Тихонович Е.А. * Partitiivin käyttö lauseoplliselta kannalta * Статья

Елена Александровна Тихонович, Петрозаводский государственный университет, г. Петрозаводск

Tätä artikkelia kirjoittaessani olen nojannut pääasiassa Osmo Ikolan kirjoittamaan artikkeliin ”Partitiivi subjektin, objektin ja predikatiivin sijana”, joka ilmestyi Kielikello-lehdessä v. 1972. Hän kirjoittaa, että suomen partitiivi on käytöltään erittäin monipuolinen ja samalla erikoislaatuinen sija. Suomea opetteleville vieraskielisille sen oikean käytön oppiminen on hyvin vaikea, usein jopa ylivoimainen tehtävä. Ei ole pystytty laatimaan sellaisia sanallisia sääntöjä, joita seuraten ulkomaalainen oppisi käyttämään tätä sijaa erehtymättä. [Osmo Ikola 1972]. Tässä kirjoituksessa käsitellään partitiivin käyttöä lauseopilliselta kannalta, nimenomaan subjektin, objektin, predikatiivin, attribuutin ja adverbiaalin sijana sekä sen käyttöä lauseenvastikkeissa.

1. Partitiivi subjektin sijana

Subjektin yleinen sija on nominatiivi. Partitiivi subjekti on mahdollinen eksistentiaalilauseessa, omistuslauseessa ja tuloslauseessa. Se esiintyy niissä lauseen lopussa.

Eksistentiaalilauseet merkitsevät olemassa olemista, olemaan tulemista, olemasta lakkaamista tai olemassaolemattomuutta [Osmo Ikola 1972]. Eksistentiaalilauseen alussa on useimmiten paikkaa ilmaiseva adverbiaali. Omistuslause merkitsee, että jollakulla jotakin on tai tulee, sen alussa on habitiivi- tai datiiviadverbiaali. Tuloslause merkitsee tilan tai asenteen muutosta, sen alussa on elatiivilauseke. Verbi näissä lauseissa ei kongruoi, vaan on yksikön 3. persoonassa silloinkin kun subjekti on monikossa. Näiden lauseiden partitiivisubjekti ilmaisee jotain epämääräistä tai abstraktista. Se voi olla yksikössä tai monikossa, esim. Kaapissa on leipää ja juustoa. Puiston penkillä istui vanhoja miehiä. Aukiolle kerääntyi väkeä. Taskustani on kadonnut rahaa. Pöytäliinaan on tullut tahroja. Meillä on paljon kotitehtäviä. Heistä tulee tulkkeja.

Negatiivisen eksistentiaali-, omistus- ja tuloslauseen subjekti on aina partitiivissa. Negatiivisen ei-eksistentiaalilauseen subjekti on nominatiivissa.

Partitiivisubjekti esiintyy myös lauseissa, joiden sisällys on kieltävä tai epäilevä, vaikka ne eivät olekaan muodoltaan kieltäviä, esim. Täällä on tuskin ainoatakaan kielitaitoista ihmistä (sana tuskin tekee lauseen sisällön kieltäväksi tai ainakin epäileväksi, minkä osoittaa myös liitepartikkeli -kaan). Mahtaako komerossakaan olla maitokannua? (Ellei haluttaisi ilmaista epäilyä, sanottaisiin: Mahtaako komerossa olla maitokannu?) [Osmo Ikola 1972]. Onko täällä lääkäriä? Onko sinulla kelloa? Onko täällä ketään? Onko teillä mitään kysyttävää?

Toisaalta on sellaisiakin lauseita, jotka päinvastoin ovat muodoltaan mutta eivät sisällykseltään kieltäviä. Niissä subjektin sija määräytyy samalla tavoin kuin myöntölauseissa, esim. Hänellä ei ole kovinkaan iso palkka (hänellä on palkka, mutta se ei ole iso; kielto kohdistuu vain adjektiiviattribuuttiin) [Osmo Ikola 1972].

Subjekti ei voi olla partitiivissa, jos predikaattiin liittyy objekti tai predikatiivi. Ei sanota *Jättiläisiä rakensi kirkkoa, vaan joko Jättiläiset rakensivat kirkkoa tai Jättiläisiä oli rakentamassa kirkkoa. Sanotaan Metsässä on susia, mutta ei esim. *Susia on petoja (sanotaan tietenkin Sudet ovat petoja tai miksei myös Monet sudet ovat petoja). Sanotaan Nämä hongat ovat komeita, mutta ei *Näitä honkia on komeita [Osmo Ikola 1972].

