien välistä valui kyyneleitä.
He istuivat hiljaa pitkän aikaa.
Raija Mäkinen kädet kasvoilla, pastori Halme pöydän toisella puolella.
Pastori Halmeella oli mielessä paljon kysymyksiä:
— Selviätkö yksin? Kuka kertoo lapsille? Voinko tehdä jotain, voinko olla jotenkin avuksi? Onko sinulla ystävää, joka voisi tulla luoksesi, ettei sinun tarvitse olla yksin?
Ja myös:
— Tiedätkö, kuka tappoi miehesi?
Pastori Halme oli joutunut lohduttamaan surevia omaisia usein. Nyt hän ei osannut sanoa sanaakaan. Kysymykset tuntuivat turhilta. Niiden aika olisi myöhemmin.
Pastori Halme nousi, astui Raija Mäkisen luokse ja ojensi kätensä. Raija Mäkinen tarttui käteen.
— Ota yhteyttä, jos on jotain, sanoi pastori Halme lopulta ja käveli ovelle.
— Meillä oli riita aamulla, minulla ja miehelläni, Raija Mäkinen sanoi hiljaa.
-7-
Pastori Halme kääntyi takaisin ja istui uudelleen.
— Pastori ei taida tietää, että Juhanilla ja minulla ei ollut kovin hyvät välit, Raija Mäkinen aloitti.
Pastori Halme olisi halunnut esittää kysymyksiä, kuulustella. Hän istui kuitenkin hiljaa ja odotti.
Hetken päästä nainen jatkoi:
— Tänä aamuna me riitelimme rahasta, niin kuin ennenkin. Meidän raha-asiamme olivat aina huonosti. Rahaa ei ollut koskaan tarpeeksi.
— Eihän papin palkka niin huono ole, pastori Halme sanoi.
— Sitä minäkin sanoin, Raija Mäkinen huokasi.
— Ennen meillä oli rahaa mukavasti, mutta ei nykyään, Raija Mäkinen jatkoi.
— Aina kun otin puheeksi raha-asiat, tuli riita. Usein Juhani lähti kiireesti jonnekin, ettei olisi tarvinnut puhua rahasta. Siksi minäkään en halunnut puhua rahasta liian usein. Meillä on vaikeaa muutenkin — tai oli.
Raija Mäkinen oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten kertomustaan:
— Me olimme nuoria, kun menimme naimisiin. Ehkä liian nuoria. Saimme lapsia, ja minä jäin kotiin hoitamaan niitä. Sitten mieheni rakastui toiseen naiseen. Nainen oli minua nuorempi, tyttö vielä. Se tapahtui yli kymmenen vuotta sitten.
— Suhde loppui, ja luulin, että kaikki olisi hyvin. Niin ei käynyt, Raija Mäkinen jatkoi.
— Meillä ei ollut enää rakkautta. Olimme kaksi yksinäistä ihmistä samassa talossa-
— Tai ainakin minä olin yksinäinen, hän lisäsi hiljaisella äänellä.
— Kymmenen vuotta on pitkä aika, pastori Halme sanoi.
— Emme halunneet erota, osaksi lasten takia, osaksi sen takia, että mieheni on pappi, Raija Mäkinen selitti.
Äsken keittiö oli ollut valoisa ja avara. Nyt se äkkiä näytti harmaalta ja pölyiseltä. Pastori Halme huomasi, että nurkissa oli roskia. Kaapeista lohkeili maali.
Raija Mäkinen jatkoi:
— Tänä aamuna pyysin jälleen rahaa. Lapset tarvitsevat uusia vaatteita. Mieheni väitteli niin kuin aina. Hän sanoi, että hän antaisi rahaa ehkä ensi kuussa. Minä sanoin, että rahaa tarvitaan nyt ja aloin itkeä. Juhani mietti hetken. Sitten hän otti pöydältä kukkamaljakon ja paiskasi sen lattiaan. «Minä selvitän asiat nyt», hän huusi ja painui ulos.
Raija Mäkinen nosti katseensa pöydästä ja katsoi suoraan pastori Halmetta.
— Tiedän, että mieheni maksoi rahaa jollekin. Säännöllisesti joka kuukausi, Raija Mäkinen sanoi.
-8-
Seuraavalla viikolla Ville Mäkinen päästettiin vapaaksi. Se oli pastori Halmeen mielestä hyvä asia. Hän uskoi vahvasti, että Ville Mäkinen oli syytön.
Juhani Mäkiselle oli tehty ruumiinavaus. Siinä oli selvinnyt kuolinsyy. Sen pastori Halme jo tiesikin: luja isku päähän. Poliisi tutki pastori Mäkisen kuolemaa nyt tappona tai murhana.
Poliisi ei ollut löytänyt kirveestä sormenjälkiä, paitsi tietysti pastori Halmeen.
Poliisi kuulusteli pastori Halmetta. Hän sai selvittää tarkasti, mitä oli tehnyt varhain sunnuntaiaamuna, kun rikos oli tapahtunut.
Nimismies Komulainen ei ollut lainkaan ystävällinen. Rikollista ei ollut löydetty. Poliisilla ei ollut tietoa, kuka oli tehnyt surmatyön.
Pastori Halme ajatteli, että häntäkin epäiltiin. Kukaan ei vain uskaltanut sanoa sitä hänelle suoraan.
Pastori Halme oli yrittänyt kysellä tietoja Juhani Mäkisestä. Hän huomasi, että hän tiesi hyvin vähän työtoveristaan.
