назад
EI KERROTA KENELLEKÄÄN
Opettaja löytyi opettajainhuoneesta, jossa hän söi korvapuustia ja luki lehteä. Rehtori löysi hänet. Me odotimme kiltisti käytävässä, mutta me kyllä kuulimme, mitä opettaja ja rehtori puhuivat. Se johtui siitä, että rehtori puhui aika kuuluvalla äänellä. Se taas johtui siitä, että hän vaikutti hermostuneelta. Hermostuneet aikuiset ovat joskus kovaäänisiä.
— Niitä pullia on vain yksi per opettaja! rehtori huusi.
— Se on epäreilua. Minusta minun pitäisi saada ottaa niin monta pullaa kuin minä haluan, koska minä pidän pullasta, opettaja marisi.
— Sitten kaikille ei riitä pullaa! rehtori karjui.
— Mutta minulle tulee paha mieli, jos en saa riittävästi pullaa.
— Se kuuluu asiaan. Elämässä on kestettävä pettymyksiä ja me täällä koulussa tuotamme niitä, rehtori mylvi.
— Ehkä kaikki eivät edes tarvitse pullaa, opettaja ehdotti. — Sitä paitsi korvapuusti pitää syödä tuoreena. Silloin sen aromit pääsevät oikeuksiinsa. On hyvän korvapuustin halventamista antaa sen kuivua. Minusta paras tapa syödä näitä on kaivaa sormella ensin sisusta pois ja vasta viimeiseksi minä syön ulommaisen osan. Kuinka sinä syöt omasi?
— Minä en syö pullaa.
— No, sepäs sattui. Minä voin sitten varmaan ottaa sinunkin osuutesi, vai kuinka?
— Tiedätkö sinä missä sinun oppilaasi ovat tällä hetkellä? rehtori kysyi äänellä, joka muistutti kiehumispistettä lähestyvän veden sihinää.
— Luokassa tietenkin. Sinä tietysti kuvittelet, että minä täällä vain mutustelen pullaa ja olen jättänyt lapset luokkaan ilman valvontaa, mutta siinä sinä olet väärässä. Minun oppilaani tekevät hiljaista työtä ja olen käynyt kurkistamassa oven raosta joka pullan välissä. Arviolta siis ainakin viitisen kertaa. Toisia yhtä hiljaisia ja hyvin käyttäytyviä oppilaita saat tästä koulusta etsiä. Mene vaikka itse katsomaan, opettaja selitti rauhallisesti.
— Ei tarvitse mennä, kihisi rehtori ja kutsui meidät sisään. — Jos sinun oppilaasi istuvat kiltisti luokassa niin kuin sinä väität, keitä nämä sitten ovat? rehtori kysyi.
Opettaja tuijotti meitä hetken. Hänen pullaa jauhavat leukansa pysähtyivät. Sitten ne jatkoivat taas liikettään.
— Ei aavistustakaan. Näyttävät kovin vakavahenki-siltä. Olisivatko kaupunginhallituksesta? opettaja kysyi juurikaan häkeltymättä. Me olimme tosi hyviä naamioitumaan.
— Väärin. Arvaa uudelleen, rehtori pyysi.
— Jotain tuttua heissä kyllä on. Olisiko tämä vanhempainyhdistyksen kevätretkikunta? Ovat tulleet tänne tutustumaan opettajien ankaraan raadantaan, opettaja arveli pyyhkien pullanmuruja suupielestään.
— Ehkä annamme heidän itsensä kertoa, rehtori sanoi.
Meitä nauratti, että opettaja oli jo toisella kerralla arvannut oikein, vaikka rehtori oli edelleen ihan tietämätön.
— Minä olen Paten isä, sanoi Hanna.
— Minäkin olen Paten isä, vaikka minä olenkin kyllä paljon kauniimpi, Tiina sanoi.
— Ja minä, minä lisäsin.
— Parempi kuusi Paten isää parroissa kuin yksi Batman naamarissa, Tuukka filosofoi.
— Ei pidä paikkaansa. Batman on parempi kuin kymmenen Paten isää, Samppa parkaisi.
— Minun tekee mieli tirauttaa kaikkia vanhempain-varttiin, Pukari murisi.
— Minä olen minun isäni, vaikka äiti kyllä aina sanoo, että isä on ihan niin kuin minä, sanoi Pate.
— Siinäs kuulit, minä olin oikeassa, opettaja sanoi rehtorille.
— Ei tämä ole leikinlaskun asia. Tämä on vakava laiminlyönti, josta seuraa seuraamuksia sinulle. Minähän jo varoitin, että…
— Rehtori aikoi myydä mukuloita, Tuukka keskeytti.
— Aikoiko? opettaja hämmästyi.
— Se nyt oli ihan pikkujuttu. Koulun keittolan vanhoja perunoita vähän kauppasin, rehtori punastui.
— Kauppasit siis koulun omaisuutta. Kerro kaikin mokomin lisää, opettaja pyysi. Hän otti uuden pullan. Tällä kertaa rehtori ei jostain syystä sanonut mitään.
— Se… minä… äsh, nehän olivat vain perunoita ja totta kai minä olisin tehnyt kaupat koulun eduksi, rehtori tilitti.
Meitä vähän hämmästytti, että opettaja ja rehtori puhuivat perunoista, vaikka oli kyse paljon vakavammasta asiasta. Nimittäin meistä ja meidän tulevaisuudestamme.
— Rehtori olisi vaihtanut kaikki mukulat ruohonleikkuriin, Tuukka tiedotti.
— Olisitko todellakin? opettaja hämmästyi. — Ja sitten sinä olisit ilmeisesti lahjoittanut sen ruohonleikkurin tänne koululle, vaikka koululle on juuri hankittu uusi.
Tuli hiljaista. Ainoastaan ulkoa kantautuva ruohonleikkurin pörinä rikkoi hiljaisuuden. Talonmies siellä leikkasi nurmea.
Opettaja nousi ylös. Hän oli jo lähdössä, mutta palasi sitten hakemaan loput pullat vadilta.
— Ei kerrota kenellekään, opettaja supatti rehtorille johdattaessaan meidät ulos.
Lopputunnin me söimme pullia.
korvapuusti — 1) пощёчина, плюха 2) плюшка — булочка с корицей («А мы тут плюшками балуемся…»)
Свежие комментарии