Myös omistuslauseessa, kun puhe on ihmisten parillisista ruumiinosista, subjektin on oltava nominatiivissa, esim. Tytöllä on punaiset posket. Suomalaisilla on usemmiten siniset tai harmaat silmät.

2. Partitiivi objektin sijana

Objektin sijat ovat akkusatiivi ja partitiivi. Akkusatiivi on joko genetiivin tai nominatiivin kaltainen. Akkusatiivia käytetään aina silloin, kun ei mikään seuraavassa mainituista säännöistä vaadi partitiivia. Partitiiviobjektin tehtävät ovat osaksi samat kuin partitiivisubjektin. Syitä partitiivin käyttöön on kolme:

1. Eksistentiaalilauseen subjekti oli partitiivissa, jos lause oli sisällykseltään kieltävä tai epäilevä. Samoin on sisällykseltään kieltävän tai epäilevän lauseen objekti partitiivissa, esim. En osta kirjaa. En ole vielä tavannut häntä. Meille ei osteta autoa.

Tähän sääntöön ei vaikuta, onko objektin merkitys defmiittinen eli määräinen vai indefiniittinen eli epämääräinen. Kahta eri myöntävää lausetta vastaa siis sama kieltolause: Liisa joi kahvin. / Liisa joi kahvia. — Liisa ei juonut kahvia.

Sisällykseltään kieltäviä tai epäileviä ovat myös lauseet, joissa esiintyy:

a) III infinitiivin abessiivi, esim. Selvisin tilanteesta kertomatta totuutta. Hän lähti lupaa kysymättä.

b) harva-, tuskin—sana, esim. Harva tietää tästä mitään. Tuskin muistan tätä enää huomenna. Tuskinpa hän haluaa tätä lahjaa.

c) karitiiviset adjektiivit tai sellaiset kielteismerkityksiset adjektiivit kuin vaikea, turha, esim. On mahdotonta / vaikea löytää ratkaisua tähän ongelmaan. Sitä on enää turha sanoa.

d) epäilevä kysymys, esim. Löysitkö käsineitäsi? Veitkö lopultakaan sitä kirjettä postiin?

2. Eksistentiaalilauseen subjekti oli partitiivissa, jos oli puhe sanan nominatiivin tarkoittaman kokonaisuuden epämääräisestä osasta. Tällaista epämääräistä osaa tarkoittava objekti on myös partitiivissa. Tämän kohdan tarkoittamissa tapauksissa objekti on abstrakti-, aine- tai ryhmäsana tai monikollinen [Osmo Ikola 1972]. Objekti on toisaalta akkusatiivissa, jos tekeminen kohdistuu määrättyyn määrään, esim. Juon kahvia. / Juon kahvin. Tuon paperia. / Tuon paperin. Ostin sukkia. — Ostin sukat. Olen syönyt perunoita. / Olen syönyt perunat.

3. Kohdilla 1 ja 2 on vastineensa subjektisäännöissä. Mutta objekti on partitiivissa vielä kolmannessa tapauksessa, jolla ei ole subjektisäännöissä vastinetta: jos verbin ilmaisema toiminta ei johda tulokseen tai se on kesken, sitä tarkastellaan prosessina. Objektin sijanvalinnassa suomessa ilmenee ns. aspekti-käsite. Akkusatiivi on resultatiivisen, partitiivi — irresultatiivisen aspektin tunnus. Resultatiivisuudella tarkoitetaan sitä, että verbin osoittama toiminta johtaa objektin ratkaisevaan muutokseen. Muuten tekeminen on irresultatiivista, esim. Poika ampui lintua (joko hän ei lainkaan osunut tai ei ainakaan kuolettavasti), vrt. Poika ampui linnun. Viime kesänä opetin Pekkaa uimaan (en saanut tulosta — Pekka ei osaa uida), vrt. Viime kesänä opetin Pekan uimaan.

On kuitenkin sellaisiakin lauseita, joissa objektille ei tapahdu mitään. Siinä tekeminen voidaan esittää sekä jatkuvina prosesseina että päätepisteeseen johtavina tapahtumina eli suorituksina, esim. Luin kirjaa tunnin. Luin kirjan tunnissa. Olen tutkinut tätä asiaa. Olen tutkinut tämän asian.