— Miten vähän me joskus tiedämme lähellä olevista ihmisistä, työtovereista tai naapureista. Siitä millaista elämää he viettävät tai mitä he ajattelevat, pastori Halme mietti.
Hän oli puhunut seurakunnan työntekijöiden kanssa ja yrittänyt selvittää, millainen mies pastori Mäkinen oli ollut. Kaikki olivat ihmeissään. Kuka nyt pastori Mäkisen olisi halunnut tappaa? Hän oli ollut mukava mies, nuuka tosin tai säästäväinen. Ei halunnut paljon kertoa omia asioitaan. Vaimo ja kaksi lasta, eli varmaan tavallista elämää.
Juoruttiin, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Mutta kenelläpä olisi, nauroivat viraston naiset.
— Ihminen se on pappikin, että katselee joskus nuoria naisia. Mutta mitäs menneistä, vihjaili eräs naisista.
-9-
Pastori Halme meni tapaamaan suntio Riikosta, joka asui Mäkisten naapurina.
Riikonen oli poikamies. Olohuoneessa oli hyvin vähän huonekaluja: sohva, pöytä, tuoli ja televisio. Ei juuri muuta. Lattialla ei ollut mattoja, mutta asunto oli melko siisti.
Riikonen oli pastori Halmeen ikäinen mies, noin 50-vuotias. Riikonen oli ollut kauan seurakunnassa, yli 20 vuotta. Kerrottiin, että Riikosella oli kaupungissa sairas äiti, jota hän kävi usein katsomassa.
Pöydällä oli nippu venelehtiä. Riikonen rakasti veneilyä. Hän omisti hienon ja kalliin veneen. Kesäisin hän oli veneellään merellä aina kun oli mahdollisuus, huonoillakin säiliä.
Tuuran kunta oli meren rannalla. Kunnan venelaituri oli Melkorannassa, noin kymmenen kilometrin päässä kirkolta.
Riikonen oli myös Viron matkojen harrastaja. Hän kävi usein Virossa, joskus myös omalla veneellään. Hän toi usein tuliaisina alkoholia, jota hän tarjosi vierailleen. Se oli yleensä parasta ja kalleinta laatua.
— Virossa kaikki on niin halpaa, Riikosella oli tapana sanoa selitykseksi.
— Tunsitko hyvin pastori Mäkisen, pastori Halme aloitti keskustelun.
— En sen paremmin kuin muutkaan, suntio Riikonen sanoi vähän tylysti. Hän ei halunnut puhua Mäkisestä.
— Mutta tehän olitte naapureita, pastori Halme jatkoi.
— Heidän avioliittonsa ei kai ollut kovin onnellinen. Muksut ovat pahassa iässä. Meteliä kuuluu joskus tänne puolelle seinän takaa, suntio Riikonen vastasi.
— Mäkisen vaimo on kiltti. Hän tuo minullekin joskus kasviksia puutarhasta. Häntä käy sääliksi, Riikonen jatkoi.
Riikonen haki konjakkipullon kaapista ja kaksi lasia.
— Saako olla, suntio Riikonen kysyi.
Pastori Halme kieltäytyi kohteliaasti. Hän oli nähnyt, että kaapissa oli ollut paljon viinapulloja. Sen verran kuin pastori Halme viinoista tiesi, pulloissa oli kalliita juomia.
Suntio Riikonen ei juonut itse kovin paljon. Ketä varten kalliit viinat oli hankittu, pastori Halme mietti.
-10-
Seuraavana sunnuntaina kirkossa oli väkeä enemmän kuin tavallisesti. Ihmiset olivat uteliaita. He halusivat nähdä pastori Halmeen, jota epäiltiin murhasta. He halusivat nähdä kirkon, jonka pihalla oli tehty verinen ja raaka surmateko.
Jumalanpalvelus oli loppumassa. Pastori Halme oli tyytyväinen. Hän oli pitänyt hyvän saaman. Hän oli lopettanut sen kysymykseen: mikä on pahin rikos, minkä ihminen voi toiselle tehdä?
Jotkut olivat istuneet päät painuksissa ja katselleet häntä salaa. Ainoastaan vanhat naiset eivät olleet häpeilleet. He olivat rupatelleet vilkkaasti kesken jumalanpalveluksen.
— Onkohan murhaaja nyt kirkossa, ajatteli pastori Halme äkkiä. Jos murhaaja onkin tuo tuntematon mies takapenkissä, joka katselee koko ajan lattiaan. Tai joku muu paikalla oleva.
Kun jumalanpalvelus oli ohi, pastori Halmeen luo tuli nuori nainen. Hän oli Riikka Heinämaa, lastentarhanopettaja. Hän piti pyhäkoulua seurakunnassa.
Riikka oli noin 30-vuotias. Hänellä oli lyhyt vaalea tukka ja yleensä pirteät silmät. Nyt Riikan silmät olivat vakavat.
Pastori Halme piti nuoresta naisesta. Riikka Heinämaa ja pastori Halme olivat usein jääneet juttelemaan jumalanpalveluksen jälkeen. Joskus pastori Halme oli käynyt kahvilla Riikan luona. Pastori Halme oli mielellään Riikan seurassa. Riikka Heinämaa oli kaunis nainen.
— Tuleeko pastori kahville, olen tehnyt marjapiirakkaa, Riikka kysyi.
Kaikki kutsuivat pastori Halmetta pastoriksi. Etunimeä Jakob ei käyttänyt juuri kukaan. Hänen vaimonsa sanoi häntä Jaakoksi. Muille, hyvillekin tutuille hän oli pastori.
— Kiitos, pastori Halme myöntyi Riikan kutsuun.
