Jussi Konttinen
Ostin juuri Hartwall-areenan. Sukuni on yksi Venäjän rikkaimmista, ja isäni oli presidentti Putinin judokaveri. Olen käynyt koulua Helsingissä, ja minulla on Suomen passi. Meidän on jo aika tutustua.
Perjantai-iltapäivä 28. kesäkuuta 2013. Hartwall-areenan kokoustila on täynnä toimittajia, kameroita ja mediajuhlan tuntua.
Pöydän takana istuu kolme herraa: kaikille suomalaisille tuttu Harry Harkimo, harmaahapsinen liikemies Gennadi Timtšenko ja nuori, kiharatukkainen Roman Rotenberg.
He ovat tulleet kertomaan uutisia. Timtšenko ja Rotenbergien perhe ostavat Areenan. Jokerit jättää ensi vuonna hyvästit SM-liigalle ja siirtyy KHL:ään eli venäläisistä ja itäeurooppalaisista joukkueista koostuvaan «mannermaiseen jääkiekkoliigaan».
Rotenberg sanoo pari sanaa suomeksi ja vaihtaa sitten sujuvaksi englanniksi, «jotta kaikki ymmärtäisivät».
Runsas viikko myöhemmin Rotenberg istuu työhuoneessaan Moskovassa ja nauraa muistellessaan tiedotustilaisuutta. «Olimme tulleet kertomaan kaiken, mutta kenelläkään ei ollut mitään kysyttävää», hän äimistelee.
Työhuone on vuorattu jääkiekkorekvisiitalla: kuvia joukkueista, mailoja sekä kaverikuva hyvän ystävän, NHL-tähti Ilja Kovaltšukin kanssa.
Missään jäähallin hallintosiivessä ei silti olla, vaan Venäjän kolmanneksi suurimman pankin, Gazprombankin, tarkoin vartioidussa toimitalossa aivan Moskovan keskustassa.
Rotenberg on yksi pankin varapääjohtajista. Hänen puheilleen päästäksemme paperimme on tarkastettu jo kaksi kertaa.
Työhuoneessa tunnelma on kuitenkin rentoutunut. Tällä kertaa puhutaan suomea, jota Rotenberg osaa täydellisesti. Tai ainakin paremmin kuin moni suomalainen, sillä hän on kirjoittanut suomesta äidinkielen ylioppilaskokeessa magna cum lauden.
«Mulla oli hyvä ope, joka kehitti mun suomea», hän kehuu.
Rotenbergin tarina kertoo, kuinka koskaan ei voi tietää, kuka viereisessä pulpetissa istuu ja miten kunkin elämä kääntyy. Ja Rotenbergin osalta vaiheita on vielä paljon edessä: hän on vasta 32-vuotias.
Roman Rotenberg syntyi Leningradissa vuonna 1981 Leonid Brežnevin valtakauden lähestyessä loppuaan.
Irina -äidillä oli hyvä työpaikka kaupungin kauppalähetystössä. Boris -isä oli ammattiurheilija, judoka, joka opetti itsepuolustusta miliisiakatemiassa.
Perheen tausta on moninainen. Isänisä oli juutalaista sukua, mutta eteni johtajaksi Krasnaja Zarjan eli «Punaisen aamunkoiton» puhelintehtaalla Leningradissa. Äidinisä taas oli inkerinsuomalainen Mikko Haranen, kotoisin Toksovasta Leningradin alueelta. Boris ja Irina olivat kohdanneet juuri Toksovassa, jossa molempien perheet viettivät kesiään.
Vuonna 1986 perheeseen syntyi toinen lapsi, Boris nuorempi. Roman meni Eremitaasin takana sijaitsevaan kouluun numero 204, jossa on yksi erikoisuus: siellä lapset opiskelevat suomen kieltä.
Neuvostoliiton hajoaminen muutti monen perheen elämän. Rotenbergit eivät olleet poikkeus.
