Anna Ahmatova * Omistuskirjoitus kokoelmaan Ratamo

Совсем не тот таинственный художник,
Избороздивший Гофмановы сны, —
Из той далёкой и чужой весны
Мне чудится смиренный подорожник.

Он всюду рос, им город зеленел,
Он украшал широкие ступени,
И с факелом свободных песнопений
Психея возвращалась в мой придел.

А в глубине четвёртого двора
Под деревом плясала детвора
В восторге от шарманки одноногой,

И била жизнь во все колокола…
А бешеная кровь меня к тебе вела
Суждённой всем, единственной дорогой.

Se salamyhkäinen taiteilija,
joka kynti Hoffmannin unta? Ei hän —
tuosta oudosta keväästä kauan sitten
muistan vain nöyrän ratamon.

Se verhosi kaupungin vihreään mattoon,
se koristi leveät portaikot,
ja Psykhe palasi alttarilleni
kädessään vapaiden laulujen soihtu.

Ja neljännen pihan perukoilla
yksijalkainen posetiivi
soitteli tahdin, ja puun alla
lapset tanssivat riemuissaan,

ja elämä kilisi kelloina…
Ja hurja vereni johdatti minut
luoksesi sitä ainoaa tietä,
joka on kaikille sallittu.