-11-
— Onko Mika isänsä luona, kysyi pastori Halme, kun he istuivat Riikan keittiössä.
— Ei, vaan isoäidin luona kaupungissa. Pojasta on mukava viettää kesälomaa siellä, Riikka sanoi.
Riikka Heinämaa asui talossa kahdestaan poikansa Mikan kanssa. Mikalla oli samanlainen vaalea tukka ja samanlaiset iloiset silmät kuin äidillään.
Pastori Halme oli monta kertaa halunnut kysellä pojan isästä. Oliko hän elossa? Pitikö hän yhteyttä? Riikka ei ollut kertonut hänestä mitään.
Pastori Halme oli joskus katsonut Riikan tietoja kirkonkirjoista. Riikka oli 30-vuotias. Hänen poikansa Mika täyttäisi pian 12 vuotta. Pojan isästä ei ollut mitään merkintää.
Riikka pani kahvin tulemaan ja toi pöytään marjapiirakan. Riikka oli muuttanut kuntaan pääkaupungista, kun hän oli päässyt harjoittelijaksi päiväkotiin. Riikka asui pienessä talossa, joka oli kunnan omistuksessa. Kunnan työntekijänä Riikka oli saanut vuokrata talon.
Talon pihalla oli paljon viinimarjapensaita. Riikka tarjosi pyhäkoulun lapsille usein omatekoista viinimarjamehua.
Mitähän Riikka ajatteli Mäkisen murhasta, pastori Halme mietti. Riikka vastasi kuin olisi kuullut kysymyksen.
— Vaikea kuvitella, että meidän kylässä tapahtuisi jotain niin kauheata, Riikka Heinämaa sanoi.
— Se on todella kauheaa. Tunsitko heitä lähemmin, Mäkisiä, pastori Halme kysyi.
Riikka istui pastori Halmeen viereen ja katsoi tätä hetken. Riikan hiukset tuoksuivat raikkailta. Hänellä oli yllään ohut keltainen paita.
— Kuuntele, kun kerron. Tähän kylään muutti kerran nuori ja kokematon tyttö, joka oli juuri päässyt ylioppilaaksi. Hän piti lapsista, ja täällä oli työpaikka päiväkodissa. Hän oli ollut koko ikänsä mukana seurakuntanuorissa. Täälläkin hän meni mukaan seurakunnan toimintaan ja alkoi pitää pyhäkoulua, Riikka aloitti kertomuksensa.
Riikka leikkasi marjapiirakasta palan ja laittoi sen pastori Halmeen lautaselle. Sitten hän jatkoi kertomista:
— Seurakunnassa oli työssä nuori ja komea pappi. Pappi oli naimisissa ja kahden pienen lapsen isä. Se ei estänyt pappia rakastumasta tyttöön. Heillä oli kiihkeä suhde.
Riikka piti lyhyen tauon ja sanoi:
— Jonkin ajan kuluttua tyttö sai lapsen.
-12-
Pastori Halme katsoi pitkään Riikkaa. Riikka puolestaan tuijotti marjapiirakkaa.
— Entä myöhemmin? Jatkuiko suhde, pastori Halme kysyi.
— Ei. Mies pelkäsi ihmisten puheita. Hän oli nuori, hän halusi tehdä kunnollisen uran. Pienen kylän papille eivät rakkausseikkailut sovi. En ole varma, halusiko tyttökään jatkaa suhdetta. Kaikki oli niin vaikeaa silloin, Riikka vastasi.
— Tiesikö kukaan suhteesta, pastori Halme kysyi.
— Ei, tai en ole varma. Tyttö meni välillä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja synnytti lapsen siellä. Ehkä papin vaimo tiesi tai aavisti jotain, Riikka sanoi.
Pastori Halme katsoi Riikan reippaita kasvoja. Hän nousi pöydästä.
— Kiitos, että kerroit. Ja kiitos marjapiirakasta, se oli hyvää, hän sanoi.
UIko-ovella Riikka kiersi äkkiä kätensä pastori Halmeen kaulaan ja halasi.
— Kaikki varmaankin selviää, Riikka kuiskasi.
— Varmasti, pastori Halme sanoi, avasi oven ja astui aurinkoiseen puutarhaan.
Kun hän tuli tielle, vastaan tuli kaksi vanhempaa naista. He olivat pastorin tuttuja, ahkeria mummoja, jotka kutoivat sukkia ja leipoivat kakkuja kirkon myyjäisiin.
Pastori Halme sanoi kohteliaasti päivää ja naiset nyökkäsivät. Kun pastori Halme hetken kuluttua katsoi taakseen, naiset olivat pysähtyneet ja katselivat hänen peräänsä. He puhuivat vilkkaasti.
Pastori Halme arvasi, mistä he puhuivat. Siitä että taas oli pastori Halme tulossa Riikka Heinämaan talosta. Ja että Riikka Heinämaa oli kaunis nainen ja asui yksin, eikä poikakaan ollut kotona.
— Sellaista on elämä pienessä kylässä, pastori Halme mietti. Ihmiset seuraavat tarkasti, mitä muut tekevät, ja juorut leviävät nopeasti.
Pastori Halme hymyili. Ihmisten puheet eivät vaivanneet häntä vähääkään.
-13-
Samana iltana pastori Halme piti vielä iltahartauden uudessa kirkossa. Iltahartauden jälkeen hän jäi kirkkoon sammuttamaan kynttilöitä. Suntio Riikosella oli vapaa ilta, joten pastori Halme oli luvannut hoitaa kaiken itse.