Palkalla ei tullut enää toimeen, mutta vuonna 1991 perheelle avautui mahdollisuus lähteä Suomeen inkeriläisinä paluumuuttajina. Rotenbergit asettuivat Helsinkiin, ja vanhojen kontaktiensa avulla Irina sai töitä idänkauppayhtiö Feximasta.
Isä taas marssi judoklubi Chikaraan, jossa hän alkoi toimia valmentajana. Siellä hän tutustui nyrkkeilijä ja henkivartija Auvo Niiniketoon, joka hoitaa yhä osaa perheen Suomi-bisneksistä.
Kymmenvuotias Roman ei halunnut Suomeen, sillä kaverit olivat Leningradissa.
Häneltä ei kysytty, ja niin hän löysi itsensä lähes ummikkona maahanmuuttajana Taivallahden ala-asteen kolmannelta luokalta. Se oli sokki. «Olin yksin kaikkia vastaan. Eka vuosi oli ihan kunnon tappelua. Jos en olisi ollut judossa, en olisi selvinnyt siitä», hän muistelee nyt.
Roman selviytyi voittajana. Puolessa vuodessa hän oppi kunnolla suomea. Ja kun luokkatoverit eivät pystyneet selättämään häntä, he alkoivat kaveerata.
Roman eli suomalaisen pikkumiehen normaalia arkea. Koulu sujui kohtalaisesti, mutta tärkeimmän sijan vei pian urheilu.
Isän kanssa aloitettu judoharrastus jäi, kun Roman alkoi ihailla luokkatoveriensa tavoin taitavia jääkiekkoilijoita: Jokereita, Jari Kurria ja Teemu Selännettä.
Syttyi palava halu päästä jäälle, vaikka Roman omien sanojensa mukaan tuskin osasi luistella.
«Soittelimme eri seuroihin, Jokereihinkin, mutta minua ei huolittu mihinkään. Sitten Länsimäen Kiekossa Vantaalla sanottiin, että tule kokeilemaan.»
Koulupäivän jälkeen Roman tallusti jäälle jopa viideksi tunniksi. Valmentajaa hänellä ei ollut. Hän harjoitteli kotinsa lähellä Väinämöisen kentällä yksin valojen jo sammuttua.
Rotenberg siirtyi Karhu-Kissoihin. Koska perhe ei ollut Romanin mukaan varakas, isä kuittasi jäämaksuja vetämällä joukkueille judotreenejä.
«Faijan» mukaan Romanin piti olla kaksi kertaa parempi kuin muut, jos mieli pelaamaan. Se johtui siitä, että hän oli «ryssä».
«Vihasin sitä sanaa. Vastustajat käyttivät sitä kiekossa, kun tuli riita, ja se sai mut raivostumaan. Nyt voin nauraa sille, mutta silloin ei naurattanut.»
Myös yhdellä valmentajalla oli «rasistisia puheita». Hänen takiaan Rotenberg siirtyi Oulunkylän Kiekko-kerhoon, jossa hän pelasi b-junioriksi asti. Valmentajan vaihduttua hänet olisi otettu takaisin Karhu-Kissoihin, mutta hän ei enää halunnut. Hän oli luopunut haaveestaan tulla jääkiekkoilijaksi. Lisäksi äiti, perheen päättäjä, vaati, että hän keskittyisi opiskeluun.
«Äiti ei ymmärtänyt urheilua eikä käynyt matseissa.»
Tänään ohjelmaan on kuulunut viiden kilometrin lenkki upottavalla hiekkapolulla sekä kiekon ja kahvakuulan nostelua.
Roman jatkoi koulunkäyntiään Etu-Töölön yläasteella ja Pohjois-Haagan urheilulukiossa. Kirjoitusten jälkeen hän työskenteli Stockmannin lihatiskillä.
Kun äidin työpaikka oli mennyt konkurssiin, tämä oli perustanut yrityksen. Roman avusti firmassa lähettelemällä fakseja ja kuljettamalla autoa, sillä äidin ehdotuksista ei ollut tapana kieltäytyä. Äidin ajatus oli myös, että Roman lähti opiskelemaan Englantiin vuonna 1999. Nyt perheellä oli varaa maksaa koulutuksesta. Ensin Roman opiskeli vuoden kieltä, sitten viisi vuotta bisnestä European Business School Londonissa. Romanista tuli kansainvälinen tyyppi.