Monet verbit ovat ominaismerkityksiltään sellaisia, etteivät ne johda selviin lopputuloksiin. Siksi näiden verbien objekti on yleensä partitiivissa, esim.

—    tunnetta, suhtautumista, mielenilmaisua merkitsevät verbit: Halveksin tuollaista tekoa. Vitsi huvitti kaikkia. Ihmettelimme sitä, että… Minua janottaa. Kadehditko häntä? Äiti kehui pokkaansa. Suomi kiinnostaa monia ulkomaalaisia. Poika kiusasi kissaa. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Onnittelemme sinua merkkipäivän johdosta. Pelkään ukkosta. Rakastan sinua. Säälin häntä. Toivoin lahjaksi sanakirjaa. Vihasimme koulua. Vastustan tätä ehdotusta. Väsyttääkö sinua? Äänestäkää minua.

—    jatkuvaa toimintaa merkitsevät verbit: Katsoimme televisiota koko illan. Kuuntelen radiota joka päivä. Seuraatko tätä sarjafilmiä? Odotetaan vielä muita. Väinämöinen soitti kannelta.

—    ajattelemista merkitsevät verbit: Ajattelen usein sinua. Miettikää tätä asiaa. Harkitsemme ehdotusta yhdessä. Muistelemme kieliopin sääntöjä.

—    edestakaista liikuttamista merkitsevät verbit: Heilutin nenäliinaa. Mummo nyökytti päätään. Pulloa on ravistettava. Kalle silitti kissaa.

—    määrän tai välimatkan muutosta merkitsevät verbit: Auto hidasti vauhtiaan. Ajaja lisäsi nopeutta. Määrärahaa on lisätty. Olen lyhentänyt / pidentänyt hamettani.

Objekti on usein akkusatiivissa seuraavien verbien ohessa: nähdä, tuntea, omistaa, omata, täyttää, peittää, valaista, erottaa, esim. Tunnen hänet hyvin. Hän omistaa tämän liikkeen. Heinät täyttävät ladon kattoa myöten. Lumi peittää maan. Aita erottaa tontin toisesta.

3. Partitiivi predikatiivin sijana

Predikatiivi viittaa tavallisesti subjektiin. Subjektipredikatiivin sijat ovat nominatiivi ja partitiivi. Jos partitiiviobjektin käyttöä koskevat säännöt melkoisesti muistuttavat partitiivi-subjektia koskevia sääntöjä, niin partitiivipredikatiivia koskevat säännöt eroavat edellisistä enemmän. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea se seikka, että predikatiivi usein on adjektiivi.

Predikatiivin nominatiivin tai partitiivin käyttö riippuu subjektin jaollisuudesta. Jaollisen subjektin predikatiivi on partitiivissa ja jaottoman subjektin predikatiivi on nominatiivissa. Jaollisiin sanoihin lasketaan ainetta ilmaisevat sanat, abstrakti- ja kollektiivisanat, esim. lumi, tee, rakkaus, raha, aika, lukeminen, kengät (monta paria), sakset (monet), miehet. Jaottomiin sanoihin lasketaan konkreettiset käsitteet (ne, jotka voidaan laskea: yksi, kaksi, kolme…), esim. mies, kurki, auto, sopimus, kengät (yksi pari), sakset (yhdet), silmät (silmäpari).

Monikossa olevat sanat voivat olla sekä jaollisia että jaottomia. Jaottomia ovat monikkosanat tai ruumiinjäseniä ilmaisevat sanat tai ne monikot, joiden käsitteen ala on tarkoin rajattu, esim. jaolliset subjektit: Sanakirjani ovat vanhoja. Voileivät ovat hyviä. Kaikki ovat kivoja; jaottomat subjektit: Jalat ovat likaiset. Kasvot ovat pyöreät. Saappaat ovat pitkät. Makuuhuoneen seinät ovat valkoiset.

Yksikössä olevaa jaotonta sanaa joskus voi käsitellä jaolliseksi, esim. Tämä omena on hapan (jaoton käsite). — Tämä omena on hapanta (aine). Sää (säätila) on tänään sateinen (jaoton). Ilma (sää) on lämmin (jaoton). Ilma (kaasu) on lämmintä (aine).