Pastori Halme mietti päivän tapahtumia. Riikka oli kertonut mielenkiintoisia asioita. Tyttö Riikan kertomuksessa oli tietysti Riikka itse, se oli selvää. Nuori pappi kertomuksessa oli varmasti ollut Mäkinen. Mäkinen ei tosin Halmeen mielestä ollut kovin komea. Mutta ehkä hän oli ollut nuorempana, yli kymmenen vuotta sitten.
Ja miten oli mahdollista, että kukaan kylässä ei tiennyt suhteesta? Siitä ei ainakaan juoruttu yleisesti. Ehkä se johtui siitä, että Riikka oli asunut muualla, kun lapsi oli syntyi.
Oliko pastori Mäkisen ja Riikan suhteella jokin yhteys Mäkisen kuolemaan? Riikka ei voi olla murhaaja, vai voiko?
— Kohta minä epäilen kaikkia murhaajiksi, pastori Halme mietti.
Hän kuuli kolinaa kirkon urkuparvelta ja kääntyi ääntä kohti. Oliko siellä vielä joku? Hän oli nähnyt, että kanttori oli lähtenyt jo aiemmin. Oliko hän jostain syystä tullut takaisin?
Pastori Halme näki välähdyksen urkuparven kaiteella. Sitä seurasi hirvittävä pamaus, joka kaikui tyhjässä kirkossa seinästä seinään.
-14-
Luoti iskeytyi seinään metrin verran pastori Halmeen pään yläpuolella. Laastia rapisi lattialle.
Pastori Halme kyyristyi ja ryntäsi paksun pylvään taakse. Hän kuuli, kuinka joku pudotti raskaan aseen lattialla. Nopeat askeleet kopisivat parven lattiaan. Sitten ne kuuluivat portaissa ja lopulta ulko-ovi kolahti. Joku oli juossut parvelta ulos.
Pastori Halme hengitti kiivaasti. Joku oli ampunut häntä kohti kiväärillä. Luoti oli lentänyt reilusti yli, mutta häntä kohti oli tähdätty. Hän oli pelästynyt. Sydän hakkasi ja kädet hikoilivat.
Pastori Halme nojasi pylvääseen ja mietti, mitä pitäisi tehdä. Ampuja oli selvästi juossut ulos. Uskaltaisiko hän lähteä?Uskaltaisiko hän mennä ulos kirkosta ja kotiin? Mitä jos ampuja vaanii häntä ulkopuolella?
Pastori Halme kurkisti varovasti pylvään takaa. Kirkko oli tyhjä. Parvella ei näkynyt mitään. Pastori Halme hiipi varovasti parvelle meneville portaille ja niitä ylös. Portaiden yläpäässä lattialla oli kivääri.
— Tänne on saatava äkkiä poliisi, pastori Halme ajatteli.
Hän nosti kiväärin lattialta ja kiirehti sakastiin. Hän tarttui puhelimen kuulokkeeseen ja valitsi poliisin numeron.
Hän nosti aseen eteensä pöydälle.
— Poliisin päivystys, vastattiin toisessa päässä.
Pastori Halme laski äkkiä kuulokkeen alas. Hän ei halunnut ilmoittaa ampumisesta poliisille, ainakaan vielä. Ase hänen edessään pöydällä oli Ville Mäkisen metsästyskivääri.
-15-
Pappila oli iso keltainen puurakennus lähellä kirkkoja. Alakerrassa olivat sali, keittiö ja pastorin työhuone. Yläkerrassa olivat makuuhuone, lastenhuone ja vierashuone.
Pastori Halme oli asunut talossa nyt kolme vuotta, siitä lähtien, kun hän tuli töihin Tuuran seurakuntaan. Pastori Halmeella oli vaimo, Kerttu, ja tytär, joka opiskeli Helsingissä. Halmeet asuivat nyt kahdestaan tilavassa pappilassa.
Pastori Halme seisoi työhuoneessa maalaustelineen ääressä ja yritti keskittyä. Malaaminen oli pastori Halmeen harrastus. Telineessä oli keskeneräinen taulu. Siihen oli kuvattu kylän lähellä virtaava kapea joki.
Maalaamisesta ei tullut mitään. Ajatukset pyörivät päässä. Laukauksen kaiku kuului selvänä mielessä. Pelästyksen tunne oli ollut voimakas. Halme oli ottanut kiväärin mukaansa. Se oli nyt työhuoneen nurkassa. Mitähän sillekin pitäisi tehdä?
Pastori Halme oli juuri lisäämässä punaista maalia tauluun, kun pensseli lipsahti. Iso, punainen tahra levisi keskelle taulua.
Pastori Halme katsoi tahraa. Sellaista oli hänen elämänsä nyt. Selvittämätön rikos oli kuin punainen tahra. Se häiritsi hänen elämäänsä. Hän ajatteli vain murhaa ja kaikkea, mitä sen jälkeen oli tapahtunut.
Punainen tahra oli saatava pois mielestä. Rikoksen piti selvitä. Rikollinen oli saatava kiinni.
-16-
Pastori Halme huokaisi syvään, pani maalausvälineet syrjään ja meni kylpyhuoneeseen. Hän katsoi peilistä kuvaansa. Tummahiuksinen mies, täyttänyt 50 vuotta, hiuksissa oli harmaata. Siniset silmät, joissa oli utelias katse. Kasvojen piirteissä oli jotain karheaa. Ne olivat miehekkäät kasvot.
Pastori Halme pesi itsensä ja vaihtoi yöpuvun ylle. Sitten hän kiipesi yläkertaan, jossa makuuhuone oli. Kerttu Halme oli sängyssä lukemassa.