Roman Rotenbergin isä ja äiti olivat eronneet 1998. Boris Rotenberg muutti Venäjälle, koska siellä avautui uusia mahdollisuuksia. Hänen Saksaan emigroitunut veljensä Arkadi oli palannut kotimaahan jo aiemmin.
Irina Haranen jäi Suomeen pyörittämään yritystään Anirinaa. Sen toimenkuva on varsin laaja, mutta yhdistävä tekijä on ollut idänkauppa.
Roman Rotenbergin mukaan firma vei Venäjälle muun muassa Luhdan vaatteita. Yksi asiakas oli kaasujätti Gazpromin tytäryritys siperialaisessa Novyi Urengoin kaupungissa.
Harasen toi 1990-luvulla Urengoihin suomalainen liikemies Jouko Nordlund. Yhteistyö Gazpromin kanssa laajeni vaihtokaupaksi. Haranen on kertonut, että Anirina toimitti Urengoihin erilaisia laitteita, rakensi kulttuuritalon ja kasvihuoneita ja sai vastineeksi kaasukondensaattia, jonka myi Euroopan markkinoille.
Tässä kylvettiin Rotenbergien myöhemmän imperiumin siemen. Syntyi kontakti Gazpromiin. Sen perustalle Boris ja hänen isoveljensä Arkadi rakensivat bisneksensä.
Toisten mielestä siemen oli pantu itämään jo 1960-luvulla Leningradissa, kun Romanin isoisä vei ensin Arkadin ja sitten Boriksen judokerhoon. Samaan kerhoon muuan äiti oli tuonut oman poikansa, jonka kuva roikkuu nyt Rotenbergin työhuoneen seinällä Moskovassa.
Arkadi ja Boris harrastivat vuosikaudet judoa yhdessä Vladimir Putinin kanssa. Roman Rotenberg ei innostu puhumaan presidentistä ja sanoo, ettei ole läheinen tämän kanssa.
«Mutta he ovat ystäviä avoimesti puhuttuna», hän sanoo setänsä ja isänsä suhteesta Putiniin.
Jo ennen muuttoaan Suomeen Rotenbergit olivat myös tutustuneet herraan, jonka kanssa Roman istui areenan aitiossa: miljardööri Timtšenkoon, joka asui 90-luvulla Suomessa.
Rotenbergien bisnekset lähtivät huimaan nousukiitoon 2000-luvulla Putinin valtakaudella.
Vuonna 2002 he hankkivat omistukseensa SMP-pankin, vuonna 2003 Gazpromin alihankkijan Gaztagedin.
Vuonna 2008 heidän yhtiönsä Stroigazmontaž osti viisi Gazpromin rakennusyritystä 400 miljoonalla dollarilla. Kolmena seuraavana vuonna firman liikevoitto oli 600 miljoonaa dollaria. Vuonna 2010 he ostivat kaasuputkifirma SETP:n. Sittemmin Rotenbergit ovat laajentaneet rakennusalalle, kemianteollisuuteen ja votkantuotantoon.
Heidän osaksi omistamansa Mostotrest on Venäjän suurimpia tienrakennusyhtiöitä, jolla on isoja hankkeita muun muassa olympiakaupunki Sotšissa.
Talouslehti Forbesin mukaan Rotenbergit ovat saaneet Venäjällä eniten tilauksia valtiolta ja valtionyhtiöiltä, viiden vuoden aikana yhteensä lähes 30 miljardin euron arvosta. Esimerkiksi Stroigazmontaž sai Itämeren kaasuputkeen liittyvän urakan pian sen jälkeen, kun se oli hankkinut viisi Gazpromin rakennusyhtiötä.
Vedomosti-lehden mukaan Rotenbergien yhtiöt ovat saaneet urakoita myös ilman kilpailua.
Onko menestys Putinin ansiota?