Yksikön partitiivissa olevana predikatiivina voi esiintyä sekä substantiivi että adjektiivi. Jos predikatiivina esiintyy substantiivi, se ilmaisee:

a) joukkoa tai aluetta, johon subjekti kuuluu, esim. He ovat samaa sukua. Tapiola on Espoota. Suomi on Eurooppaa. Solomanni on Petroskoita.

b) ainetta, lajia tai laatua, mitä subjekti on, esim. Tämä pöytä ja nämä tuolit ovat koivua. Nämä astiat ovat muovia. Jakkara on puuta. Helmet ovat meripihkaa. Taulu on naivismia. Tanssi on valssia.

Jos predikatiivina on yksikön partitiivissa oleva adjektiivi, silloin joko lauseessa ei ole subjektia, esim. Täällä on kaunista. Juhlassa oli hauskaa. Aamulla oli sateista. Oliko tunnilla rauhallista? Luennolla oli mielenkiintoista tai subjektina esiintyy:

a) ainesana tai abstrakti sana, esim. Vesi on kylmää. Ystävällisyys on Uumista! Tämä on merkillistä. Kaikki on kivaa!

b) infinitiivi tai sivulause, esim. On mielenkiintoista kuunnella häntä. On parasta lähteä. Oli varomatonta sanoa niin. On uskomatonta, että voit unohtaa asian. On ihmeistä, että talvi on tulossa. On ihanaa, kun aurinko paistaa.

Harvemmin on tällaisen subjektin ohessa nominatiivipredikatiivi, esim. On vaikea(a) tulla. Oli hyvä, että tulit. Ei ole helppo(a) päättää. Olisi parempi mennä sinne huomenna. On hauska kuulla hyviä uutisia.

Kaikissa tapauksissa, joissa predikatiivi on nominatiivissa, on kyseessä jokin kielen tavallisimmista adjektiiveista: hyvä, paha (nämä kaksi adjektiivia ovat tarkoitetuissa tapauksissa aina nominatiivissa), hauska, ikävä, varma, helppo, vaikea jne. Selitys kielen tavallisimpien adjektiivien poikkeavaan käyttäytymiseen on se, että partitiivipredikatiivi on ennen ollut paljon harvinaisempi kuin nykyään. Kun se sitten on työntänyt tieltään nominatiivipredikatiivia, ovat nuo kaikkein useimmin käytetyt adjektiivit jaksaneet vastustaa uudistusta ja säilyttäneet nominatiivimuotonsa. [Osmo Ikola, 1972].

Predikatiivi on monikon partitiivissa:

a) kun subjekti on monikossa ja ilmaisee jaollista asiaa, esim. Metsät ovat vihreitä ja järvet sinisiä. Lapset ovat ekaluokkalaisia. Minkävärisiä nuo omenat ovat? He ovat opiskelijoita. Oletteko iloisia?

b) kun subjektina on numeroilmaus, esim. Kolme työntekijöistä oli harjoittelijoita. Kolmannes kontrahdeista oli suullisia.

c) kun lause on passiivinen, esim. Vain kerran ollaan nuoria! Kesällä oltiin laiskoja ja levättiin. Kun on tultu lomamatkalta, ollaan ihan rahattomia.

d) kun predikatiivi ilmaisee, että subjekti on yksi jostakin, esim. Hän on maamme parhaita urheilijoita. Tokio on maailman suurimpia kaupunkeja. Hän on minun ystäviäni.

4. Partitiivi attribuutin sijana

Attribuutti on substantiivin määrite. Partitiiviattribuutti kuuluu ns. attributiiveihin. Attributiivi on substantiivi tai substantiivinen sana, joka ei kongruoi pääsanansa kanssa eikä ole nominatiivissa. Partitiivi on usein osaa tai määrää ilmaisevan sanan attribuuttina. Se esiintyy pääsanansa jäljessä. Näissä lausekkeissa pääsana ilmaisee jotakin mittaa tai määrää, mutta partitiivissa oleva sana osoittaa, mitä se mitta sisältää, esim. joukko ihmisiä; kilo voita; pisara vettä; kupillinen kahvia; osa tätä kaupunkia; ensimmäinen päivä toukokuuta.