Pastori Halme asettui vaimonsa viereen. Hän oli kertonut vaimolleen ampumisesta heti, kun oli tullut kotiin.
— Herra Jumala! Kerttu Halme oli huutanut.
Hän oli vaatinut heti poliisia taloon suojelemaan heitä. Lopulta pastori Halme oli saanut vaimon rauhoittumaan.
— Panitko oven lukkoon, Kerttu Halme kysyi.
— Panin, pastori Halme vastasi.
— Ihan varmasti? Vai pitääkö minun mennä tarkistamaan, Kerttu Halme varmisti.
Pastori Halme katsoi vaimoaan. Hän näki, että Kerttu oli peloissaan.
— Ei tänne kukaan tule, pastori Halme vakuutti.
Pastori Halme sammutti valon ja makasi paikallaan. Hän kävi yhä uudelleen läpi kaikkea, mitä oli tapahtunut, mitä hän oli kuullut, mitä hän tiesi.
Joku oli tappanut pastori Mäkisen. Surma-ase oli hänen kirveensä, joka oli ollut liiterissä. Murhaaja on todennäköisesti tuntenut paikat. Häntä itseään kohti oli ammuttu kiväärillä. Kivääri oli Ville Mäkisen. Ampuja oli voinut varastaa sen, ja jättää sen tahallaan kirkkoon, että Villeä luultaisiin ampujaksi. Miksi joku halusi ampua häntä?
Pastori Mäkisen avioliitto ei ollut ollut onnellinen. Perheellä oli ollut rahavaikeuksia. Mäkinen oli maksanut rahaa jollekin henkilölle säännöllisesti ja vieläpä aika paljon.
Riikka Heinämaa oli kertomuksessaan selvästi puhunut pastori Mäkisestä. Pastori Mäkinen oli siis Riikan pojan isä, se oli selvä asia. Riikka oli halunnut kertoa sen hänelle.
Oliko pastori Mäkinen maksanut Riikalle rahaa? Oliko Mäkisen murhaaja ehkä mustasukkainen vaimo? Täytyy saada selville enemmän Mäkisen raha-asioista, Halme mietti.
Hän kävisi heti huomenna Raija Mäkisen luona. Mäkisen tiliotteista näkyisi ehkä, miten paljon hän oli maksanut rahaa. Ehkä myös se, kenelle rahat oli maksettu.
-17-
Seuraava päivä oli pastori Halmeelle kiireinen. Ensin hän oli mennyt Raija Mäkisen luo, joka oli näyttänyt hänelle pastori Mäkisen tuoreimmat tiliotteet.
Niistä oli selvinnyt mielenkiintoisia ja yllättäviäkin asioita. Pastori Mäkinen oli todella maksanut säännöllisesti samansuuruisia summia tietylle tilille. Tiliotteissa oli sen tilin numero, jolle maksut olivat menneet.
Pastori Halme oli käynyt myös seurakunnan taloustoimistossa. Hän oli verrannut Mäkisen tiliotteissa olleita numeroita seurakunnan työntekijöiden tilinumeroihin, joihin palkat maksettiin. v Hän sai selville, että Juhani Mäkinen oli todella maksanut Riikalle elatusmaksua pojasta. Summa tosin ei ollut kovin iso.
Mäkisen raha-asioista oli selvinnyt muutakin. Mäkinen oli joka kuukausi nostanut tililtään saman summan rahaa. Ja pastori Halme oli saanut jopa selville, kenelle raha oli todennäköisesti annettu.
Mutta miksi? Sitä hän ei vielä osannut sanoa. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen kiristys. Olihan pastori Mäkinen pelännyt kovasti maineensa ja virkansa puolesta.
Pankinjohtajan luota pastori Halme oli mennyt nimismies Komulaisen luo. Hän oli kertonut nimismiehelle joitakin tietoja, joita hän oli saanut selville. Hän pyysi nimismiestä tulemaan uuden kirkon sakastiin puoli yhdeksältä illalla. Siellä ehkä selviäisi pastori Mäkisen murha.
Lopuksi pastori Halme oli ajanut meren rannalle venesatamaan. Hän oli keskustellut pitkään venesataman valvojan kanssa. Lopulta valvoja oli suostunut näyttämään hänelle erään veneen laiturista. Sen jälkeen Halme oli käynyt viemässä kirjeen suntio Riikosen postilaatikkoon ja mennyt kotiin. Hänellä oli hetki aikaa käydä suihkussa ja miettiä asiat läpi vielä kerran.
Kello kahdeksalta hän lähti kävelemään kohti kirkkoa.
-18-
Sakastissa olivat pastori Halme ja nimismies Komulainen. Nimismies tuhahteli ja oli kärsimättömän näköinen. Hän ei pitänyt siitä, että pastori Halme oli kutsunut hänet tänne joidenkin hämärien epäilyjen perusteella.
— Kello on pian puoli yhdeksän. Pannaan sadetakit päälle ja mennään ulos. Ovatko miehesi paikalla, pastori Halme kysyi.
— Kaksi miestä piileksii pusikossa ja varmasti kiroilee mielessään, nimismies Komulainen sanoi.
Ulkona oli alkanut tihkusade. Taivas oli pilvessä. Ilta tummeni. Pastori Halme oli sammuttanut sakastin oven yläpuolella olevan lampun, joten kirkon pihalla oli hämärää.
Odotus alkoi. Jos kaikki menisi hyvin, pastori Mäkisen murhaaja saataisiin kiinni tänä iltana. Hän olisi pian täällä, ja poliisit olisivat odottamassa häntä.