«Valtion politiikka on, että kaikki kilpailutetaan. Jos meillä on paras tarjous, valtio hyväksyy sen», Roman Rotenberg sanoo. Hän ei halua puhua isänsä ja setänsä bisneksistä, vaan kehottaa lukemaan Arkadin haastatteluja.
«Hölynpölyä! Tuon tason ihmisen tunteminen ei ole ollut meille haitaksi, mutta kaikki mitä olemme saavuttaneet, on ennen muuta ison työn takana», Arkadi Rotenberg sanoi vuosi sitten Forbesille.
Kiistatonta on, että veljekset ovat onnistuneet luomaan liiketoimillaan omaisuuden, joka ylittää käsityskyvyn. Forbes laski toukokuussa, että Arkadi saisi 3,3 miljardia ja Boris 1,4 miljardia dollaria, jos he myisivät kaiken.
Harkimo on Rotenbergeihin verrattuna nappikauppias, mutta ystävänsä Timtšenkon rinnalla hekin kalpenevat: tällä on omaisuutta yli 14 miljardia dollaria.
Venäjän Forbesin päätoimittaja Jelizaveta Osetinskaja kirjoitti hiljattain, että Putinin lähipiirin todellinen luonne liikemiehinä selviää vasta, kun Putinin valtakausi loppuu.
Roman Rotenberg puhuu nopeasti ja eloisasti. Hän kertoo aina olleensa vikkelä niin juoksukilpailuissa kuin hyökkääjänä. Välillä hän poistuu viereiseen huoneeseen vastailemaan luottamuksellisiin työpuheluihin.
Voimakastahtoinen mutta kiltti, luonnehtii Rotenbergia suomalainen ystävä ja liikekumppani. «Johtamistyyli on sellainen, että tulee kuusi tekstiviestiä peräkkäin», hän nauraa.
Perhe on kaverin mukaan Rotenbergille hyvin tärkeä. «He ovat aina olleet hyvin ystävällistä ja vieraanvaraista väkeä.»
Lontoosta valmistuttuaan Rotenberg oli tienhaarassa. Hän olisi voinut luoda bisnesuraa lännessä, mutta perheen uusi tilanne lupasi suurempia mahdollisuuksia Venäjällä. Vuonna 2006 Roman muutti maahan, josta oli lähtenyt pikkupoikana.
Töitä löytyi ensiksi Gazpromin vientiyhtiöstä. Roman Rotenberg myöntää, että isä järjesti työhaastattelun, mutta hän sanoo saaneensa paikan omin avuin.
«Mulla oli kielitaitoa, alan koulutus ja kokemusta perheyrityksen bisneksestä Suomessa.»
Roman aloitti alhaalta kirjoittamalla lehdistötiedotteita viestintäosastossa.
«Kukaan ei antanut takuita, että neljän vuoden kuluttua pääsen pankkiin. Kaikki riippui musta.»
Nyt Roman Rotenberg on varapääjohtaja Gazprombankissa, jonka omat varat ovat lähes kymmenen miljardia euroa.
Hänen työnään on hankkia pankille isoja asiakkaita. Yksi pankin asiakkaista on Stroigazmontaž, perheen oma firma. Lisäksi pankki lainoittaa Gazpromin hankkeita, joissa urakoitsijoina ovat usein Rotenbergien yhtiöt.
Rotenberg uskoo saavansa pankista kokemusta, jota tarvitaan, jos hän perustaa yrityksen tai sijoittaa perheen rahoja.
Haluaisiko hän bisnesimperiumin jatkajaksi?
«Jos suku niin päättää, olen valmis.»
Päätökset tekee perheessä hänen mukaansa Arkadi-setä.
Rotenbergit asuvat nyt enimmäkseen Moskovassa ja pitävät tiiviisti yhtä. Boris-isällä on tosin koti myös Nizzassa. Hänellä on uuden vaimonsa kanssa kaksi pientä lasta. Hän on alkanut ajaa formulaa.
Irina Haranen elää nykyisen miehensä Jouko Nordlundin kanssa Ranskassa. Heillä on yksi yhteinen lapsi.