5. Partitiivi adverbiaalin sijana

Adverbiaalit määrittävät verbiä. Ne ilmaisevat toiminnan tapaa, paikkaa, aikaa, syytä, tilaa jne. Adverbiaali vastaa esimerkiksi kysymyksiin: Millä tavalla? Missä? Minne? Milloin? Minkä vuoksi? Verbiin voi myös liittyä määritteitä, jotka vastaavat kysymyksiin: Kuinka kauan? Kuinka pitkän matkani Kuinka monta kertaa? Kuinka paljon? Nämä määritteet noudattavat samoja sääntöjä kuin objektit, niitä käytetään objektin sijoissa ja sanotaan objektin sijaisiksi määrän adverbiaaleiksi (OSMA:ksi). Tavallisimmin OSMA:n sijana esiintyy akkusatiivi, esim. Vävyin matkalla koko viikon. Koira haukkuu yöt ia päivät. Joka päivä lapsi kasvaa sentin. Partitiivi esiintyy tavallisimmin kielteisissä lauseissa, esim. Emme ole vielä kulkeneet kilometriäkään. Poikia ei tarvinnut kahta kertaa käskeä syömään. Olen täällä ensi kertaa.

6. Partitiivi lauseenvastikkeissa

Lauseenvastikkeet ovat sellaisia rakenteita, jotka sisällöltään edustavat lausetta, mutta joilta puuttuu se lauseen tuntomerkki, että predikaattina on verbin finiittimuoto. Lauseenvastikkeissa predikaattiosana esiintyy verbin nominaalimuoto eli infinitiivi tai partisiippi, joka voi saada nominien ominaisuuksia, nimenomaan sijamuotoja. Partitiivisijaiset partisiipit esiintyvät temporaali- ja fortuitiivirakenteen predikaattiosana, partitiivisijainen infinitiivi esiintyy nesessiivirakenteen predikaattiosana.

6.1. Temporaalirakenne

Temporaalirakenne vastaa aikaa ilmaisevaa kun-lausetta. Näitä rakenteita on kahta tyyppiä: toinen ilmaisee hallitsevan lauseen samanaikaista tekemistä ja toinen sitä varhaisempaa tekemistä. Hallitsevan lauseen aikaisempaa tekemistä ilmaisevan rakenteen predikaattina on passiivin II partisiippi partitiivissa, esim. Nousetko aina herättyäsi! — Nousetko aina, kun olet herännyt! Hän oli vihainen odotettuaan monta tuntia. — Hän oli vihainen, kun oli odottanut monta tuntia. Vieraiden saavuttua istuttiin pöytään. — Kun vieraat olivat saapuneet, istuttiin pöytään.

Tämä tyyppi on syntaktisesti aktiivinen. Passiivisessa päättyneen ajan vaihtoehdossa verbi on samassa muodossa, mutta merkitys vastaa passiivia, kun tekijä jää ilmaisematta, esim. Syötyä lähdettiin kävelylle. — Kun oli syöty, lähdettiin kävelylle. Eläkkeelle jäätyä on sitten aikaa puuhailla. — Kun on jääty eläkkeelle, on sitten aikaa puuhailla.

6.2. Fortuitiivirakenne

Rakenteessa käytetään tulla— ja saada-verbien kanssa passiivin II partisiippia partitiivissa tai translatiivissa ilmaisemaan loppuun saatavaa tai saatettua tekemistä, esim. Me saamme varmasti työn tehtyä vielä tänään. Asia tulee selvitetyksi tämän viikon kuluessa.

Tulla—verbin kanssa fortutiivirakenne voi esiintyä ilman subjektia. Silloin se ilmaisee tekemistä, joka tapahtuu vahingossa tai ajattelemattomuutta, esim. Joskus tulee sanottua sellaista, mitä ei tarkoita. Tulipa tehdyksi virhe!

6.3. Nesessiivirakenne

Tämä rakenne ilmaisee välttämättömyyttä, velvollisuutta tai sopivuutta. Rakenteeseen voi kuulua olla-verbi ja IV infinitiivi nominatiivissa tai partitiivissa, esim. Sinun on tuleminen. Sinne ei ole menemistä.

Kirjallisuusluettelo:

Hakulinen A., Karlsson F. Nykysuomen lauseoppia. SKS, 1979.

Hakulinen A., Vilkuna M., Korhonen R., Koivisto V., Heinonen T. R., Alho I Iso suomen kielioppi. SKS, 2004.

Ikola O. Partitiivi subjektin, objektin ja predikatiivin sijana // Kielikello 5. 1972.

Mullonen M. Suomen kielen lauseoppi. Petroskoi, 1986.

Материалы научной конференции «Бубриховские чтения: гуманитарные науки на Европейском Севере». Петрозаводск, 1-2 октября 2015 г. / Редкол.: H. Е. Зайцева, Е. В. Захарова и др. — Петрозаводск, 2015.