— Tai sitten olen erehtynyt. Se riski on otettava, pastori Halme mietti.
Läheisestä pensaasta kuului kahahdus. Siellä oli kaksi poliisia, jotka olivat valmiina ottamaan rikollisen kiinni. Poliisiauto oli jätetty vähän matkan päähän kirkon taakse.
Äkkiä nimismies Komulainen tarttui pastori Halmeen hihasta.
— Joku tulee, hän kuiskasi.
Kirkon seinän vieressä kulki tumma hahmo hitaasti eteenpäin. Hänellä oli yllään pitkä sadetakki. Hän oli peittänyt päänsä hupulla. Hahmo läheni sakastin ovea.
Pastori Halme näki, kuinka poliisit lähtivät liikkeelle pensaasta. He loikkivat nopeasti muutaman metrin nurmikon poikki.
Toinen poliiseista pysähtyi ja sytytti vahvan taskulampun, jolla hän valaisi tummaa hahmoa. Toinen poliisi kiersi hahmon taakse, ja otti tämän käsistä kiinni.
Hahmo päästi kimeän huudon ja alkoi rimpuilla. Poliisi tarttui huppuun ja veti sen pois kasvojen edestä.
Pastori Halme ja nimismies Komulainen huudahtivat yhtä aikaa hämmästyneenä.
— Rouva Mäkinen!
-19-
— Nimismies ja pastori. Mitä te täällä säikyttelette ihmisiä? Missä Riikonen on, Raija Mäkinen kysyi ja huohotti pelästyksestä.
— Miksi te Riikosta kysytte, nimismies Komulainen tiedusteli.
— Riikonen oli pannut kirjelapun postilaatikkooni, että tulisin tänne puoli yhdeksän aikaa. Hän kertoisi silloin jotain tärkeää miehestäni ja rikoksesta. Hän kuulemma tietäisi siitä jotain, Raija Mäkinen selitti.
— Niin hän todella tietääkin, pastori Halme vahvisti.
— Pelkäsin tulla tänne pimeässä. Luulin, että Riikonen hyökkää kimppuun, mutta se olikin poliisi, Raija Mäkinen naurahti.
— Odotimme todella suntio Riikosta. Minä lähetin hänelle kirjelapun ja houkuttelin häntä tulemaan tänne. Epäilemme vahvasti, että Riikonen tappoi miehesi, pastori Halme selitti.
Raija Mäkisen silmät suurenivat hämmästyksestä.
Nimismies Komulaiseen tuli äkkiä eloa.
— Mutta missä Riikonen nyt on? Meidän on saatava mies kiinni äkkiä.
— Ajetaan venesatamaan. Jos Riikonen yrittää pakoon, hän lähtee varmasti veneellä, pastori Halme sanoi.
— Riikonen voi paeta Viroon, nimismies Komulainen huudahti ja lähti juoksemaan kohti poliisiautoa.
Pastori Halme ja Raija Mäkinen seurasivat poliiseja.
— Te jäätte tänne, nimismies Komulainen sanoi auton luona pastori Halmeelle ja Raija Mäkiselle.
— Minun on tultava mukaan, sanoi pastori Halme ja kiipesi autoon.
Raija Mäkinen ei sanonut mitään, mutta hänkin kiipesi autoon.
— Nopeasti venerantaan! Kaasu pohjaan, nimismies komensi nuorta poliisia, joka oli asettunut ratin taakse. Poliisiauto kiihdytti vauhtia.
Raija Mäkinen piti tiukasti kiinni penkin reunasta.
— Luulenpa, että ei tässä niin kiire ole, pastori Halme sanoi ja hymyili hieman.
Hän katseli märkää hämäryyttä auton ikkunoiden takana. Poliisiauton sininen vilkku heijastui tien pinnasta ja ohikiitävistä sähköpylväistä.
-20-
Vähän ennen venesatamaa poliisiauto otti vilkut pois päältä. Sireeni oli sammutettu jo aikoja sitten. Riikosta ei haluttu pelotella tiehensä.
Poliisit hyppäsivät autosta ja ottivat aseensa esiin. Nimismies ja pastori Halme seurasivat poliiseja. Raija Mäkinen kulki varovasti heidän takanaan.
— Pysyttele suojassa ja kauempana. Riikonen voi olla vaarallinen, nimismies Komulainen sanoi Raija Mäkiselle.
Poliisit etenivät hiljaa laiturille ja kohti Riikosen venettä. Pastori Halme näytti nyt suuntaa. Hän tiesi, missä Riikosen vene oli.
Riikosen ison ja komean veneen hytistä näkyi valoa. Veneen lattiassa oleva luukku oli auki ja Riikonen kyyristeli luukun ääressä. Hän korjasi moottoria, joka näkyi luukusta. Näki, että Riikonen oli hermostunut ja kiireinen.
Jokin lintu säikähti tulijoita ja lähti lentoon. Riikonen nosti päänsä ja huomasi poliisit.
— Riikonen, pysykää paikallanne. Täällä on poliisi. Teitä kohti tähdätään aseella, sanoi nimismies Komulainen tiukasti.
Riikosen ilme muuttui hämmästyksestä vihaksi, ja hän aikoi rynnätä veneestä ylös laiturille.
-21-
Poliisit toimivat nopeasti. Ennen kuin Riikonen ehti liikkua, poliisit hyppäsivät veneeseen. He tarttuivat Riikosen käsivarsista kiinni. Toinen poliiseista otti vyöltään käsiraudat ja laittoi ne Riikosen ranteisiin.