Moskovaan on muuttanut myös Romanin 27-vuotias pikkuveli Boris. Toisin kuin Roman, hän lähti urheilu-uralle.
«Kun hän oli 18-vuotias, oli eri taloudellinen tilanne ja perhe pystyi tukemaan häntä pelaamisessa», Roman sanoo.
Suomessa Boris junior nousi alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen. Viimeksi hän on pelannut vuokralla Kyproksella. Nyt hän on Moskovan Dynamon kesäleirillä ja toivoo nousevansa joukkueeseen.
Roman Rotenberg itse sanoo elävänsä jalat maassa. Hän tekee paljon töitä ja urheilee.
«Euroopassa joku lordi voi pitää matalaa profiilia ja ajaa Smartilla, vaikka hänellä olisi monen miljardin omaisuus. Venäjälläkin mennään pikkuhiljaa siihen suuntaan», hän uskoo.
Rotenberg ajaa Range Roverilla. Lisäksi hän pitää kunnossa vuonna 2001 Suomesta hankkimaansa Bemarin urheiluautoa.
Rotenberg on eronnut, ja hänellä on yksi lapsi.
Netin hakukone yhdistää hänet moneen kaunottareen. Vientiä olisi Suomessakin: Vauva.fi-keskustelupalstalla on viestiketju «Roman Rotenberg on hottis».
Rotenberg kertoo, että hänellä on tyttöystävä.
‘Tää on kuin Kiviset ja Soraset», Rotenberg hekottaa ja heittää ilmaan kivenmurikan, joka jysähtää hiekkaan kymmenen metrin päähän.
Ollaan Serebrjanyi Borissa eli «Hopeametsässä», Moskovan ulkoilukeitaassa, jossa Rotenberg ja hänen jääkiekkoilijakaverinsa käyvät kesäisin juoksu- ja voimaharjoituksissa joka toinen aamu.
Tänään ohjelmaan on kuulunut viiden kilometrin lenkki upottavalla hiekkapolulla sekä kiekon ja kahvakuulan nostelua.
«Täältä saa energiaa duuniin», Rotenberg hehkuttaa.
Viereisessä männikössä on pystyssä teltta, johon on ilmeisesti majoittunut joku Moskovan lukemattomista vierastyöläisistä.
Roman Rotenbergin elämään mahtuu ihmeen paljon urheilua. Illalla tapaamme Rubljovkan hienostoalueella kaupungin ulkopuolella jäähallissa, jossa hän käy kolmesti viikossa lätkätreeneissä. Tällä kertaa syötöt eivät johda maaleihin. «Lihakset eivät tottele», Rotenberg manaa hypätessään vaihtopenkille. Päälle hän heittää kirosanan.
Jäällä on Roman Rotenbergin perustama joukkue Stroigazmontaž, joka pelaa Gazpromin tukemassa «kaasuliigassa». Rotenberg pelaa harrastuksekseen, muut saavat palkkaa. «He ovat entisiä liigapelaajia, keski-ikä on 35. Tämä on tällaista hyväntekeväisyyttä, pelastustie pelaajille. Muuten he menisivät juomaan.»
Eniten Rotenberg innostuu puhuessaan urheilusta. Mutta siinäkin on kyse bisneksestä. Työajastaan hän kertoo kuluttavansa jääkiekkoon noin puolet. Hänen lempilapsensa on Pietarin jääkiekkojoukkue SKA. Kun Timtšenko ryhtyi SKA:n hallituksen puheenjohtajaksi kaksi vuotta sitten, hän pyysi Rotenbergia vastaamaan markkinoinnista.
«Silloin kaikki Pietarissa puhuivat vain [jalkapallojoukkue] Zenitistä. Muutimme täysin SKA:n mediastrategian ja brändin logoa myöten. Nyt sen liikevaihto on KHL:n paras. Kun viisi vuotta sitten matseissa kävi 4 000 ihmistä, nyt katsojia on 12 000.»