Poliisit asettivat Riikosen istumaan veneen penkille. Nimismies Komulainen, pastori Halme ja Raija Mäkinen astuivat myös veneeseen. He istuivat veneen toiselle laidalle vastapäätä Riikosta. Vene keinui hiljaa laiturissa. Sade oli loppunut.
— Aioitko lähteä karkuun? Ehkä Viroon asti. Sinulla on varmaan kavereita siellä, vai mitä? Olisit saanut piilopaikan sieltä, nimismies Komulainen aloitti.
— Saahan sitä lähteä veneellä ajelemaan, Riikonen mutisi.
Toinen poliisi alkoi tutkia venettä taskulampun valossa.
— Etsi sieltä keulaluukusta, pastori Halme kehotti.
Poliisi avasi keulassa olevan luukun ja päästi vihellyksen.
— Katsokaas, nimismies, hän sanoi.
Nimismies nousi, astui luukun luo ja kumartui. Hän nosti esille kaksi pulloa. Toisessa oli kallista viskiä ja toisessa vodkaa.
— Tätä on vielä parikymmentä pulloa lisää. Mistähän nämä ovat kotoisin, nimismies kysyi.
Riikonen oli hiljaa.
— Ne on tuotu Virosta, eikö niin? Sinä salakuljetat viinaa Virosta ja myyt sitä Suomessa, nimismies Komulainen yritti.
— Meillä on ollut noita pulloja joskus, Raija Mäkinen sanoi.
— Näin pulloja kerran puutarhavajassa ja kellarissa. Ne oli yritetty piilottaa, mutta huomasin ne silti. Siitä on tosin jo monta vuotta.
Nimismies Komulainen kääntyi kohti pastori Halmetta.
— No, hän sanoi kysyvästi.
— Ehkä minun on parasta kertoa, mitä tiedän, pastori Halme sanoi ja alkoi kertoa:
— Riikonen on viinan salakuljettaja. Hän tuo Virosta halvalla viinaa ja myy sitä laittomasti Suomessa. Hän on tehnyt sitä jo kauan, vuosikausia. Kauppa on melko pientä. Hän myy viinaa ainoastaan tutuille luotettaville miehille. Hän saa vain sen verran rahaa, että voi pitää venettä. Veneily on kallista puuhaa.
— Miten on mahdollista, että Riikonen onnistui myymään viinaa laittomasti niin kauan, Raija Mäkinen ihmetteli.
— En tiedä, Halme sanoi. Riikonen ei myynyt viinaa omassa kylässään. Se oli viisaasti tehty. Täällä se olisi tullut helposti ilmi. Hän myi viinat kaupungissa samalla, kun kävi katsomassa sairasta äitiään.
Pastori Halme katsoi Raija Mäkistä ja sanoi:
— On totta, että Juhani Mäkinen piilotti joskus Riikosen viinoja. Se oli yksi niistä asioista, jotka johtivat Mäkisen kuolemaan.
-22-
Pastori Halme mietti hetken ja jatkoi kertomustaan:
— Jos se ei ole vielä tullut selväksi, niin sanon, että Riikonen tappoi kirveellä pastori Mäkisen. Riikonen ähkäisi ja yritti nousta seisomaan, mutta poliisi piti hänet paikallaan.
Raija Mäkinen katsoi pelokkaasti Riikosta.
Pastori Halme jatkoi:
— Riikonen tiesi pastori Mäkisen ja Riikka Heinämaan rakkaussuhteesta. Hän tiesi senkin, että Mäkinen oli Riikan pojan isä. Siinä oli alku.
— Kerran Riikonen tarvitsi apua salakuljetettujen viinapullojen piilottamisessa. Hän pyysi pastori Mäkistä piilottamaan muutamia pulloja. Aluksi Mäkinen ehkä vastusteli. Silloin Riikonen keksi uhkailun. Jos Mäkinen ei suostuisi, hän kertoisi Mäkisen ja Riikka Heinämaan suhteesta. Kenelle? Ehkä vaimolle, tai ehkä jopa piispalle.
Riikonen oli katsellut veneen lattiaan. Nyt hän nosti päänsä.
— Minähän maksoin Mäkiselle palkkion pullojen piilottamisesta, hän sanoi.
— Mutta uhkailit myös. Vai kiellätkö sen, pastori Halme kysyi.
Riikonen oli hiljaa.
— Tiesin Juhanin ja Riikan suhteesta. En vain uskaltanut koskaan puhua siitä Juhanin kanssa, Raija Mäkinen sanoi surullisesti.
— Joka tapauksessa Mäkinen suostui piilottamaan pullot kerran, sitten toisen kerran ja vielä muutamia kertoja. Sitten Mäkinen oli sekä avionrikkoja että rikollinen, pastori Halme jatkoi.
— Sellaisella tiedolla oli jo papin maine ja ura vaarassa, nimismies Komulainen sanoi.
Pastori Halme nyökkäsi.
— Riikonen alkoi kiristää Mäkistä. Hän pyysi aluksi pieniä summia rahaa ja lopulta vähän isompia summia. Kiristystä kesti monta vuotta. Lopulta Mäkinen ei enää suostunut kiristettäväksi.
-23-
Veneessä olijat kuuntelivat tarkkaavaisesti, kun pastori Halme jatkoi:
— Murha-aamuna Mäkinen soitti Riikoselle ja pyysi tätä tulemaan kirkon luokse. Hän sanoi, että nyt asiat selvitettäisiin.