Jukka Jalosen valmentaman joukkueen pelaajapalkkoihin lipuista ja fanituotteista saatavat tulot eivät kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan tukea omistajalta eli Gazpromilta. Gazprom tuntuu Venäjällä maksavan kaiken jääkiekkoon liittyvän. Kaasujätti omistaa myös osan KHL:stä.
Liigassa Roman Rotenberg on ollut mukana alusta lähtien, sillä sen perusti hänen entinen esimiehensä, Gazpromin vientiyhtiön pomo Aleksandr Medvedev. Rotenberg on työskennellyt johtajana KHL:n markkinointiyhtiössä ja jatkaa neuvonantajana. Hänen työnantajansa Gazprombank ja Rotenbergien SMP-pankki ovat liigan tärkeitä sponsoreita.
KHL edustaa venäläistä soft poweria, jossa levittäydytään länteen positiivisella agendalla.
«Ei ole hyvä lähtökohta, että Euroopan parhaat pelaajat annetaan NHL:ään. Haluaisimme mukaan seuroja Saksasta, Ruotsista ja Sveitsistä», Rotenberg kertoo KHL:n pyrkimyksistä.
Hän muistuttaa, että kiinnostus kansallisiin sarjoihin on laskenut kaikkialla.
«Jos SM-liiga menestyisi, Jokerit ei lähtisi. Jääkiekon suosio on Suomessakin laskenut. Juniorit pelaavat jalkapalloa, eivät kiekkoa.»
Jokerien meno KHL:ään tuo hänen mukaansa Helsinkiin tasokkaampaa jääkiekkoa.
Ja hän lupaa, että Pasilan hallista ei löydy vapaata paikkaa, kun Jokerit ja Pietarin SKA kohtaavat.
Fanien vastarinnan hän ymmärtää.
«Aina kun tehdään iso muutos, se herättää negatiivisia reaktioita. Sama oli SKA:ssa. Mutta MTV3:n kyselyssä kaksi kolmasosaa oli sitä mieltä, että tämä on Jokereille hyvä juttu.»
KHL:n ongelmaan, pitkiin pelimatkoihin, hän väläyttelee ratkaisuna liigan jakamista lohkoihin, jolloin Kaukoidän joukkueet pelaisivat keskenään.
Jokereille ei ole Rotenbergin mukaan luvassa rahoitusta Venäjältä, vaan Harkimo etsii sponsorit Suomesta.
Timtšenkolla ja Rotenbergeilla on Jokereihin osto-optio, jonka kohtalo ratkeaa vuoden kuluessa.
Venäjän eliitin keskuudessa on menossa lätkäbuumi. Pelaamisesta ovat innostuneet niin Timtšenko kuin judomiehet Boris ja Arkadi Rotenberg. Viime vuonna Arkadi osti KHL-seura Moskovan Dynamon.
Merkittävä osuus buumissa on epäilemättä sillä, että luistimille on noussut – hieman horjuen – myös itse presidentti Putin.
Pelkkä eliitin innostus ei kuitenkaan palauta punakoneen mahtia.
«Katsokaa, kuinka paljon pienempi maa Suomi on ja kuinka paljon sieltä tulee hyviä jääkiekkoilijoita. Junioritoiminta on järjestetty Suomessa paljon paremmin, ja siellä on ulkojäitä. Venäjällä ei ole jäitä, nuorilla ei ole, missä harrastaa. Pietarissa on viisi miljoonaa asukasta, mutta vain neljä jäähallia. Vain ne pelaavat, jotka asuvat lähellä», Rotenberg sanoo.
Haastattelu venyy, mutta Roman Rotenbergilla ei ole kiire.
«Haluan, että saat vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Mulle soitettiin Suomesta ja varoitettiin, etten antaisi haastattelua. Mutta haluan olla avoin. Muuten aletaan kirjoitella kaikenlaista.»
Hän on hyväksynyt sen, että hän on nyt Suomessa julkisuuden henkilö.
Eikä hän halua olla vain muukalainen, joka tuli ja osti kaiken. Hän sanoo haluavansa auttaa Suomea kehittymään tuomalla ulkomaisia investointeja.
Samaa sanoi Boris-isä vastatessaan HS:n kysymyksiin sähköpostitse kolme vuotta sitten.