— Riikonen epäili, että Mäkinen kertoisi viinanmyynnistä ja kiristyksestä poliisille. Riikonen pelästyi. Matkalla tapaamaan Mäkistä hän poikkesi pappilan pihaan ja otti liiteristä kirveen. Kirkon luona hän näki Mäkisen. Tämä seisoi selin eikä ehkä kuullut Riikosen tuloa.
— Kirkon pihalla on paksu nurmikko. Se vaimensi askeleet, nimismies Komulainen pohti.
Pastori Halme jatkoi:
— Riikonen hiipi Mäkisen taakse ja löi tätä kirveellä. Hän siirsi ruumiin pensaan suojaan ja pakeni paikalta. Kirveen hän jätti maahan. Hänellä oli ehkä työhanskat kädessä, joten kirveeseen ei jäänyt jälkiä. Häntä olisi vaikea yhdistää murha-aseeseen.
— Riikonen yritti lavastaa syylliseksi pastori Mäkisen veljen Villen. Mutta hän kuuli, että Ville oli vapautettu. Riikonen tiesi, että Vihellä on kivääri. Eräänä iltana hän hiipi Ville Mäkisen taloon ja otti kiväärin keittiön seinältä. Ville makasi varmaan humalassa kamarissa eikä huomannut mitään.
— Riikonen tiesi, että olisin sunnuntai-iltana yksin kirkossa. Hän hiipi kirkkoon, laukaisi aseen, mutta tähtäsi reilusti yli. Hän pudotti kiväärin lattialle, että se varmasti löydettäisiin.
— Poliisi ei tiennyt mitään ampumisesta, nimismies Komulainen sanoi.
— En halunnut ilmoittaa poliisille. Tunnen Villen hyvin. Olin varma, että Ville ei tappaisi ketään, pastori Halme vastasi.
— Miten oikeastaan pääsit Riikosen jäljille, Raija Mäkinen kysyi.
— Aloin epäillä Riikosta vasta, kun olin nähnyt Mäkisen tiliotteet ja verrannut tietoja seurakunnan palkkatietoihin, pastori Halme vastasi.
— Huomasin, että Mäkinen maksoi elatusapua Riikka Heinämaalle. Näin myös, että Mäkinen maksoi säännöllisesti myös toisen summan eräälle tilille. Tili oli sama, jolle Riikosen palkka maksetaan. Ihmettelin, miten Riikonen voi ostaa kalliita viinoja ja pitää kallista venettä suntion palkalla. Aloin epäillä, että hän sai rahaa sekä viinanmyynnistä että Mäkiseltä.
— Kävin eilen tutkimassa Riikosen veneen Epäilyni vahvistuivat, kun löysin viinapullot veneestä, pastori Halme lisäsi.
— Entä se pelleily kirkon luona illalla, nimismies Komulainen kysyi.
— Ei se ollut pelleilyä, pastori Halme vastasi.
— Halusin varmistua siitä, että Riikonen on syyllinen. Panin hänen postilaatikkoonsa kirjeen, jossa luki: «Tiedän, mitä olet tehnyt. Tule vanhan kirkon luo tänä iltana puoli yhdeksältä.»
— En pannut kirjeeseen nimeäni. Jos Riikonen olisi syytön, hän ehkä veisi kirjeen poliisille. Jos hän olisi syyllinen, hän ehkä tulisi kirkolle tapaamaan salaperäistä henkilöä, pastori Halme selitti.
— Riikonen ei kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä, pastori Halme jatkoi.
— Hän käytti samaa keinoa kuin minä ja houkutteli kirjeellä Raijan menemään kirkolle. Ehkä hän pelkäsi tuntematonta kirjeenlähettäjää. Ehkä hän ajatteli, että hänellä siten olisi enemmän aikaa paeta,
Kun pastori Halmeen lopetti kertomuksensa, kaikki jäivät istumaan hiljaa.
Lopulta Raija Mäkinen sanoi:
— Oli hyvä, että Riikosen veneeseen tuli vika. Hän olisi ehtinyt kauas.
— Yksi asia olikin unohtua, pastori Halme muisti äkkiä.
Hän alkoi kaivaa takkinsa taskua ja otti sieltä lyhyen johdon.
— Tämä johto kuuluu Riikosen veneen virranjakajaan. Ilman sitä moottori ei käynnisty. Irrotin sen samalla, kun kävin täällä eilen. Varmuuden vuoksi, pastori Halme sanoi.
Kaikki veneessä olijat tuijottivat hämmästyneinä pastori Halmetta.
— Oho, sanoi nimismies Komulainen ihailevasti.
— Ajattelin, että jos Riikonen pakenisi, hän lähtisi pakoon luultavasti omalla veneellään, pastori Halme lisäsi.
Riikosen ilme oli vaihdellut pastori Halmeen kertomuksen aikana. Nyt hän katsoi melkein pelokkaasti pastori Halmetta.
— Ei pastori mikään pastori ole, vaan piru papin vaatteissa, Riikonen sanoi synkästi.
Riikosen vieressä ollut poliisi nousi.
— Lähdetäänpäs sitten, hän sanoi ja auttoi Riikosen veneestä laiturille. Riikonen lähti poliisien välissä kävelemään kohti poliisiautoa.
Nimismies Komulainen kääntyi pastori Halmeeseen päin.
— Jaaha, salapoliisi. Jos joskus tarvitsen apua, tiedän, keneltä voin sitä pyytää, nimismies sanoi ja ojensi kätensä.
Pastori Halme tarttui nimismiehen käteen.
— Kiitos vain, mutta saarnaaminen kirkossa taitaa sittenkin sopia minulle paremmin kuin rosvojahti, hän sanoi ja hymyili.
Nimismies Komulainen nauroi.
Свежие комментарии