«[Suomen liiketoimet] syntyivät ideasta, että antaisin jotain takaisin maalle, joka kohteli minua hyvin. On ironista, että joku on jopa pelästynyt sitä, että ostan maata ja kiinteistöjä», hän kirjoitti.
Perheen bisneksissä Suomi on nimenomaan Romanin temmellyskenttää. Hänen ideastaan perhe perusti neljä vuotta sitten kylpylähotellin ja kokouskeskuksen entiseen Kansallis-Osake-Pankin koulutuskeskukseen Kirkkonummen Långvikissa. «Kaikki isot suomalaiset yhtiöt ovat varmasti käyneet meillä ainakin kerran.»
Långvikiin on investoitu paljon, ja suunnitelmissa on laajentaa majoitustiloja, rakentaa vierasvenesatama ja ehkä monitoimihalli. Yritys on tehnyt tappiota, jota on paikattu lainoilla. Rotenbergien edustajan mukaan kassavirta on kuitenkin voitollinen.
Areenan kehittämisessä Roman Rotenberg aikoo olla mukana täyspäiväisesti.
«Areena on bisnes. Lukuja on tulkittu väärin. Halli on kannattava, ja me aiomme kaksinkertaistaa käyttökatteen.»
Se tapahtuu kuulemma esimerkiksi tekemällä yhteistyötä tapahtumanjärjestäjien kanssa niin, että sama maailmantähti voisi esiintyä Pasilassa ja Venäjän isoissa halleissa.
Roman Rotenbergia loukkaa epäilys, että hän saisi mellastaa suvun rahoilla.
«Nämä eivät ole mitään harrastuksia, vaan oikeaa bisnestä, josta raportoin isälle ja sedälle. Jos alan tuoda heille huonoja lukuja, voin saada potkut», hän väittää.
Kun Rotenberg käy Suomessa – ja hän käy usein –, hän majoittuu Långvikiin.
Siellä hänellä on vene, jolla voi hurauttaa Kauppatorille kahville. Mutta se ei ole mikään miljoonajahti, vaan pelti-Buster. «En tykkää turhista kuluista.»
Långvikissa Roman juhli aikanaan häitään, ja sinne hän tuo mielellään vieraitaan.
«Suomessa on juttuja, joita ei ole missään muualla: metsää, puhdasta ilmaa ja vettä, hyvää ruokaa ja sauna. Suomi on oikeasti tuhansien järvien maa. Kun olin Suomessa pari viikkoa jääkiekon MM-kisojen aikaan, tunsin olevani paratiisissa.»
Hän tuntee Suomesta yhä paljon ihmisiä. Vanhoiksi kavereikseen hän mainitsee jääkiekkoilijat Kim Sjöblomin ja Ossi Väänäsen, Jokerien kapteenin.
Yllättäviäkin nimiä on. Peruskouluajan parhaita kavereita oli Juhana von Bagh, Peterin poika ja nykyinen teatteriohjaaja. Näyttelijä Mikko Leppilampeen Roman tutustui salilla.
«Meillä oli yhteisiä intressejä», Rotenberg sanoo ja purskahtaa arvoitukselliseen nauruun.
Mutta onko Roman Rotenberg venäläinen vai suomalainen?
«Vaikea kysymys. Mulla on Suomen ja Venäjän passit. Totta kai olen venäläinen, kun olen syntynyt Pietarissa ja ukit ja mummot ja historia on Venäjällä. Mutta Suomi on mulle tärkeä paikka. Tunnen Helsingin kuin omat taskut. Se, että olen käynyt suomalaisen koulun, on auttanut eteenpäin. Veljeni kanssa puhun suomea. En ole niin hirveän erilainen kuin suomalaiset.»
Siihen on paha sanoa mitään. Meillä suomalaisilla kun ei ole kovin paljon kokemuksia miljardöörien pojista.
Se on varmaa, että Roman Rotenbergista kuullaan Suomessa vielä paljon. Kannattaa totutella ajatukseen.
Свежие комментарии